Tapailu - Mitä mies tarkoittaa?

Ehdota miehelle että menette hetken hänen ehdoillaan ja katso miten homma kehittyy. Aika nopeasti saat tietää kannattaako suhdetta enää jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ehdota miehelle että menette hetken hänen ehdoillaan ja katso miten homma kehittyy. Aika nopeasti saat tietää kannattaako suhdetta enää jatkaa.

Itseasiassa tuon hänen viestinsä jälkeen ehdotin, että voisimme edetä aivan rauhassa ja katsoa minne tilanne etenee. Hän ei kuitenkaan reagoinut siihen ehdotukseeni mitenkään. En enää viitsisi itse ehdottaa tapaamista, koska en halua vaikuttaa tyrkyltä. Olen neuvoton!

Hänen mielestään on ilmeisesti epämukavaa viedä asioita eteenpäin. Kai se jotain kertoo, jos ei ole kiinnostusta tehdä niinkin vaikeita asioita, kuten mennä muutamille kunnollisille treffeille ja tutustua naiseen syvällisesti. Ehkä rakentaa parisuhdetta siitä. Miksihän ei ole seurustellut koskaan?

Sama juttu. Ei viitsi ehdotella, jos se on yksipuolista. Ja mies suostuu vain kohteliaisuuttaan.

Teet totaalihiljaisuuden. Et laita viestiä, et ehdota tapaamisia. Olet yrittänyt jo paljon, etkä saa vaikuttaa liian tyrkyltä. Pistä pallo miehen nurkkaan.

Tuollaisesta miehestä voi saada ihan helmen, jos on sen luontoinen, että ei haittaa että aloitteet täytyy loppuiän tehdä itse. Itselläni on tuon tyyppinen mies. Hän on hissukka tietokonenörtti. Minun täytyi itse iskeä hänet "puoliväkisin", ja ikinä hän ei ehdottaisi mitään, ei matkaa, ei arjesta poikkeavaa mitään tekemistä, mutta suostuu valittamatta kaikkeen mitä minä keksin. Minulle sopii oikein hyvin että minä päätän :) Ja mies on muuten ihan helmi: komea, pitkä, hyvätuloinen, korkeasti koulutettu, erittäin kiltti ja lempeä, jopa hyvä sängyssä. Vastapainoksi tuosta kelpaa oikein hyvin, että on vähän aloitekyvytön luonne, koska minä taas rakastan tehdä aloitteita.

Vierailija kirjoitti:

Hänen mielestään on ilmeisesti epämukavaa viedä asioita eteenpäin. Kai se jotain kertoo, jos ei ole kiinnostusta tehdä niinkin vaikeita asioita, kuten mennä muutamille kunnollisille treffeille ja tutustua naiseen syvällisesti. Ehkä rakentaa parisuhdetta siitä. Miksihän ei ole seurustellut koskaan?

Kävimme kyllä ihan perustreffeillä ja tutustuimme toisiimme. Olen itsekin miettinyt, että miksihän ei ole koskaan seurustellut. Ehkä hän on sitoutumiskammoinen? Jäi myös mietityttämään eräs asia. Emme koskaan ehtineet harrastamaan seksiä. Hän jotenkin vaivautui niissä tilanteissa ja pelkään että ahdistin hänet nurkkaan. En kuitenkaan usko, että olisi kokematon siinä mielessä. Ei kuitenkaan missään nimessä myöskään mikään pelimies, päinvastoin. Nyt tuli hieman torjuttu olo ja tunne, etten ole kiinnostava naisena. Ja ei, en ole ylipainoinen vaan aivan normaalipainoinen nuori nainen.

Mulla on vähän samanlaista, mutta en tiedä minäkään, miksi mies on niin ongelmallinen. Sen tiedän, että hänen lapsuutensa olot kotona olivat jollainlailla vaikeat. Perhe oli ns. hyvä perhe, mutta silti vanhemmilta puuttui jotain oleellista varmaan kiintymyssuhteen muodostamiseen liittyen. (Tiedän tämän, koska tutustuimme eräänlaisessa ryhmässä, jossa tällaisia asioita jaettiin). 

Voi kun täällä palstalla olisi sitoutumiskammoisia miehiä vastaamassa. Olen itse jo oikeastaan luovuttanut, koska petyin niin monta kertaa, vaikka päätin olla pettymättä, koska tiesin miehen vaikeuksista. Hänkään ei ole tietoni mukaan seurustellut kuin kerran ja silloinkin vain lyhyen aikaa. Juttu loppui hänen aloitteestaan. 

Koitin olla mm. pettymättä, kun olimme sopineet tapaamisesta kahvilassa ja hän soitti hieman ennen tapaamisaikaa, että oonko mä okei, onko mulla jotain mitä tehdä, että hän menisi ostamaan vielä yhden asian. En sanonut, että ei ole okei, koska pelkäsin, ettemme sitten näe ollenkaan tai ainakin molemmilla on sitten paha mieli. Niinpä hän meni ja sanoi myöhästyvänsä 10-15 minuuttia. Hän myöhästyi 25 minuuttia. Pahoitin mieleni todella, mutta en tiennyt miten sanoa siitä, ettei moes ajattele, että moitin häntä. Olisin vain halunnut tietää, olenko hänelle edes tärkeä. Mutta pelkäsin, ettei hän tiedä sittä itsekään, joten taas kerran, turha kysyä. 

Ja nyt tuntuu siltä, että ei asiat vain etene ja olemme ihan päätepisteessä. Se harmittaa minua, koska silti koen, että "olen joku" tuolle miehelle, (hänkin on mulle), mutta en edes tiedä itsekään kuka olen hänelle tai aivan tarkkaan sitäkään, kuka hän on minulle. Ja miksi kaikki on niin vaikeaa. Toisaalta ymmärrämme toisiamme aivan sanattomastikin. Mutta siksi juuri puhuminen on kuin se rikkoisi jotain! Auttakaa

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän samanlaista, mutta en tiedä minäkään, miksi mies on niin ongelmallinen. Sen tiedän, että hänen lapsuutensa olot kotona olivat jollainlailla vaikeat. Perhe oli ns. hyvä perhe, mutta silti vanhemmilta puuttui jotain oleellista varmaan kiintymyssuhteen muodostamiseen liittyen. (Tiedän tämän, koska tutustuimme eräänlaisessa ryhmässä, jossa tällaisia asioita jaettiin). 

Voi kun täällä palstalla olisi sitoutumiskammoisia miehiä vastaamassa. Olen itse jo oikeastaan luovuttanut, koska petyin niin monta kertaa, vaikka päätin olla pettymättä, koska tiesin miehen vaikeuksista. Hänkään ei ole tietoni mukaan seurustellut kuin kerran ja silloinkin vain lyhyen aikaa. Juttu loppui hänen aloitteestaan. 

Koitin olla mm. pettymättä, kun olimme sopineet tapaamisesta kahvilassa ja hän soitti hieman ennen tapaamisaikaa, että oonko mä okei, onko mulla jotain mitä tehdä, että hän menisi ostamaan vielä yhden asian. En sanonut, että ei ole okei, koska pelkäsin, ettemme sitten näe ollenkaan tai ainakin molemmilla on sitten paha mieli. Niinpä hän meni ja sanoi myöhästyvänsä 10-15 minuuttia. Hän myöhästyi 25 minuuttia. Pahoitin mieleni todella, mutta en tiennyt miten sanoa siitä, ettei moes ajattele, että moitin häntä. Olisin vain halunnut tietää, olenko hänelle edes tärkeä. Mutta pelkäsin, ettei hän tiedä sittä itsekään, joten taas kerran, turha kysyä. 

Ja nyt tuntuu siltä, että ei asiat vain etene ja olemme ihan päätepisteessä. Se harmittaa minua, koska silti koen, että "olen joku" tuolle miehelle, (hänkin on mulle), mutta en edes tiedä itsekään kuka olen hänelle tai aivan tarkkaan sitäkään, kuka hän on minulle. Ja miksi kaikki on niin vaikeaa. Toisaalta ymmärrämme toisiamme aivan sanattomastikin. Mutta siksi juuri puhuminen on kuin se rikkoisi jotain! Auttakaa

Tuo 25 minuutin myöhästyminen vaikuttaa ihan merkityksettömältä. Ihan sama, pikkujuttu. Mitä ovat ne (oletettavasti isommat) asiat, joiden takia ajattleet että juttu on nyt päätepisteessä?

Niin ja se myöhästyminen haittasi erikoisen paljon siksi, että mies itse oli sopinut tapaamisen niin, että hänellä oli menoa sen jälkeen (turvatoimi). Eli se 25 minuuttia oli tosiaankin pois siitä ajasta, jonka tapasimme, ja koska sekin oli vain runsas tunti, niin tottakai minua harmitti. 

Hän tosin hiukan korvasi tilannetta sillä, että on yleensä lähtenyt omaa tietään, mutta nyt kävelimme yhtä matkaa hänen kanssaan ja hän venytti seuraavaa menoa siis sinne menemistä n. 10 minuuttia, joten yhteensä siinä meni suunnilleen menetetyt 25 minuuttia. Eli jos joku miettii, että välittääkö minusta lainkaan. Mutta pahinta oli se, että hän ei priorisoinut tapaamistamme tuon korkeammalle.

8

Miksi et vaan viettele miestä jos kerran olet kiinnostunut? Kyllä sillä se puoli toimii kuten muillakin. Turhaa jaarittelua, tapailua ja puhumista, ei kai mies sillä syty. Onhan se epämukavaa.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Mulla on vähän samanlaista, mutta en tiedä minäkään, miksi mies on niin ongelmallinen. Sen tiedän, että hänen lapsuutensa olot kotona olivat jollainlailla vaikeat. Perhe oli ns. hyvä perhe, mutta silti vanhemmilta puuttui jotain oleellista varmaan kiintymyssuhteen muodostamiseen liittyen. (Tiedän tämän, koska tutustuimme eräänlaisessa ryhmässä, jossa tällaisia asioita jaettiin). 

Voi kun täällä palstalla olisi sitoutumiskammoisia miehiä vastaamassa. Olen itse jo oikeastaan luovuttanut, koska petyin niin monta kertaa, vaikka päätin olla pettymättä, koska tiesin miehen vaikeuksista. Hänkään ei ole tietoni mukaan seurustellut kuin kerran ja silloinkin vain lyhyen aikaa. Juttu loppui hänen aloitteestaan. 

Koitin olla mm. pettymättä, kun olimme sopineet tapaamisesta kahvilassa ja hän soitti hieman ennen tapaamisaikaa, että oonko mä okei, onko mulla jotain mitä tehdä, että hän menisi ostamaan vielä yhden asian. En sanonut, että ei ole okei, koska pelkäsin, ettemme sitten näe ollenkaan tai ainakin molemmilla on sitten paha mieli. Niinpä hän meni ja sanoi myöhästyvänsä 10-15 minuuttia. Hän myöhästyi 25 minuuttia. Pahoitin mieleni todella, mutta en tiennyt miten sanoa siitä, ettei moes ajattele, että moitin häntä. Olisin vain halunnut tietää, olenko hänelle edes tärkeä. Mutta pelkäsin, ettei hän tiedä sittä itsekään, joten taas kerran, turha kysyä. 

Ja nyt tuntuu siltä, että ei asiat vain etene ja olemme ihan päätepisteessä. Se harmittaa minua, koska silti koen, että "olen joku" tuolle miehelle, (hänkin on mulle), mutta en edes tiedä itsekään kuka olen hänelle tai aivan tarkkaan sitäkään, kuka hän on minulle. Ja miksi kaikki on niin vaikeaa. Toisaalta ymmärrämme toisiamme aivan sanattomastikin. Mutta siksi juuri puhuminen on kuin se rikkoisi jotain! Auttakaa

 

 

Tuo 25 minuutin myöhästyminen vaikuttaa ihan merkityksettömältä. Ihan sama, pikkujuttu. Mitä ovat ne (oletettavasti isommat) asiat, joiden takia ajattleet että juttu on nyt päätepisteessä?

Jaa-a. Ehkä siksi, että näimme marraskuussa, jolloin mies sanoi minua siskoksi ja vaikka olisin ollut sinänsä valmis kestämään senkin (meilläkään ei seksiä ole ollut) eli odottamaan tunteiden heräämistä muuhunkin kuin että olemme eräällä lailla tärkeitä toisillemme, niin mies ei ottanut minuun tuon jälkeen yhteyttä. Sanoi kyllä tavatessamme, että on tarvinnut ne väliajat, joita tapaamisiemme välillä on ollut (ne ovatkin olleet hyviä, niin minäkin olen kokenut vaikka voisinkin ja toivoisinkin tavata paljon useammin), joten se antoi minun ymmärtää, että hän kuitenkin haluaa nähdä minua. 

Odotin 8 kuukautta ja laitoin tekstiviestin. Mies vastasi 4 päivän päästä. Silloin ajattelin, että eiköhän tää ollut tässä, mutta koska kaipuu on niin kova niin vaikeaahan se on sellaista päätöstä tehdä. Siksi en heittänyt mappi ö:hön. 

Sitten mies soittikin. Ilahduin. Varmaan ensimmäinen kerta aivan omasta aloitteestaan. Mutta asiana oli että hän on menossa  yhteen tapahtumaan mutta hänellä oli sinne jo seuraa. Kertoi minulle kuitenkin, että sellainen järjestetään.  Jatkan vielä viestiä toisessa viestissä...

Ei tuu mitään jos ei halua seksiä. Niin nähty. Unohda!

Vierailija kirjoitti:

Miksi et vaan viettele miestä jos kerran olet kiinnostunut? Kyllä sillä se puoli toimii kuten muillakin. Turhaa jaarittelua, tapailua ja puhumista, ei kai mies sillä syty. Onhan se epämukavaa.

Näin. Minä olen vienyt tuollaiset baariin, juottanut känniin ja kännissä petiin. Siitä se suhde on alkanut.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et vaan viettele miestä jos kerran olet kiinnostunut? Kyllä sillä se puoli toimii kuten muillakin. Turhaa jaarittelua, tapailua ja puhumista, ei kai mies sillä syty. Onhan se epämukavaa.

En kai voi pakottaakaan miestä mihinkään mihin hän ei itse halua? Jos hän olisi sanonut suoraan, että haluaa edetä hitaasti myös sillä saralla niin se olisi ollut täysin ok minulle. Nyt hän vain vaikeni ja selvästi jotenkin vaivaantui niissä tilanteissa. Itse menin täysin hämilleni tilanteesta.

Tiedän ettei ap nyt halua lukea tätä, mutta ei miehillä ole mitään uskaltamisjuttua seksin suhteen. Siihenhän ne miehet pyrkivät naisten kanssa. Eli jos seksiä ei ole ollut, homma on sillä selvä.

Ei miehet mitenkään rehellisesti sano, jos ei kiinnosta. Olen minäkin, nainen, valehdellut miehelle että hän on kiinnostava, mutta on vaan elämässä muuta. En halunnut loukata häntä.

Ja tuosta toisesta: kyllä 25 minuutin myöhästymisestä saa loukkaantua!

Mies on meistä se, joka on pitänyt etäisyyttä. Siksi ei ollut minun asiani ehdottaa, että nähdäänkö siellä ja minusta tuntui, että sitten se näkeminen (ehkä, en toki voi tietää, mutta pelkään niin) olisi sellaista, että miehen notkuessa kavereittensa kanssa minä seison vieressä ja näytän kovin typerältä koittaessani olla hänelle jotenkin kiinnostava. Ja jos en ole, mies voi vapaasti valita kääntyä kavereittensa puoleen ja minusta tuntuu vain täysin idiootilta. 

Siksi en nyt oikein tiedä, haluanko koko tilaisuuteen. Se liinnostaa minua osin, eli miehen seurassa olisi varmasti tosi kiva tapahtuma ja juttu. Mutta yksin, kun riskinä on katsella miehen loittonevaa selkää, niin enpä tiedä. Ja loukkasi taas, että miksi ei minua halunnut kanssaan, mutta kuitenkin ilmoittelee, että menee ja tavallaan haluaa soittaa minullekin asiasta. Outoa. Ei ymmärrä.

8

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ettei ap nyt halua lukea tätä, mutta ei miehillä ole mitään uskaltamisjuttua seksin suhteen. Siihenhän ne miehet pyrkivät naisten kanssa. Eli jos seksiä ei ole ollut, homma on sillä selvä.

Ei miehet mitenkään rehellisesti sano, jos ei kiinnosta. Olen minäkin, nainen, valehdellut miehelle että hän on kiinnostava, mutta on vaan elämässä muuta. En halunnut loukata häntä.

Ja tuosta toisesta: kyllä 25 minuutin myöhästymisestä saa loukkaantua!

Kyllä, osalla miehistä on uskaltamisjuttuja seksin suhteen. Esim. oma mieheni on vakavamielinen, ja sitä mieltä että seksiä ei halua sellaisen kanssa josta ei tiedä haluaako hänen kanssa olla pitkään, mieluiten loppuelämän. Ei ole edes uskovainen tai mitään, mutta herkkä ihminen. Minun mieheni kanssa piti tulla hyviksi kavereiksi ja vakuuttaa hänet, että haluan hänet loppuelämäkseni, ennen kuin seksiä tuli.

Mies on kohtelias, ei kiinnostunut. Ap, anna jo viimeinkin miehen olla rauhassa ja jatka eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Mies on kohtelias, ei kiinnostunut. Ap, anna jo viimeinkin miehen olla rauhassa ja jatka eteenpäin.

Ei välttämättä, koska tuollaisiakin miehiä on, kuin 18 kertoi. Veikkaan sen olevan keissi niin ap:n kuin "minunkin" miehessäni, että hänen pitäisi ensin nähdä, että olemme ystäviä. Oikeita ystäviä, eikä hyvänpäiväntuttuja. Ja se ilmeisesti vaatii minulta liikaa, koska en luota siinä suhteessa itseeni. Olen samanlainen kuin mies, minullekin pitäisi näyttää, että olen tärkeä, ennen kuin uskallan näyttää tunteitani ja sittenkin hyvin hitaasti ja epäillen. Mies itse ei tee ystävyyden eteen paljoakaan määrällisesti. Tulee tunne, ettei usko minun oikeasti välittävän. Ja kun mulla sama pelko niin ollaan pattitilanteessa. Mäkin haluaisin, että minulle näytetään, että olet todella tärkeä, eikä pakoilla minnekään. Jos mies vain kohteliaisuuttaan mua tapailisi niin miksi olisi enää soittanut mulle? Ois jättänyt pois vaan. 

Ja kun juttu on nimenomaan niin, että sä kokemuksesta tiedät, että kaikkien muitten miesten kanssa se, mitä meillä on ollut, olisi johtanut johonkin. Siksi tätä suhtautumista ei osaa pitää kaveruutena. Tosin ehkä sieltä olisi aloitettava. 

8