herranen aika mitä kaikkea (naiset) kestävät parisuhteessa!
Olen tätä palstaa lukenut nyt vuoden verran ja täällä on milteipä päivittäin joku keskustelunaloitus jossa puhutaan että esim. mies taas haukkui minua lihavaksi kun sovitin vaatetta, mies tönäisi minut alas sängystä kun hän suuttui minulle, nolasi julkisesti, ym. Ym ja ym. Siis aivan järkyttävää, kuinka jotkut kestävät tälläistä käytöstä kumppanilta. Tai tietenkään, enhän sitä voi tietää jos molemmat ovat ns. Huonosti käyttäytyviä, mutta kummassakin tapauksessa jossa on tällaista (henkistä) väkivaltaa, nöyryytystä, on sairasta.
Siis kenelläkään ei ole oikeutta kohdella toista ihmistä tuolla tavoin. Hyvät ihmiset, koittakaa saada voimaa lähteä huonosta "parisuhteesta" jos itsesi tunnistit tekstistä.
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja sitten lukee näitä "elämäntarkotukseni on miellyttää miehiä ja näyttää 25-vuotiaalta" aloituksia, niin ei ihmettele millaisia nämä naiset ovat, jotka väkisin antavat itseään huonosti kohdeltavan. Ei ole itsetuntoa tai rohkeutta, pelkureita ja pieniä heikkoja ihmisiä, jotka eivät uskalla ottaa elämäänäs omiin käsiin.
Näinpä. Rakasta ensin itseäsi, sitten vasta kumppaniasi. Huono itsetunto ei palvele ketään muuta kuin hirviötä parisuhteessa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei ole itsetuntoa tai rohkeutta, pelkureita ja pieniä heikkoja ihmisiä, jotka eivät uskalla ottaa elämäänäs omiin käsiin.
Kovasti tunnut haluavan tuomita tuossa tilanteessa olevat naiset. Riittääkö ymmärryksesi sen käsittämiseen, että osalla on lähtökohtaisesti todella huono itsetunto jos on jo lapsuusaikana nujerrettu? Kukaan ei ole elämän aikana vielä kertonut sitä totuutta, että yksilö on itse vastuussa omasta koskemattomuudestaan - niin henkisestä kuin fyysisestä. Minulla meni tämän tajuamiseen 25 vuotta, kun näitä eväitä ei kotoa annettu ja ajauduin väärään seuraan.
Lisänä vielä se, että liiallinen tossumaisuus houkuttelee sitä hyväksikäyttäviä. Pahimmillaan kumppani voi hyväksikäyttää seksuaalisesti loukaten toisen koskemattomuutta ja kun yrittää ottaa asian esiin onnistuu toinen kääntämään sen omaksi viaksi.
Tunnustan olevani tossukka ja vässykkä. En tiedä mikä ihme minut saa pysymään pystyyn kuolleessa parisuhteessa, missä olen kokenut sekä henkisen että fyysisen väkivallan,kuin myös petetyksi tulemisen. Osittain ainakin se, että mies on parantanut tapojaan, eli ei käy enää fyysisesti päälle, eikä ole enää pettänyt. Annoin hänelle uuden mahdollisuuden, mutta omat tunteeni ovat kuolleet. Ero tuntuu silti raskaalta ja väsyttävältä, tuntuu että henkiset voimavarat ovat menneet tyystin ja lisäksi koen valtavaa syyllisyyttä että jatkoin ja annoin sekä annan turhaa toivoa. Silti joka päivä mietin että heti kun jaksan, niin lähden.
Koska kulissit. Eikä ole normaalia, että naisen jokainen lause sisältää sanat "mieheni" tai "mun mies".
Koska kun huomaat olevasi alistettu ja nöyryytetty. Olet jo niin koukussa että siitä ei niin vaan lähdetä
Joskus kun lukee tai kuuntelee näitä henkisesti ja / tai fyysisesti pahoinpideltyjen naisten vuodatuksia, tulee eittämättä mieleen ajatus, että nuo naiset elävät ihan jollain toisella vuosisadalla eli silloin, kun nainen tarvitsi elättäjäkseen ja holhoojakseen miehen. Naimaton nainen koettiin vaaralliseksi ja toisaalta myös rasitteeksi, jota piti elättää. Kaikille ei riittänyt aina niitä piianpaikkoja eivätkä kaikki sellaiseen edes halunneet.
Minä kuulun tuohon "häpeälliseen" vanhojenpiikojen säätyyn. En siis ole "saanut aviomiestä" enkä "päässyt naimisiin". Näitä ilmauksiahan kuulee vieläkin, samoin kuin sen, että miesparka on "joutunut naimisiin". Eihän meidän itsellisten naisten kohdalla ole useinkaan kyse siitä, että emme olisi saaneet miestä, jos vain olisimme suostuneet tyytymään minkälaiseen reppahousuun tahansa.
Ulkopuolisten mielestä tosin ei ole hyväksyttävää, että me hieman epäedullisen ulkomuodon omaavat esitämme vaatimuksia eli että meille ei kalpaa mikä vain, vaan olemme kranttuja. Jos olisi kelvannut, niin mekin olisimme nyt siinä samassa laulukuorossa, jossa monet naiset valittavat, että mies pahoinpitelee, käy vieraissa tai on aivan vieraantunut perheestään. Olen tyytyväinen, että olen aina osannut olla yksin ja nauttinut siitä. Olen siis säästynyt monelta ikävältä, jos toki hauskaltakin. Mutta elättäjää en ole koskaan tarvinnut sitten lapsuuden!
Yksi juttu mikä joitain estää lähtemästä on myös semmoinen marttyyri/uhri- mentaliteetti. Jos ei ole enää miestä ketä syyttää oman elämän paskuudesta niin pitäisikin ottaa vastuu itse. Se on joillekin (esim. minulle oli pitkään) vaikea homma kun on opittu avuttomaksi.
Kieltämättä tätä palstaa lukiessa tulee päivittäin mieleen, että Luojan kiitos olen sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole itsetuntoa tai rohkeutta, pelkureita ja pieniä heikkoja ihmisiä, jotka eivät uskalla ottaa elämäänäs omiin käsiin.
Kovasti tunnut haluavan tuomita tuossa tilanteessa olevat naiset. Riittääkö ymmärryksesi sen käsittämiseen, että osalla on lähtökohtaisesti todella huono itsetunto jos on jo lapsuusaikana nujerrettu? Kukaan ei ole elämän aikana vielä kertonut sitä totuutta, että yksilö on itse vastuussa omasta koskemattomuudestaan - niin henkisestä kuin fyysisestä. Minulla meni tämän tajuamiseen 25 vuotta, kun näitä eväitä ei kotoa annettu ja ajauduin väärään seuraan.
Lisänä vielä se, että liiallinen tossumaisuus houkuttelee sitä hyväksikäyttäviä. Pahimmillaan kumppani voi hyväksikäyttää seksuaalisesti loukaten toisen koskemattomuutta ja kun yrittää ottaa asian esiin onnistuu toinen kääntämään sen omaksi viaksi.
Ja kuka hullu tätä alapeukutti?
Olin lapsena kiusattu ja yläasteella sain kavereita, joista paras kaverini arvosteli ja haukkui ties mistä. En halunnut tai edes ymmärtänyt luopua, kun en tiennyt paremmasta. Näin jälkikäteen luulen sen johtuvan siis siitä. Mulle on ollut ihan sama miten mies käyttäytyy tai sanoo. Nyt parisuhteessa aikuisena vertaan itseäni lapsuuden kotiin ja pyrin saamaan samanlaista kohtelua, kuin vanhempieni välillä. Lapsuudenkodissani ei ollut mitään vikaa. On vaan vaikea heittää romukoppaan kymmenen vuoden suhde, vaikkei se olekaan tasaarvoisimmasta päästä ja suhteessa on paljon asioita, jonka takia suurinosa lähtisi. Jos ei olisi lapsia, olisin varmaan jo lähtenyt. Joskus yhdessä on parempi kuin erikseen, jos ei tosiaan mustia silmiä kotoa saa. Erossa luulisin sen helvetin vasta alkavan. Todennäköisesti en saisi tavata kerään muita miehiä tai vähintäänkin salassa.
Mun mies on haukkunut ulkonököä jne. Hän on sen vastapainoksi useimmiten todella ihana. Nuo harvemnat satunnaiset oudot hetket aina yllättävät ja tuntuvat jälkeenpäin epätodellisilta ja mietin, että viiraako mulla päässä ja vain kuvittelen ne tapahtuvaksi tai liioittelen asioita.
Menee joillakin aika pitkälle tää miesten miellyttäminen.
Tänäänkin ollut kaksi aloitusta kyseisestä aiheesta. Toisessa nainen joi miehen kusta hänen pakottamanaan. O_o
Toisessa taas äiti herää pari tuntia muita ennen, että on freeshi ja meikattu ennenkuin mies herää.
Joopa joo, ei voi muuta kuin ihmetellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole itsetuntoa tai rohkeutta, pelkureita ja pieniä heikkoja ihmisiä, jotka eivät uskalla ottaa elämäänäs omiin käsiin.
Kovasti tunnut haluavan tuomita tuossa tilanteessa olevat naiset. Riittääkö ymmärryksesi sen käsittämiseen, että osalla on lähtökohtaisesti todella huono itsetunto jos on jo lapsuusaikana nujerrettu? Kukaan ei ole elämän aikana vielä kertonut sitä totuutta, että yksilö on itse vastuussa omasta koskemattomuudestaan - niin henkisestä kuin fyysisestä. Minulla meni tämän tajuamiseen 25 vuotta, kun näitä eväitä ei kotoa annettu ja ajauduin väärään seuraan.
Lisänä vielä se, että liiallinen tossumaisuus houkuttelee sitä hyväksikäyttäviä. Pahimmillaan kumppani voi hyväksikäyttää seksuaalisesti loukaten toisen koskemattomuutta ja kun yrittää ottaa asian esiin onnistuu toinen kääntämään sen omaksi viaksi.
Onko ihminen oikeasti vastuussa omasta koskemattomuudestaan? Entä jos kadulla joku tulee ja hakkaa ja ryöstää ihmisen?
Mun ystävä on juopon vätyksen koukussa. Sanoi että "miehet vaan nyt on tuommosia, mutta se on niinkin, että mä oon taloudellisesti hänestä riippuvainen niinku melkein kaikki naiset on miehistään."
En tiennyt mitä sanoa. Mistä noin huono itsetunto tulee, kasvatuksesta?!
Totuus on että naiset kaipaavat tuollaista draamaa elämäänsä. Kiltti mies joka ei muita naisia katsele tekee kotitöitä kunnioittaa ja tukee naistaan saa ennen pitkään potkun perseelle kun nainen kyllästyy häneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Ei ole itsetuntoa tai rohkeutta, pelkureita ja pieniä heikkoja ihmisiä, jotka eivät uskalla ottaa elämäänäs omiin käsiin.
Kovasti tunnut haluavan tuomita tuossa tilanteessa olevat naiset. Riittääkö ymmärryksesi sen käsittämiseen, että osalla on lähtökohtaisesti todella huono itsetunto jos on jo lapsuusaikana nujerrettu? Kukaan ei ole elämän aikana vielä kertonut sitä totuutta, että yksilö on itse vastuussa omasta koskemattomuudestaan - niin henkisestä kuin fyysisestä. Minulla meni tämän tajuamiseen 25 vuotta, kun näitä eväitä ei kotoa annettu ja ajauduin väärään seuraan.
Lisänä vielä se, että liiallinen tossumaisuus houkuttelee sitä hyväksikäyttäviä. Pahimmillaan kumppani voi hyväksikäyttää seksuaalisesti loukaten toisen koskemattomuutta ja kun yrittää ottaa asian esiin onnistuu toinen kääntämään sen omaksi viaksi.
Onko ihminen oikeasti vastuussa omasta koskemattomuudestaan? Entä jos kadulla joku tulee ja hakkaa ja ryöstää ihmisen?
Vika on aina tekijässä, en tosiaankaan tarkoittanut että "uhrissa" olisi vika ja täysi vastuu. Pikemminkin ihmissuhteissa ikävästi asiat ovat vain niin, että ainoa joka pitää puoliasi on sinä itse. Itsellä on valta miettiä millaista kohtelua sietää ja lähtee suhteesta jos kokee jatkuvasti huonoa kohtelua toisen puolelta.
Joo, näinhän se menee. Uskon itsekin siihen että usein kun on tälläinen keissi niin tilanne liittyy vahvasti esimerkiksi juuri naisen lapsuuden kokemuksiin. ( kasvatus→ kiltti tyttö→ toimintamalli jää päälle ja sitä tavallaan haetaan uudelleen sitten kumppanista. Surullista. Kyseinen nainen ei välttämättä IKINÄ edes ymmärrä että mistä tämä "kaikki paska" johtuu vaan jää parisuhteeseen kun ei tiedä paremmasta. Tai ei yksinkertaisesti uskalla lähteä. Onhan se hyppy tuntemattomaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävä on juopon vätyksen koukussa. Sanoi että "miehet vaan nyt on tuommosia, mutta se on niinkin, että mä oon taloudellisesti hänestä riippuvainen niinku melkein kaikki naiset on miehistään."
En tiennyt mitä sanoa. Mistä noin huono itsetunto tulee, kasvatuksesta?!
Hiljaiseksi vetää.
Niin, ja sitten lukee näitä "elämäntarkotukseni on miellyttää miehiä ja näyttää 25-vuotiaalta" aloituksia, niin ei ihmettele millaisia nämä naiset ovat, jotka väkisin antavat itseään huonosti kohdeltavan. Ei ole itsetuntoa tai rohkeutta, pelkureita ja pieniä heikkoja ihmisiä, jotka eivät uskalla ottaa elämäänäs omiin käsiin.