Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit? Perhesuhteista ja katkenneista väleistä.
Mollamaija
08.10.2015 |
Ongelmani koskee suhdettani tätiini. Olimme vuosia läheisiä ja hän oli minulle ystävä, täti ja erittäin läheinen ihminen. Vierailin hänen luonaan ahkeraan tahtiin ja olen jopa hänen esikoisensa kummitäti.
Ongelmat alkoivat kuitenkin muutamia vuosia sitten. Tätini mielenterveys alkoi ilmeisesti rakoilla, ja ennen niin mukavat jutteluhetket kasvotusten/puhelimessa muuttuivat isovanhempieni haukkumiseksi. Yhtäkkiä huomasin kuuntelevani tunnin kahden palopuheita siitä, miksi minulle rakkaat isovanhemmat ovat about saatanasta seuraavia. Pikkuhiljaa puheessa esiin alkoi nousta myös verhottu vaatimus siitä, että katkaisisin välit isovanhempiini. Tätini halusi siis minun hylkäävän omista kaunoistaan johtuen välini ihmisiin, jotka ovat minulle erittäin rakkaita ja aina tukenani. En voi alleviivata tarpeeksi sitä, etten ole saanut isovanhemmiltani ikinä muuta kuin rakkautta ja hyväksyntää osakseni, mutta ilmeisesti tätini kokemus on ollut toinen. Lopulta tämä jatkuva loanheitto eskaloitui pikkumaiseen riitaan (myös minun syystäni) ja väliemme katkeamiseen.
Olen saanut tietysti myös tädiltäni paljon, niin henkistä tukea/ystävyyttä kuin aineellista tavaraa. Tuntuu turhalta heittää vuosien ihmissuhde romukoppaan typerän riidan takia, mutta toisaalta en taas voi hyväksyä hänen kohtuutonta vaatimustaan hylätä isovanhempani. Tätini/äitini lapsuudenperheessä oli ongelmia, joita en nyt viitsi tässä eritellä, mutta sanottakoon, että jokin osittain järjellinen syy hänen vihalleen on ehkä olemassa (oletettavasti järkkyneen mielenterveyden lisäksi siis). Itse en tietenkään ole ollut paikalla heidän elämäänsä tuolloin todistamassa, mutta näin myöhemmin tarinoita kuunnelleena voin vain todeta, että tätini ja isoäitini näkemys menneestä ei voisi enempää erota toisistaan. Tätini tilanteen tietäen en myöskään osaa suhtautua hänen kertomuksiinsa objektiivisesti. Tiedän vain, etten voi sanoa juuta enkä jaata, koska en ole ollut itse paikalla.
Haluaisinkin kysyä teiltä, arvon raati, että koitanko paikata välini tätiini, vai jättää hänet omaan arvoonsa? Suoraan sanottuna vittuttaa kantaa kaunaa tai toisaalta olla välittämättä ennen niin rakkaasta ihmisestä, mutta toisaalta en myöskään kaipaa jo ennestään haasteelliseen elämääni enää yhtään negatiivista asiaa. Tiedän, että isoäitini olisi onnellinen, jos edes minä saisin välini tätiini paikattua. Toisaalta taas oma ylpeyteni estää minua antamasta anteeksi ihmiselle, joka on yrittänyt tuhota välini isovanhempieni kanssa.
Kummipojan suhteen olen harmikseni luovittanut. Hän on minua vain viisitoista vuotta nuorempi, joten välit voi koittaa paikata kunhan hän on täysi-ikäinen. Kaiken suhteen pitää olla tietenkin varpaillaan, sillä en halua, että mikään minun tekoni saa tätini katkomaan välejä yhtään enempää suvussamme. Ja tietenkin, koska olen ihminen, tekisi minun välillä vain mieleni soittaa hänelle ja haukkua hänet alimpaan helvettiin.
Kiitos jos jaksoit lukea pitkän vuodatukseni ja kiitos vielä enemmän, jos kerrot mielipiteesi asiaan.
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä varmaan sinuna koittaisin korjata välejä tädin kanssa, kun selvästikin suret välien katkeamista. Ota askel siihen suuntaan ja katso kuinka käy. Jos ei siitä mitään tule, niin olet ainakin yrittänyt.
Olet varmasti oikeassa. Olen kyllä yrittänyt laittaa hänelle viestiä, mutta en ole saanut enää pitkään niihin vastauksia (tai vastaus on ollut tyyliin "kiva juttu"). Tietysti välien katkeaminen harmittaa minua, mutta niin harmittaa myös hänen kohtuuton käytös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koita vaan pysyä täydellisesti erossa tätisi ja hänen vanhempiensa välisestä riita-asiasta! Sanot molemmille osapuolille että rajaat ihmissuhteensa heihin jatkossa siltä osin että ET JAKSA kuunnella teidän kahden osapuolen välisiä ongelmia ollenkaan. Voit vaikka vedota omaan jaksamiseen. Kerro että ET JAKSA noita teidän välisiä riitoja, sano: ne on teidän välisiä etkä osaa/jaksa puuttua tai antaa ohjeita, sano että hakeutuuvat vaikka psykologille sen isovanhema kanssa puhumaan läpi ne aiheet mitä heillä on. Sinua ei tule käyttää lyömäaseena siinä välissä, tai saat hermoromahduksen! Sano ne ei kuulu sulle ja sinä et ole terapeutti, etkä kykene käsittelemään noin vaikeita ongelmia.
Sano että jatkossa suhteenne keskittyy vain positiivisiin muihin juttuihin, eikä isovanhempien mustamaalaamisenn ollenkaan. mutta älä silti kiistä etteikö jotain pahaa olisi tapahtunut heidän välillään, vaan että et osaa puuttua niihin.
"Hauskaahan" tässä tilanteessa on, että tätini riita vanhempiensa kanssa on täysin yksipuolinen. Isovanhempani eivät vihaa tytärtään ja ovat kyllä koittaneet oman osansa paikata välejä. He ovat kuitenkin vanhoja, ja ovat todenneet, ettei heidän energia enää riitä asian jatkuvaan setvimiseen.
Olen tietenkin pysynyt erossa riidasta, enkä ole edes "välittänyt" tietoja kumpaakaan suuntaan. Minun käteni ovat pesty siitä asiasta, mutta pelkäänpä, ettei se riitä, jos koitan olla väleissä tätini kanssa.
Kuulostaa tutulta nuo kuviot. Ensinnäkin neuvoisin sinua pitämään edes jonkinmoiset välit kummilapsesi kanssa. Huolimatta siitä, mitä hän ajattelee tai mitä on tehnyt, älä hylkää häntä. Lähetä hänelle edes kortti hänen merkkipäivinään ja jouluna, sekin on parempi kuin ei mitään, jotta hän tiedostaa että olet siellä jossain, odottamassa. Tädilläsi on tietysti suuri vaikutus lapseensa, jopa siihen mitä lapsen halutaan ajattelevan, älä välitä siitä. Se on ymmärrettävää, siihen et voi vaikuttaa. Ota kummilapsesi avosylin vastaan, jos hän elämässään sinua tarvitsee.
Ennemmin ajattelisin, että tätisi on kokenut lapsuudenperheessään jotain vaikeata, kuin ei olisi kokenut. Sitä ei pidä vähätellä. Sinä et kuitenkaan ole oikea kohde, jolle tätisi purkaa kaiken menneen yli reunojen. Hänen vaatimuksensa välien katkaisemiseen isovanhempiasi kohtaan on väärin ja välejä et tietenkään katkaise. Hän hakee väärällä tavalla tukea omiin kärsimyksiinsä mitä hänellä on ollut omassa perheessään. Hänen pitäisi selvttää asiat äitisi ja vanhempienne kanssa, ei sinun. Tämän voit kertoa tädillesi. Myösin äidillesi. Älä katkaise välejäsi tätiisi. Kerro tädillesi, miltä sinusta tuntuu, älä hauku, älä tuomitse ketään.
Isoäitien näkemykset, kuten nykyään joidenkin äitienkin, poikkeavat toisinaan todellisuudesta. Vaikeat asiat halutaan joskus siirtää pois mielestä ja olla ottamatta vastuuta tapahtumista. Tuoreemmat sukupolvet ovat ymmärtäneet tapahtumia, kun perhekasvatuksesta on avoimesti alettu puhumaan, niistä epäkohdistakin. Kuilu isovanhempien ja heidän lasten välillä tässä suhteessa on syvä. Lapsenlapsetkin voivat sen ymmärtää.
Miten riita voi olla vain yksipuolinen? Ensimmäinen riita, mistä olen koskaan kuullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos isovanhemmat ovat esim. vaikka suosineet toista lasta, niin toinen lapsi antaa kyllä kuulua aikuisena. Ja aivan oikeutetusti. Vanhemmat eivät koskaan myönnä, että ovat suosineet yhtä ja kaltoinkohdelleet toista lasta.
Tiedätkö, onko tätisi jutellut noista asioista jossain mielenterveyspalveluissa, terapiassa tms.? Olettaisi kyllä, jos hänellä on todettu mt-ongelmia.
Joskus vaikeissa perhesuhteissa leimataan mielenterveysongelmaiseksi se henkilö, jota on kohdeltu väärin, kun hän alkaa kertomaan tunteistaan ja tapahtumista. Vaikka mitään mielenterveysongelmia ei olekaan. Näin yritetään hyssytellä hiljaiseksi ja epäuskottavaksi perheenjäsen, ja joten tehdään lisää vanhinkoa kärsijälle. Vaikeista tapahtumista avoin keskustelu asianosaisten kesken on rakentava tapa päästä eteenpäin, toisen ymmärtäminen ja väärien tapojen korjaaminen. Ulkopuoliset ihmiset, jotka lähtevät mukaan leimaamaan avautujaa mt-ongelmaiseksi, tekevät väärin. Kyse on kuin perheensisäisestä koulukiusaajasta, joka kerään ilkkujia tuekseen. Tämä nyt vain tuli mieleeni, että tällaisiakin kuvioita on suvuissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten riita voi olla vain yksipuolinen? Ensimmäinen riita, mistä olen koskaan kuullut.
Kiitos kun jäit näinkin mielenkiintoiseen yksityiskohtaan kiinni. Riita, välirikko, mikälie. Miten itse nimittäisit tilannetta, jossa toinen osapuoli vihaa toista ja rakentava keskustelu on syystä tai toisesta täysin mahdotonta?
Ja kiitos muille vastanneille hyvistä näkökulmista. Kummipoikaan pitäisi koittaa ylläpitää edes jonkin sortin suhdetta. Kaikki kommunikaatio menisi kyllä tätini kautta (en viitsi ottaa poikaan yhteyttä äitinsä selän takana), joten jos yhteydenotot tyssäisivät siihen, niin ei olisi ainakaan minusta kiinni.
En tiedä onko tätini käynyt ammattilaisen pakeilla, jotenkin hänen historiansa tietävänä toivoisin, että on. Koitin itsekin tekstissäni kyseenalaistaa hänen mielenterveysongelmansa, sillä diagnoosi perustuu vain minun analyysiini. Arvioni perustuu hänen samankaltaiseen käytökseen suhteessa muihin tuntemiini mt-potilaisiin (kaikella rakkaudella). Voin toki olla väärässä, ja oikeastaan toivonkin olevani. Mistään perheen sisäisestä koulukiusaamisesta nyt tuskin on kyse, sillä oikeastaan tämä tätini on ainoa, joka tilanteessa on haukkunut/raivonnut/huutanut. Enhän minä voi millään kiusata tätiäni, jos en näitä ajatuksia ole edes kellekään kunnolla ilmaissut.
Kyllä mä varmaan sinuna koittaisin korjata välejä tädin kanssa, kun selvästikin suret välien katkeamista. Ota askel siihen suuntaan ja katso kuinka käy. Jos ei siitä mitään tule, niin olet ainakin yrittänyt.