Missä kulkee mustasukkaisuuden raja?

Tilanne on se, että en halua/uskalla enää lähteä ystävien kanssa ulos. Viimeksi kävin ravintolassa tyttöporukalla noin vuosi sitten ja mies muistelee sitä edelleen pahalla, koska lakkasin vastaamasta hänen soittoihinsa kymmenien puheluiden jälkeen ja laitoin viestin että kaikki ok ja jos on jokin hätä niin laittaa sitten asiasta viestin. No, niitä viestejä sitten tulikin liittyen ainoastaan pettämisepäilyihin ja haukkuja sateli.

En vaan jaksa sitä tappelua. En ole erityisen menevä, joten en ole asiaan havahtunut monesti, mutta nyt kun on kyselty taas lähtemään johonkin, niin olen huomannut meneväni varpailleni. Hävettää tavallaan jo valmiiksi se että mies aloittaisi sen soittelun ja ystävät ihmettelisi että onko kotona joku ongelma.

Kieltämättä suhteemme alkoi siten, että kummallakin oli säätöä suuntaan ja toiseen, mutta lopulta päädyimme yhteen ja sen jälkeen meillä on ollut aivan normaali parisuhde siltä osin, että kuvioissa ei ole muita ollut eikä ole.

Olen alkanut miettimään tätä tosissaan. Erotako pitäisi. En oikein jaksa sellaista että ne harvat kerrat kun minulla olisi menoa, niin loppuu jo ajatukseen. Mies on koko ajan perillä menemisistäni ja siitä kenen kanssa kirjoittelen vaikka viestejä, koska jos mies todella haluaa tietää, niin hän myös vaatii nähdä keskusteluni.

Tosiaan, en tiedä missä tynnyrissä olen ollut nämä vuodet, mutta nyt asia on alkanut ahdistamaan todella. Tunnen itseni mieheni teini-ikäiseksi tyttäreksi jolta kysyä lupa tekemisiini. Meillä on myös kaksi pientä lasta.

Kannattaako mustasukkaisuuden takia erota? Terapiaa olen ehdottanut, mutta sille mieheni sanoi ehdottoman ein. Tuntuu myös että minusta ei ole miestäni karaisemaan tekemällä mitä lystää, koska hyvin harvoin sitä menoa edes on muuta kuin töihin ja kuntoilemaan ja lasten kanssa sitä ja tätä.

Eroakin olen ehdotellut, mutta mies ei sitä halua. En oikeastaan saa edes asiasta viriteltyä keskustelua kunnolla. Taidanpa olla aika tossu. Joka tapauksessa alkanut tuntua siltä että mieheni ei suoraan sanottuna käy aivan täysillä mustasukkaisuutensa kanssa. Onko neuvoja asian käsittelyyn? Vai otanko vain ja lähden lasten kanssa? Se on vaihtoehto ja olen jo miettinyt että se ei ainakaan talouttani romauttaisi mitenkään kummoisesti.