Muistisairas äiti ei tajua että en ole lihava vaan raskaana

Sitä se muistisairaus teettää.

Sanot joka kerta ensimmäiseksi milloin vauva syntyy.

Minkä ikäisiä olette?

Onneksi niin päin tiedän muistisairaita jotka kysyy yli kuusikymppiseltä tyttäreltä koska perheenlisäystä on tulossa.

Siinäpä on sitten muutaman kuukauden kuluttua mumolle kaksi iloista yllätystä. Kun tyttö on laihtunut, ja näkee vauvan. Ei ehkä yhdistä näitä asioita, mutta iloitsee varmasti molemmista.

Surullista, mutta on ajateltava että se on sairaus, jossa vain on tuollaisia oireita.

Jos on parantumaton muistisairaus niin ei auta kuin sopeutua siihen. Jos on alzheimer niin valitettavasti jutut voi mennä vielä pahemmaksi. Koita nauttia sitten vauvastasi, vaikka et saisikaan niin paljon tukea äidiltäsi.

Mikä sinun ongelmasi on? Äitisi on sairas! Hän ei tajua, tiedä eikä muista, että sinä olet raskaana. Hän ei ole valinnut omaa elämäntilannettaan.

Etkö ole ollenkaan ottanut selvää muistisairauksista vaikka äitisi on sairas? Oletko jotenkin loukkaantunut hänelle? Joutuuko lapsesikin kohtaamaan sinun myötätunnon puutteesi? 

OK, maailmassahan ei ole muita ihmisiä kuin sinä. Muutaman vuosikymmenen kuluttua sinä voit olla se muistisairas. Alzheimer voi puhjeta jo neljissäkymmenissä. Ja kaikki me dementoidumme enemmän tai vähemmän, jos elämme riittävän vanhoiksi.

Kerrot aina vain uudestaan, että et ole lihonut vaan odotat vauvaa. Ja viinipullon juot sitten jonain hyvänä hetkenä vauvan syntymän jälkeen. Ei tässä nyt sen kummempaa ole, ei äitisi ilkeyttään käyttäydy noin. Muistisairaus muuttaa ihmisen.

Muistisairaan ihmisen sanomisista ei kannata loukkaantua. Ei pysty itse enää säätelemään, mikä on soveliasta sanottavaa ja mikä ei. Käsityskyky ei ole niin kuin terveellä ihmisellä. Ohitat hänen sanomisensa esimerkiksi vaihtamalla puheenaihetta tai lyömällä leikiksi

 On raskasta seurata sivusta, kuinka muistisairaus vie ihmisen yhä kauemmas tavallisesta elämästä ja läheisistä.

Yritä kuitenkin iloita odotuksestasi ja nauttia niistä hyvistä hetkistä, joita saat vielä viettää äitisi kanssa.

Ei muistisairasta voi mistään oikein moittiakaan mitä hän sanoo tai tekee, kun ei hän voi tilalleen mitään. Täytyy kohdella kuin sairasta, ja sairas hän onkin, sietää ja jaksaa vaan. Oma äitini aina kyselee, että koska valmistun yliopistosta, e ttä enkö ole jo kauan opiskellut. Eikä ymmärrä, että olen kyllä valmistunut mutta olen nykyisin töissä yliopistolla. Joskus huonoina hetkinä myös puhuu kuin lapselle, kyselee: "iso tyttökö oot vai vielä pieni tyttö?" - olen 42-vuotias.

Olisiko sinulla vanhoja valokuvia, jossa itse olet vauvana äitisi sylissä. Siitä voisi aloittaa kommunikoinnin. Valitettavasti se pitää tehdä jokaisella vierailukerralla.

Aseta äitisi käsi hellästi vatsallesi, pidä hänen kädestään kiinni ja silitä vatsasi rauhallisesti, kerro kuinka teille on tulossa pikkuinen ja hänestä on tulossa mummi. Rauhallinen puhe saattaa auttaa, riippuu tietysti muistisairauden asteesta.