2 aikuista ja 3 lasta kerrostalokolmiossa, oikeasti?

Meitä oli lapsuudessani neljä ja asunnossa neliöitä 74. Varsin hyvin mahtui.

Mokansa??

Niin. Suomessa vaan on niin älyttömät hinnat että joskus on tingittävä. Valitettavaa tietysti lapsille.

Mä asun lapsen kanssa kahdestaan 75 neliöisessä kolmiossa. Pienempään en ikinä muuttais.Meillä on just sopivasti tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Mokansa??

Niin no ei tuon kokoinen perhe kauan ainakaan kolmioon mahdu, eikä asunnoista ihan helposti pääse eroon.

No älä ymmärrä sitten. Mä ymmärrän. Meillä viisi henkeä ja neliöitä 85. Ja asunnon hinnalla saisimme helposti ison omakotitalon, jos sijainnista luovuttaisiin. Mutta emme halua, tykkäämme asua tässä ainakin vielä muutaman vuoden. Ai niin, ja meillä kaksi lasta jo koululaisia.

Just. Nykyään ollaan aika suuruudenhulluja. Mietippä sitä kuinka ennen elettiin hieman ahtaammin ja ihan hyvin ihmiset pystyivät elämään.

Kuten tuossa yhdessä ylemmässä kommentissakin tulee ilmi, sijainnin vuoksi joutuu lapset kärsimään. Todellä itsekkäitä vanhempia. Sijainnit täällä suomessa on enemmän status juttuja kuin millään järkisyillä perusteltavia juttuja, samanlaista lähiöitä se on joka paikassa ja keskustatkaan ei ole mitään niin ihmeellistä. Heräisivät todellisuuteen.

Meitäkin on viisi  ja asutaan kolmiossa (75 neliötä). Ei tähän mennessä ole ollut mitään ongelmia. Minä ja mies nukutaan olohuoneessa, vauvalla on ns. pikkumakkari ja kaksi muuta lasta (5v tyttö. ja 9v. poika) jakavat keskenään huoneen.

Ei ajateltu isompaan vaihtaa kun mahdutaan tännekin oikein hyvin.

Kyllä noin pienten kanssa vielä hyvin mahtuu kolmiossa. Onhan tuossa kaksi makuuhuonetta kuitenkin. Myöhemminhän vanhemmat voivat nukkua vaikka olkkarissa, niin lapset saavat enemmän leikkitilaa. 

Mun kaverin kotona oli neljä lasta ja heillä 2 h+k+rt. Aina oli tiptop-siistiä. Yhden pojan sänky oli siinä ruokailutilassa, yksi huone oli jaettu kolmelle niin että tytöillä oli kerrosänky sekä hyllyn takana toisen pojan huone ja vanhemmat olivat olohuoneessa. Heillä oli siellä vuodesohva ja olohuone oli olohuoneena päivän ajan. 

Omassa lapsuudessani meillä oli rintamamiestalossa 2 h+pieni keittiö alakerrassa, pieni huone yläkerrassa. Meitä kolme lasta. Minä olin vauva vielä kun äidin pappa asui meillä, enkä sitä muista, mutta yksi huone oli pitkään nimeltä papan kamari, eli meillä oli käytössä isokamari, kuten usein sanottiin siihen aikaan ja keittiö. Mummo ts. isän äiti asui yläkerrassa. Kuulemma äidin pappa ja mummo eivät ole voineet lainkaan sietää toisiaan. 

Meillä on paljon hukkatilaa 74-neliöisessä kolmiossa, lapsia kaksi. Ihan hyvin voitais asua 60-neliöisessä. Ei vaan keräillä turhaa tavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Kuten tuossa yhdessä ylemmässä kommentissakin tulee ilmi, sijainnin vuoksi joutuu lapset kärsimään. Todellä itsekkäitä vanhempia. Sijainnit täällä suomessa on enemmän status juttuja kuin millään järkisyillä perusteltavia juttuja, samanlaista lähiöitä se on joka paikassa ja keskustatkaan ei ole mitään niin ihmeellistä. Heräisivät todellisuuteen.

Miten ne lapset siitä kärsii? Uloskin on varsin mahdollista mennä päivän aikana.

Ihan hyvin mahtuvat ainakin vielä. Kahdella lapsella yhteinen huone ja vauva menee ainakin 4 vuotta vanhempien makkarissa.

Myöhemmin huomaavat kyllä että asunto on pieni. Tilan tarve kasvaa, kun lapset on koululaisia. Viimeistään, kun lapset on teinejä niin silloin vasta sitä tilaa tarvitaankin.

Me asuttiin kahden lapsen kanssa kolmiossa ja muutettiin neliöön, kun nuorin täytti 5 v. ja vanhin oli 7v.

Pienet lapset ei tarvitse omaa huonetta sillä ei ne siellä yksin viihdy.

Ap voi kertoa että kyseessä on lähiökämppä, niin sijaintikaan ei ole loistava... jos nyt ajattelisi että sijainti kompensoisi ahtautta.

Ennen oli ihan tavallista ostaa ensin pieni asunto ja siitä sitten isompi kun oli varaa. Ei otettu jättilainoja kerralla. Järkevää. 

Meillä oli lapsena juuri tuon verran tilaa ja suunnilleen neliöitäkin, ellei jopa vähän vähemmän. Alle kouluikäisinä meni ihan hyvin asua lapset samassa huoneessa, oli kivaakin, ja kerrostalolähiössä oli pihapiirissä paljon kavereita.

Ei sitä lapsena osaa ajatella että tämä on nyt jotain liian huonoa ja tasotonta, koti on koti. Tietysti silloin oli lama ja äiti ompeli meille talvivaatteet ja muutenkin elettiin vähällä, mutta mitä se haittasi.

Sitten vanhimman mennessä kouluun muutettiin isompaan kotiinomakotilähiöön. Miksi kaikki pitäisi nykyään saada heti? Fiksuahan se on olla aluksi pienemmässä ja muuttaa vähitellen isompaan ja kivempaan.

Muutaman vuoden asuvat hyvin tuossa, ja sittenhän kämpän voi jo myydä pois ja muuttaa tilavampaan, on jäänyt siinä ajassa jo jotain säästöönkin, eikä tarvitse maksaa niin paljoa korkoja lainasta kuin jos jo heti olisi muuttanut neliöön tai sitä suurempaan. Taloudellisesti varmasti ihan järkiratkaisu. 

Vierailija kirjoitti:

Kuten tuossa yhdessä ylemmässä kommentissakin tulee ilmi, sijainnin vuoksi joutuu lapset kärsimään. Todellä itsekkäitä vanhempia. Sijainnit täällä suomessa on enemmän status juttuja kuin millään järkisyillä perusteltavia juttuja, samanlaista lähiöitä se on joka paikassa ja keskustatkaan ei ole mitään niin ihmeellistä. Heräisivät todellisuuteen.

Mistäs sinä tiedät, joutuuko ne lapset kärsimään? Eiköhän se lasten onnellisuus ole muista asioista kuin neliöistä kiinni. Voihan olla, että lapsilla on lähellä hyvä päiväkoti, kaverit ja vaikka isovanhemmat. Ihmettelen sitä, miten ulkopuoliset lähtevät arvioimaan kenenkään lasten kärsimystä tai vanhempien itsekkyyttä pelkästään asumisneliöiden perusteella.

Meillä on 2 aikuista ja 2 lasta 56 neliön asunnossa. Ei ole ongelma eikä mikään, 1,5-vuotias nukkuu meidän kanssa samassa makuuhuoneessa ja 4-vuotiaalla on oma huone, johon hankitaan kerrossänky sitten kun taapero siirtyy sinne myös. Tämä on varsin passeli asumisratkaisu meille, käytetään mieluummin rahaa muuhun kuin siihen, että on lääniä jota täyttää tarpeettomalla tavaralla. Vanhemmillani on 140 neliötä ja kaksi ihmistä, siellä on joka nurkka täynnä rojua. Elämäntapakysymyksiä, meille on tärkeämpää päästä matkustelemaan ja harrastamaan huoletta kuin asua isosti.