Eih, ihmissuhdedraama kaveripiirin sisällä, en kestä
Tilanne on siis sellainen, että tähän kuvioon liittyvät eräs miespuolinen ystäväni jonka olen tuntenut n. vuoden, sekä mies johon olen ollut ihastunut jonkin aikaa. Sanotaan vaikka että mies A ja mies B.
Opiskelemme kaikki samaa alaa ja käymme suurimmalla osalla kursseista yhdessä. Liikumme myös samassa kaveriporukassa ja vietämme paljon illanistujaisia porukalla.
Kaikki alkoi siitä, kun tunnustin tälle miespuoliselle kaverille että olen ihastunut tähän B:hen, kun hän asiaa minulta tedusteli ja kysyi, tiedänkö että tämä B on minuun ihastunut. Kaveri ( A) sanoi samaisessa keskustelussa, että on oli JOSKUS todella ihastunut minuun ja ei oikein tiedä mitä ajatella meistä.
Keskustelun perusteella oletin siis, että A ei ole enää ihastunut minuun, vaikka joskus onkin ollut. En ole koskaan tuntenut mitään romanttista häntä kohtaan, joten olin vähän hämmentynyt asiasta.
MUTTA
nyt viikonloppuna huomasin että A vaikutti jotenkin katkeralta B:tä kohtaan. Ei jotenkin antanut meidän olla kahdestaan hetkeäkään vaan tuli siihen mukaan ikäänkuin vartioimaan ettemme tee mitään. Jos vaikka istuimme liian lähekkäin, halasimme yms. vaikutti todella masentuneelta ja tuijotti B:tä vihaisesti. Ei myöskään puhunut oikein mitään joten tilanne oli kaikinpuolin outo. Myös B ihmetteli A:n käytöstä, koska ovat aiemmin olleet ihan hyviä kavereita keskenään.
Lähdin aamulla saattelemaan B:tä bussille, niin tuon A:n piti tulla sinnekin mukaan seisoskelemaan, vaikka ei ole ennen tuota tehnyt.
Ei hemmetti, harmittaa niin kovasti. Olisin tosi kiinnostunut B:stä, mutta en haluaisi olla ihan kohtuuttoman julma A:ta kohtaan. Emmekä myöskään koskaan saa olla kahden, kun A pyörii samoissa porukoissa sekä koulussa että vapaa-ajalla (asuu minun naapurissani)
Unohdanko nyt vain tuon B:n? Loppuukohan A:n käytös ajan kanssa?
Kuulostaa tosi teiniltä kuviolta. :D Ollaan kaikki päälle parikymppisiä korkeakouluopiskelijoita.
Kommentit (9)
Kuinka vaikeaa voi olla pyytää suoraan B kahville, elokuviin, syömään? Ei kaikkea tarvitse tehdä porukalla.
Ottaa aikansa Aalta päästä asiassa eteenpäin, eli odotellaan, että hän ihanstuu uudestaan :)
Tee Been kanssa, ihan mitä haluat. Se, että A on joskus ollut suhun ihastunut, niin mitä väliä?
Toi on pientä, mä olen elänyt parin vuoden ajan kotimaan kauniissa ja rohkeissa!
Elätkö itseäsi vai A:ta varten, ja ihanko oikeasti odotat että vastaavassa tilanteessa ihastuksesi unohtaisi oman ihastumisensa jotta et loukkaantuisi?
En ymmärtänyt sanaakaan. Mitä ihmettä?
Opiskeletko miesvaltaisella alalla? Onnea, tuota se tulee olemaan koko opiskelun ajan. Ei tuolla pää kestä jos on siellä sinkkunaisena, ei mitenkään.
Tän takia akkoja ei pitäisi päästää teknisille aloille opiskelemaan.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 13:42"]
Tän takia akkoja ei pitäisi päästää teknisille aloille opiskelemaan.
[/quote]
samaa mieltä