" Susta ei ole kuulunut mitään"

"Ei vai? Minä kun luulin!" muista hämmästynyt hymiö.

Juurikin viime FB privakeskustelu:

kaveri: moi susta ei ole kuulunut mitään?

mä: eipä sustakaan, olisko tänään aikaa tavata illalla?

20 minuutin päästä kaveri: ei ole.

mä: ok, ilmottelu kun sopii kun sopii.

kaveri: joo, moi.

:::

kaikki tietää, että tuo ottaa taas yhteyttä ei ole susta kuulunut mitään! - tyylillä sitten puolen vuoden päästä.

Mä en tiedä, miksi se olen mä, josta pitäisi kuulua. Ennen mä olin se, joka piti porukkaa kasassa ja kyseli kuulumisia ja järjesteli illanistujaisia. Aina kaikista kuuli ja touhua ja tapaamisia riitti.

Sitten ne muutKIN saivat perheen, ja oho kukaan enää jaksa mitään tai muuten vaan feidaa.

Mä en ole feidannut koskaan, mä olen siellä kun sovitaan. Kyläänkin voi piipahtaa aina milloin vaan, ovi on auki ja kahvia saa pullan kanssa, osa on onneksi sen tajunnut.

Mä olen nähnyt sut viimeksi ..öh..vuosiluku hieman kauempaa historiasta.

Miehesi näin silloin ja silloin. (maireasti, hyväksyvästi). (uudempaa historiaa). 

Niin?

Itse en jaksais miettiä tolta kantilta yhtään.

Elämä on. Parempi ettei ala stressaamaan älyttömyyksiä. Sukulaiset nähdään silti kuitenkin aina kun on pakko. Ei kenenkään aika riitä kuitenkaan seurusteluun ihan tavan ja velvollisuuden vuoksi.

No mitä siihen voi vastata:"No hei, eipä sustakaan!"

Ärsyttää itseäkin tuollaiset henkilöt, ihan kuin se olisi ainoastaan minusta kiinni ettei olla pitkään aikaan oltu yhteyksissä. 

Pahinta tuossa on alkaa selittelemään kiireitään ja pyytelemään anteeksi. Kyllä se toinenkin voi olla aktiivinen ja sen yhteydenottovälineen ottaa käteensä.