Lue keskustelun säännöt.
Ystävä, jolle omat elämänvalinnat tulee aina perustella juurta jaksain
04.11.2015 |
Niin, miksi? Minulla on yksi tällainen ystävä. Aina, jos teen elämässä jotain, mitä hän ei ymmärrä, tulee minun perustella hänelle valintani perinpohjaisesti. Esim. miksi olen halunnut lapsia, miksi teen niin tai näin tai noin. Nyt olen menossa naimisiin ja neiti nirppanokka ei kuulemma hyväksy sitä, että otan aviomieheni nimen, vaikka itse sen haluan ottaa! Kuulemma kukaan itseään kunnioittava nainen ei niin tee. Hän itse ei ole perheellinen eikä parisuhteessa (ylläri). Loukkaannuin aika pahasti tästä. Tuntuu kuin ystäväni ei arvostaisi minua ja omia valintojani. Mitä tällainen käytös on? Kateutta? Vai onko hän vain vaikea ihminen, joka ei kykene ymmärtämään muita? Alkaa pikku hiljaa kyllästyttää....Ja en nyt tarkoita sitä, että ystävän pitäisi olla samaa mieltä kaikesta ja vaan peesata joka asiassa, mutta miks ihmeessä joudun selittämään ystävälleni valintojani kuin jossain pahimman luokan ristikuulustelussa!? Miten te käsittelette tällaisia ihmisiä? Ystäväni on vielä sillä tavoin vaikea, että jos sanon, että hänen käytöksensä loukkaa minua, hän onnistuu joka ikinen kerta kääntämään asian minun syykseni (olen vauhko, vaikea, liian herkkä jne. ). Ja joka kerta rupean syyllistämään itseäni ja uskon olevani kelvoton ystävä. En tiedä mitä tehdä. Sen tiedän, että tuo ihminen aiheuttaa kerta toisensa perään minulle pahaa mieltä.
Kommentit (40)
Huoh. Mitäpä jos käyttäisit vaikka aivojasi? Tuot oikein tarjottimella kaikki huonot puolet esiin lukijoille ja sen jälkeen mukatyhmänä 5-vuotiaana ihmettelet silmät suurina, että mitä pitäisi tehdä, kertokaa joku vaikka itsekin tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuosta nimijutusta olen samaa mieltä kuin ystäväsi, mutta asiat voi myös sanoa nätisti tai pitää omana tietonaan.
Vierailija kirjoitti:
No tuosta nimijutusta olen samaa mieltä kuin ystäväsi, mutta asiat voi myös sanoa nätisti tai pitää omana tietonaan.
Oman nimen pidosta tulee lähinnä mileeen varautuminen tulevaan avioeroon, saati sitten se että lapset eivät saa edes isän sukunimeä. Näin eräässä tuttavaperheessä.
Mutta ei ole niin helppoa. Takana pitkä ystävyys ja myös paljon hyvää. Vaikea ihminen on kyseessä, kun sille päälle sattuu. Sitten osaa taas olla tosi mukava ja ihana, ja meillä natsaa yhteen. Mutta niin, kun on vaikeaa niin on vaikeaa... Siksi kysynkin onko muilla kokemusta, miten käsitellä tällaisia ikuisia kyynikkoja, epäilijöitä ja maailmaa vain omien linssien läpi katsojia? Kun suoraa sanominen ei tepsi, sitä on kokeiltu ja jälki oli rumaa. -ap
Ala vaatia ystävältäsi perusteluja jokaisesta hänen valinnastaan. Käske hänen perustella miksi pysyy sinkkuna, miksi hän asuu siten kuin asuu, miksi hän tekee sellaista työtä. Onko jotain asiaa, josta voisit sanoa"ettei kukaan itseään kunnioittava ihminen valitsisi noin"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuosta nimijutusta olen samaa mieltä kuin ystäväsi, mutta asiat voi myös sanoa nätisti tai pitää omana tietonaan.
Oman nimen pidosta tulee lähinnä mileeen varautuminen tulevaan avioeroon, saati sitten se että lapset eivät saa edes isän sukunimeä. Näin eräässä tuttavaperheessä.
Miksi lasten pitäisi saada juuri isän sukunimi?
Minulla oli samanlainen ystävä ja yksinkertaisesti lopetin ystävyyden, kun se alkoi käydä sietämättömäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tuosta nimijutusta pitäisi sanoa yhtään mitään? Sehän on pariskunnan ja ap:n ihan ikioma päätös. Pitäkööt ystävä vaan omana tietonaan. Mä menin kesällä naimisiin ja halusin ottaa miehen nimen, sitä ei kaikki mun naispuoliset ystävät ymmärtäneet ja saan koko ajan selittää, miksi näin tein. Todella ärsyttävää! Otin miehen nimen, koska halusin meillä olevan yhteinen nimi ja koska halusin jättää vanhan nimen taakseni. Raivostuttavaa, se on naisen OMA päätös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuosta nimijutusta olen samaa mieltä kuin ystäväsi, mutta asiat voi myös sanoa nätisti tai pitää omana tietonaan.
Oman nimen pidosta tulee lähinnä mileeen varautuminen tulevaan avioeroon, saati sitten se että lapset eivät saa edes isän sukunimeä. Näin eräässä tuttavaperheessä.
Minä taas en osaa ajatella nimen pitämisestä tai pitämättömyydestä mitään erikoista. Ei liikuta minun elämääni niin paljon, että jaksaisin pohtia toisten sukunimiä vapaa-ajallani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuosta nimijutusta olen samaa mieltä kuin ystäväsi, mutta asiat voi myös sanoa nätisti tai pitää omana tietonaan.
Oman nimen pidosta tulee lähinnä mileeen varautuminen tulevaan avioeroon, saati sitten se että lapset eivät saa edes isän sukunimeä. Näin eräässä tuttavaperheessä.
Eivät edes isän sukunimeä, HUH HUH! Mikä karmaiseva kohtalo noille pienille tulevaisuuden toivoille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuosta nimijutusta olen samaa mieltä kuin ystäväsi, mutta asiat voi myös sanoa nätisti tai pitää omana tietonaan.
Oman nimen pidosta tulee lähinnä mileeen varautuminen tulevaan avioeroon, saati sitten se että lapset eivät saa edes isän sukunimeä. Näin eräässä tuttavaperheessä.
Miksi lasten pitäisi saada juuri isän sukunimi?
Äidin kaikki tietää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuosta nimijutusta olen samaa mieltä kuin ystäväsi, mutta asiat voi myös sanoa nätisti tai pitää omana tietonaan.
Oman nimen pidosta tulee lähinnä mileeen varautuminen tulevaan avioeroon, saati sitten se että lapset eivät saa edes isän sukunimeä. Näin eräässä tuttavaperheessä.
Eivät edes isän sukunimeä, HUH HUH! Mikä karmaiseva kohtalo noille pienille tulevaisuuden toivoille!
Toisaalta helpottaa äidin oloa kun ei tarvitse kaikkien miesten sukunimiä muistella :)
Mitäkö olen tehnyt tuollaisille ihmisille? Heivannut elämästäni, jos eivät ole uskoneet, että ei tarvitse kommentoida, arvostella ja kertoa viattomasti mielipidettään joka helvetin asiasta. En todellakaan aikuisena ihmisenä enää katsele alentuvaa käytöstä enkä suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että asetan terveitä rajoja. Elämä on aivan liian lyhyt sellaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhut ihan kuin mun entisestä ystävästä. Oon tajunnu, että suurin syy siihen miksi ihmiset käyttäytyy noin on kateus, oma paha olo ja p**ka elämä, vaikka tääkin mun ystävä oli niin kivikova bisnesnainen ja villi sinkku päällepäin, mut tosi onneton ihminen oikeasti. Mun ystävä oli ensin kateellinen ja mustasukkanen mun parisuhteesta, sitten lapsista, missä vaiheessa en jaksanu enää. Sitä ois pitänyt tsempata aina kaikessa, mutta kateus paisto kilometrien päähän aina, kun mulle tapahtui jotain kivaa. Mun neuvo on, että älä anna tollasen ihmisen myrkyttää sun elämää.
Yksinkertaisesti, olet liian kiltti ja mahdollisesti läheisriippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Mitäkö olen tehnyt tuollaisille ihmisille? Heivannut elämästäni, jos eivät ole uskoneet, että ei tarvitse kommentoida, arvostella ja kertoa viattomasti mielipidettään joka helvetin asiasta. En todellakaan aikuisena ihmisenä enää katsele alentuvaa käytöstä enkä suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että asetan terveitä rajoja. Elämä on aivan liian lyhyt sellaiseen.
Miten lopetit nämä ihmissuhteet? Hyökättiinkö kurkkuun kiinni vai menikö rauhanomaisesti? Onko joku joskus pyytänyt oikeasti anteeksi/tajunnut virheitään? Oletko tuntenut itse syyllisyyttä näiden ystävyyssuhteden lopettamisesta? -ap
Mulla yksi ystävä, jossa on tosi samanlaisia piirteitä. Epäilen, että hänellä on jonkintason persoonallisuushäiriö. Kerran vihjaisi mulle itse siitä, mutta ei halunnut keskustella asiasta enempää. Osaa olla mitä parhainta seuraa, mutta sitten taas välillä e-r-i-t-t-ä-i-n rasittava jankkaaja, juuri tuollainen, jolle pitää asiat perustella. Loukkaantuu itse helposti ja loukkaantuessaan tosi piiloagressiivinen. Mutta myös pirullisen älykäs. Onko ystävälläsi kaikki ihan kunnossa psyykkisesti, tiedätkö?
Seuraavan kerran, kun ystäväsi aloittaa nillittämään jostakin sun valinnasta, sanot, että oota, haen kynät ja lehtiön, kahvia ja donitsit, niin voidaan aloittaa kuulustelu.
Yrität ensin kertoa, mikä on hänen käytöksessään huonoa. Jos rupeaa draamailemaan eikä osaa keskustella, niin sano että eiköhän tämä ollut sitten tässä.
Vaikea sanoa, koska mulla ei ole moisia ystäviä.