Miltä tavallisen arjen pitäisi tuntua?
Raskaalta? Mukavalta? Väsyttävältä? Helpolta? Vai kaikkea noita vuorotellen ja yhtä aikaa?
Kuvailisitteko arjen tunnelmianne? Heräätkö iloisena uuteen aamuun? Millä mielin laitat illalla nukkumaan?
Miksi koet arjen siten kuin koet?
Kommentit (20)
Tiedän, arki on tylsää ja niin sen täytyykin olla. Juhlahetket ovat sitten arjen kohokohtia. Mutta miksi tunnen useimmiten olevani väsynyt ja kyllästynyt arjen pyörittämiseen?
Herään aamulla haluttomana ryhtyä päivän töihin. Illalla nukahdan ajatellen, että " no jaa...muutama tunti ja sama homma pyörähtää käyntiin" . En juurikaan osaa nauttia elämästä. Tuntuu, että arki raahaa minua perässään ja minä pidän kiinni elämän reunasta kynsin ja hampain, etten rymähdä kyydistä.
Sanokaa, että te muutkin koette näin?
ap
Mutta minusta ainakin arki tuntuu sellaiselta turvalliselta, rauhalliselta, sellainen positiivinen pohjavire löytyy, vaikka tylsistyttäis kuinka.
Vierailija:
Mutta minusta ainakin arki tuntuu sellaiselta turvalliselta, rauhalliselta, sellainen positiivinen pohjavire löytyy, vaikka tylsistyttäis kuinka.
Voi kun minäkin löytäisin tuollaisen olon! En tiedä kuinka saisin pääkoppani järjestymään siihen kuntoon, että elämä tuntuisi tuollaiselta.
ap
arki ON elämä! ne muutamat juhlahetket välissä ovat vain hetkiä, arki on se " sitku" .
En ole mikään marcobjurström, mutta rakastan arkeani ja joka päivä on ihana ja rakas. Aina tapahtuu jotain erilaista mikä tekee päivästä hyvän, vaikka sitten joku hauska juttu lapsilta tai hyvä asiakaskontakti.
Alkakaa elää, arki on sitä varten.
Vierailija:
arki ON elämä! ne muutamat juhlahetket välissä ovat vain hetkiä, arki on se " sitku" .
En ole mikään marcobjurström, mutta rakastan arkeani ja joka päivä on ihana ja rakas. Aina tapahtuu jotain erilaista mikä tekee päivästä hyvän, vaikka sitten joku hauska juttu lapsilta tai hyvä asiakaskontakti.
Alkakaa elää, arki on sitä varten.
Miksi viestini ovat karmivaa luettavaa?
" Alkakaa elää, arki on sitä varten" Niin...kyllähän minä tuon verran ymmärrän itsekin :) Mutta miten elämänilon saisi kaapattua jokapäiväiseen elämäänsä? Sitä tässä ketjussa halusinkin pohdiskella.
ap
Arki on kivaa, sitä ELÄMÄÄ. Olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen ja onnellinen arjessani, onnellinen perheeni keskellä arkitouhuja pyöritellen.
Mieti mitä hyvää elämässäsi on? Varmasti on jotakin hyvää. Nauti siitä, arvosta sitä. Ala katsoa niitä hyviä puolia ja koita ummistaa silmäsi ikävämmiltä. Tämä vaatii harjaannusta ja voi aluksi tuntua teennäiseltä, mutta oikeasti toimii. Pysähdy oikein miettimään. Mikä on hyvää? Mitä sitten tahtoisin? Miksi en toteuta sitäkin?
Meillä on ainakin joka päivä kaikenlaista ihanaa puuhaa lasten kanssa että ei tunnu lainkaan tylsältä. Ja ruuanlaitto ja leipominen on minusta ihanaa rentouttavaa hommaa. En tiedä olenko jotenkin poikkeava kun minusta tämä arki on kovin onnellista elämää.
Vierailija:
Mieti mitä hyvää elämässäsi on? Varmasti on jotakin hyvää. Nauti siitä, arvosta sitä. Ala katsoa niitä hyviä puolia ja koita ummistaa silmäsi ikävämmiltä. Tämä vaatii harjaannusta ja voi aluksi tuntua teennäiseltä, mutta oikeasti toimii. Pysähdy oikein miettimään. Mikä on hyvää? Mitä sitten tahtoisin? Miksi en toteuta sitäkin?
Totta, paljon on kiinni siitä, millä asenteella potkii eteenpäin. Mielestäni osaan aika hyvin arvostaa niitä asiota elämässäni ja arjessani, jotka ovat hyvin. Tiedostan, että monessa suhteessa olen onnenpekka.
Yksi vastaaja sanoi arjessaan olevan sellainen positiivinen pohjavire. Minulla se on päinvastainen, taustalla kauimmaisena on aina negatiivinen pohjavire, harmaus ja surumielisyys.
Ehkäpä joskus opin siitäkin pois :)
ap
Vierailija:
En tiedä olenko jotenkin poikkeava kun minusta tämä arki on kovin onnellista elämää.
Mielenkiinnosta kysyn, minkälainen oli lapsuutesi ja nuoruutesi? Koitko itsesi ja perheesi jo silloin onnelliseksi? Mistä koet saaneesi elämääsi tuon positiivisen pohjavireen?
Saapi vastata muutkin positiivisen arjen eläjät.
ap
Mulla on ollut vähän repaleinen lapsuus ja juuri se tavallinen arki on puuttunut.
Nyt musta on aivan mahtavaa se, että asiat on etukäteen ennustettavissa (aamulla herätään klo 8, eikä milloin sattuu, mies tulee kotiin töistä klo 15, ellei jää ylitöihin, joka tapauksessa tulee selvinpäin) ja että asiat hoidetaan kunnolla (ostetaan kaupasta terveellistä ruokaa johon meidän rahat riittää, koska meillä budjetti jossa pysytään ja joka on suunniteltu ruokalistan mukaan ja ruokaa laitetaan joka päivä, ellein repäistä ja mennä ulos syömään).
Mun arjen huippujuttuja on tällä viikolla ollut esim saunanpesu (äiti ei meillä ikinä pessyt saunaa, vaan lauteilla lojui kasa pyykkejä ja vaatteita mitä kukaan ei käyttänyt, ne oli siellä vuosi tolkulla) ja haravointi (ihanaa olla kunnollinen ihminen, joka hoitaa pihaa).
Samoin mua kutkuttaa pyykkien silittäminen ja kierrättäminen ja se, että meillä vaihdellaan mattoja, verhoja ja muita tekstiilejä vuodenaikojen mukaan.
Kiitos tästä aloituksesta ap! En ole oikein ennen tajunnutkaan, ettei ihmiset yleensä osaa nauttia näistä asioista. Minähän olen onnekas! :)
Oikein odotan aina viikonlopun tai lomien jälkeen, että tulee taas maanantai ja arki ja kaikki rullaa mukavasti eteenpäin. Mukavaa kun lapset lähtevät kouluun ja mies töihin ja itse saan pestä pyykkiä, imuroida ja siistiä paikkoja. Kaikki viikonpäivätkin jotenkin " maistuvat" erilaiselta, mutta parhaimmalta maistuu päiväkahvit ennen koululaisten tuloa kivan naistenlehden parissa.
Viimeviikolla repäsin ja tein arjesta luxusta.. Ostin mustapekka juustoa ja herkuttelin ihan yksin siitä melkein puolet!;) Eli pienet asiat tekevät siitä arjesta niin ihanaa.
Olipa mukava viesti, siitä sai tosiaan sellaisen kuvan ,että nautit elämästä :)
Lueskellessani viestiäsi tunsin piston. Meillä on pyykkikasoja ympäri asuntoa, haravointienkin kanssa on vähän niin ja näin.
Ymmärsin viestisi luettuani, että en taida olla " normaalin" , jaksavan ihmisen kanssa samalla viivalla. Minulla on selvittämättömiä asioita, jotka vievät huomaamattaan energiaa ja arki tuntuu raskaalta.
ap
Onko teillä elämässänne " mörköjä" , asioita, jotka tekevät arjesta raskaampaa? Vai onko niin, että ette anna vaikeidenkaan asioiden (jos niitä on)vaikuttaa mielialaanne? Miten se onnistuu? Millaisista vaikeuksista olette selvinneet taas arjen sankareiksi?
ap
Meillä arkea hankaloittaa ainakin jatkuva rahapula (minä olen kotiäiti ja opiskelija, mies on aloittanut juuri työpaikassa, jossa ensimmäiset 4kk palkka huimat 8,5e)
Ja miehen paniikkihäiriökin vaanii aina taustalla. Aika harvoin hän saa kohtauksia, nyt kun lääkitys on kohdillaan. Mutta sosiaalisten tilanteiden pelko ei jätä häntä koskaan rauhaan, ja vähän kaventaa ja vaikeuttaa minunkin sosiaalista elämää.
Ja omaan lapsuuteeni jo viittasinkin edellisessä viestissä. Isäni on edelleen alkoholisti ja kun vanhempani ovat nyt eronneet, joudun tahtomattani huolehtimaan isäni asioista.
Mulla ikuinen stressin aihe on äitiyden ja opiskelun yhdistäminen. Nyt täytyy enää pakertaa viimeiset sivut graduun ja muutama tentti ja yksi kielikurssi, niin siinä ne maisterin paperit sitten on.
Mutta mitäs näistä on elämä muutoin on niin kivaa! Ihana poika, ihana mies, kaunis koti (monen mielestä varmaan aika vaatimaton), raha asiat aina kunnossa vaikka pienellä tullaankin toimeen, minä ja lapsi ollaan täysin terveitä ja rakkautta meillä riittää. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee? :)
hieno keskustelu
Olen huomannut, että viimeaikoina pohjavireeni on ollut hienoinen tyytymättömyys ja " sitku" ja olenkin alkanut odotella jonkinlaista kriisiä tai käänekohtaa. Tuntuu hullulta sanoa, mutta kaikki on niin hyvin, että tarvittaisiin jonkinlainen järistys, onnettomuus, kriisi, läheltä piti -tilanne tms. jotta asteikko kalibroituisi kohdalleen, että elämänarvot muuttuisivat.
Tiedäthän sen ilmiön, kun joku on sairastunut vakavasti ja sitten parantunut, ollut vähällä menettää jonkun läheisen tms. niin he sanovat että tärkeysjärjestys on mennyt uusiksi.
Mulla on kaikki niin tolkuttoman hyvin, että kehtaan nurista miehen likaisista kengistä, lapsen tavasta nojata seinään, äidin ruoan tuputtamisesta, pomon tavasta lähettää kokousten asialistat viime tingassa, omasta mahamakkarasta, asunnon ahtaudesta.
Miksen voisi olla vain vilpittömän onnellinen siitä, että mulla on mies ja sillä kengät, terveet lapset ja niille seinät joihin nojailla, äiti joka välittää, töitä ja pomo joka tekee parhaansa, ihana masu ja ruokaa navan täydeltä, oma koti ja niin paljon tavaraa ettei mistään ole puutetta. Miksi taustalla piilevä tyytymättömyys ja paremman odotus?
Tässäpä jo pääkopalle mukavasti pyöriteltävää, mietittävää.
Minun täytyisi ensin tunnistaa ne asiat, jotka elämässäni aiheuttavat pahaa oloa (sen koen vaikeaksi...mikä on normaalia, mikä ei? Mikä määrä alakuloisuutta tai masennusta on normaalia?). Ja sitten selvittää keinot selättää energiasyöpöt.
ap
Totta turiset!
Uskon, että ihmisten tyytymättömyys on tarkoituksenmukaista elämän jatkumisen kannalta. Tietenkään liiallinen asioiden murehtiminen ja elämään tyytymättömyys ei ole hyvä asia. Mutta se kuitenkin vie ihmisiä pyrkimään kohti parempaa, kehittymään.
Olen kokenut moniakin havahtumisia elämäni varrella. Huomannut jonkun kriisin kautta, kuinka hyvin minulla asiat ovatkaan. Mutta silti en pääse eroon surumielisyydestä ja tyytymättömyydestä elämässäni.
Nyt tämän keskustelun kautta olen ymmärtänyt, että yksi asia elämässäni jarruttaa ja vie energiaa. Selvittämättömät asiat, kohtaamattomat kriisit lienevät sellaisia. En tiedä, osaanko tätä " mörköä" yksin selvittää. Voi olla että minun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni ja nollata ajatukset ammattilaisen kanssa.
ap
Vierailija:
hieno keskusteluOlen huomannut, että viimeaikoina pohjavireeni on ollut hienoinen tyytymättömyys ja " sitku" ja olenkin alkanut odotella jonkinlaista kriisiä tai käänekohtaa. Tuntuu hullulta sanoa, mutta kaikki on niin hyvin, että tarvittaisiin jonkinlainen järistys, onnettomuus, kriisi, läheltä piti -tilanne tms. jotta asteikko kalibroituisi kohdalleen, että elämänarvot muuttuisivat.
Tiedäthän sen ilmiön, kun joku on sairastunut vakavasti ja sitten parantunut, ollut vähällä menettää jonkun läheisen tms. niin he sanovat että tärkeysjärjestys on mennyt uusiksi.
Mulla on kaikki niin tolkuttoman hyvin, että kehtaan nurista miehen likaisista kengistä, lapsen tavasta nojata seinään, äidin ruoan tuputtamisesta, pomon tavasta lähettää kokousten asialistat viime tingassa, omasta mahamakkarasta, asunnon ahtaudesta.
Miksen voisi olla vain vilpittömän onnellinen siitä, että mulla on mies ja sillä kengät, terveet lapset ja niille seinät joihin nojailla, äiti joka välittää, töitä ja pomo joka tekee parhaansa, ihana masu ja ruokaa navan täydeltä, oma koti ja niin paljon tavaraa ettei mistään ole puutetta. Miksi taustalla piilevä tyytymättömyys ja paremman odotus?
Toiset asiat tuo toisille kiksejä, kun taas toiset toisille.