Olen lähes 40 v, ei yhtään ystävää

Ei mikään. :) ystäviä saa jos laittaa vähän eforttia. Kyllä sw siitä!

Vierailija kirjoitti:

Mitä elämässäni on mennyt pieleen kun lähes 40v minulla ei ole kavereita, harrastuksia tai mitään järkevää? On vain lihava, saamaton mies, isopäinen, yksinkertsinen ja yksinäinen poikalapsi ja läheisriippuvaiset isä&äiti. 

no harrastuksia nyt aina voi hankkia. ala vaikka käymään joogassa.

Mä olen lähes viiskymppinen ja mulla on vain 2 ystävää. Duracell-pupu mies, pari aikuista lasta ja yksinäisiä harrastuksia.

Mikä siis on ongelmasi?

No, minä olen 41 v nainen, ei harrastuksia, ystäviä, puolisoa, lapsia, mutta olen ihan helvetin tyytyväinen elämääni! Erakkona on hyvä elellä.

Oletko töissä? Oletko neitsyt? Mistä päin olet?

Minä oon melkein 50v, ei enää miestä, lapset isoja.

Hieman yksinäinen mutta kai sitä pärjää. Joskus toivoisi edes yhtä hyvää ystävää.

Jospa vaikka puhuisit miehestäsi ja pojastasi aidosti kunnioittavammin, siinä olisi eka parannuskohta.

Vierailija kirjoitti:

saamaton

Siinähän se syy.

Vierailija kirjoitti:

Oletko töissä? Oletko neitsyt? Mistä päin olet?

Juu, hän on neitseellisesti tullut raskaaksi ja saanut pojan - jo toinen tapaus maailmanhistoriassa.

9 korjaa kommenttiaan. Luulin, että aloituksessa luki, että sinä olet 'saamaton mies'.

Kertokaa mistä niitä ystäviä löytyy, ja mitä niiden kanssa tehdään? Olen reilu 30 vuotias nainen ja minulla ei ole ollut ikinä yhtään ystävää.
Vanhemmat pitivät koulun alkuun kotona, joten en osannut olla muiden kanssa. Koulu oli yhtä helvettiä. Kiusattiin koko ala-aste ja yläaste. Lukiossa sentään annettiin olla jo rauhassa. Kotona ei vanhempien kanssa mitään yhteyttä. Saapi mennä viikkoa etten puhunut kenellekään sanaakaan. Yliopistossa olin myös yksin.
Töissä nyt yksin. Koko elämä yksin. En tiedä mistä ystäviä saa ja mitä tekevät keskenään. En enää edes kauppa niitä.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa mistä niitä ystäviä löytyy, ja mitä niiden kanssa tehdään? Olen reilu 30 vuotias nainen ja minulla ei ole ollut ikinä yhtään ystävää.
Vanhemmat pitivät koulun alkuun kotona, joten en osannut olla muiden kanssa. Koulu oli yhtä helvettiä. Kiusattiin koko ala-aste ja yläaste. Lukiossa sentään annettiin olla jo rauhassa. Kotona ei vanhempien kanssa mitään yhteyttä. Saapi mennä viikkoa etten puhunut kenellekään sanaakaan. Yliopistossa olin myös yksin.
Töissä nyt yksin. Koko elämä yksin. En tiedä mistä ystäviä saa ja mitä tekevät keskenään. En enää edes kauppa niitä.

Tinderiin! Ei ole pelkkä pinnallisten juttu, kyllä sieltä meitä erikoisempiakin löytyy. "...erikoisempia" kuulosti vähän huonolta tuossa yhteydessä, mutta kuitenkin.

Olen 51 ja minullakaan ei ole kuin mies, olemme vielä työn vuoksi viikot erillään ja aikuiset lapset. Veljiä on ja heidän kanssa on hyvät välit, mutta pitkä välimatka. Olen aika varautunut, aika ärsyttävä ilmeisesti välillä, vaikka en yhtään itse tiedä miksi, enkä lähesty itse kovin helposti ketään, koska "en halua häiritä". Kaipaisin ehkä kaveria enemmän kuin ystävää, teatteri- kahvi- yms. seuraa silloin tällöin. Harrastuksia on kyllä, mutta käyn yksinäni ja niissä näen kyllä ihmisiä. Hyviä harrastuskavereita asuu enemmän muualla Suomessa, samalla paikkakunnalla ei oikein ole.

Hyvän kaverin kanssa yhteydenpito jäi, kun hän löysi miehen ja oli aika pitkään yksipuolista minun taholtani, joten sen jälkeen olen ollut varautuneempi, en halua olla häiriöksi kellekään. Itsetunnossa olisi siis kohottamista. Työkavereinakin on vain pari miestä, eivätkä he ole sellaisia, joiden kanssa voisin kaveerata, monestakin syystä.