Lue keskustelun säännöt.
Inside out -elokuva, keskustelua
13.09.2015 |
Mitä mieltä olette tästä elokuvasta? Minä vein lapsemme katsomaan tätä elokuvaa ja jotenkin koin että se olikin enemmän meille vanhemmille suunnattu eikä lapsille. Lapset eivät sitä kovin noteeranneet, muutama hauska kohta oli, mutta tausta-ajatus ei oikein tainnut aueta.
Minä sen sijaan havahduin tähän elämäämme. Havahduin siihen, kuinka pelleilysaari on meidän esikoisella romahtanut, samoin tuntuu että hän yrittää murentaa myös perhesaarta. Ne tuntuivat ihan käsittämättömän kipeiltä jutuilta, koska vasta opettelen elämään varhaisteinin äitinä. Kuinka hauraalla pohjalla nuo saaret ovat ja kuinka vaihtelevasti nuo tunnetyypit ovat sen käyttölaitteen ääressä.
Harvoin olen animaatioissa itkenyt, mutta nyt oli työ ja tuska pitää kyyneleet minimissä.
Mites muut olette leffan kokeneet? Lähinnä siis 11-12 vuotiaiden äidit?
Kommentit (10)
No joo, oli ehkä väkisin väännetty, mutta iski kuitenkin hermoon. Ja ehkä sen pitääkin iskeä. Ne tiukat kohtaukset tuli vasta myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tykkäsin paljon leffan perusajatuksesta. Toki toteutukseen kuului myös lapsille suunnattua tyypillisen ärsyttävää kohellusta, ja elokuvasta olisi voinut saada paljon enemmänkin irti syventymällä esim. vanhempienkin tunteisiin, mutta perusajatus tunteiden visualisoinnista oli tosi hyvä.
Lisäksi olen kuullut, että elokuvaa ja sen hahmoja on jo ainakin Amerikassa alettu hyödyntää niiden lasten kanssa, joiden on vaikea sanoittaa tai ymmärtää tunteitaan. Tämä lämmittää mieltäni, vaikkei minulla omia lapsia olekaan.
Inside Out on nähty! Katsoin tämän tänään suomeksi puhuttuna 2D-versiona pikkuteatterin ensimmäiseltä riviltä, ja nauroin, itkin, sekä viihdyin kovasti. Kaikin puolin onnistunut elokuva – joskin tähän lähivuosien Disney-sarjaan kuuluva (kuten myös Big Hero 6, Räyhä-Ralf, Frozen), joka ei iske (ainakaan omalla kohdallani) niin syvälle että se olisi pakko katsoa useamman kerran, saati ostaa omaksi… Mutta tämä ei siis tarkoita, ettenkö olisi nauttinut elokuvasta.
Kuten joulukuussa 2014 epäilin, Inside Out on "vanhaa huttua yhteistyön ja yksilöiden funktiosta". Elokuvan varsinainen päähahmo on Ilo, joka itseoikeutettuna johtajana pyrkii pitämään kimppakämpän muut tunteet (eli hahmot) aisoissa, koska ei ymmärrä niiden merkitystä. Suru, toinen päähahmoista, on siis se väheksytty yksilö, josta kuitenkin loppujen lopuksi, tyypillisen "lasten-elokuva-kaavan" mukaan, tulee sankari. Tarinallisesti Inside Out ei siis ole mitenkään mullistava, mutta elokuvan sanoma on erinomainen: suru kuuluu oleellisena osana ihmisen kokonaisuuteen. Valitettavasti, ottaen huomioon Disneyn/Pixarin viimevuosien huipputuotokset – oikeastaan ihan Up - kohti korkeuksia -elokuvasta lähtien – tämä surun ilosanoma ei valitettavasti ole mitään erityisen uutta. Siksi siis loppujen lopuksi elokuva jätti hieman tyhjän "no jaa" -olon, vaikka onnistui viihdyttämään runsaasti ja koskettamaan syvältä.
Itse jäin jälleen kerran miettimään eniten sitä, miten lapsi suhtautuu tähän elokuvaan; tai oikeastaan sitä, miten vaikeita kysymyksiä nuori lapsi saattaa elokuvan jälkeen esittää huoltajalleen. Nelikymppiselle, kyynisyyteen kasvaneelle meikäläiselle Inside Out nimittäin avautui mestarillisen kekseliäänä teoksena, jossa rakastamani symbolismi elää poikkeuksellisen vahvana; lapsen kasvaessa aikuiseksi kultaiset muistot menettävät kauneutensa, persoonallisuuden kivijalat murtuvat kirjaimellisesti, ja surun sekä ilon kadotessa ihmisestä tulee vain tyhjä, tunteeton kuori. Kuten siis edeltäjäelokuvansa, myös Inside Out sisältää todella vakavia ja vaikeita asioita, jotka kuuluvat enemmänkin aikuisten elokuvaan kuin pienten lasten elokuvaan. Siksi elokuvan tyypillisen värikkäitä säheltäjähahmoja on hetkittäin vaikea sulattaa – kuten myös sitä sisäisen logiikan ontuvuutta, että Ilo tunteekin surua ja jopa itkee! – mutta taas toisaalta, elokuvan kokonaisuus värikkäine hahmoineen ja mielikuvitus-miljöineen on niin mahtavasti rakennettu, että sille tyypilliselle "lasten-elokuvamaisuudelle" antaa paljon anteeksi.
Kuten Disney/Pixarin useimmissa elokuvissa, myös Inside Outissa on mieletön määrä hauskoja bongattavia asioita – muun muassa hilpeän makaaberi Rottatouille-cameo (räpäytä silmääsi ja missaat sen!) :-D sekä Disneylandin The Haunted Mansionin teemamusiikki hulvattomassa painajaiskohtauksessa. Nauroin välillä vedet silmissä elokuvan lukemattomille vitseille, eli siis missään tapauksessa kyseessä ei ole liian ryppyotsainen teos, eikä huumori ole kuitenkaan liian "lapsellista" (sivuhahmoiksi jäävien Vihan, Pelon ja Inhon ajoittaista sähläystä lukuunottamatta). Ja kuten Up - kohti korkeuksia, tämäkin elokuva koskettaa ennätyksellisen lämpöisillä, intiimeillä pikkuhetkillä. Omasta mielestäni Inside Out on säveltäjä Michael Giacchinon paras työ tähän mennessä; elokuvan yksinkertaisen kaunis pääteema sulattaa sydämen – ja jää korviin soimaan pitkäksi aikaa – ja score on muiltakin osin ihastuttavan raikas.
Vaikka alunperin olisin halunnut nähdä Inside Outin englanninkielisen version, en lopulta jäänyt laisinkaan kaipaamaan sitä. Markus Bäckmanin ohjaama suomidubbaus on jälleen kerran laatutyötä – ei yhtään heikkoa lenkkiä! Olin myös positiivisen hämmästynyt siitä, kuinka mielettömästi suomenkielisiä tekstejä elokuvan miljööseen (lavasteisiin ja "tarpeistoon") oli sijoitettu; lehtiotsikoihin ja monenmoisiin kyltteihin. (Bongasin tosin myös yhden kirjoitusvirheen, "Unituotanto"-elokuvastudioiden sisäänkäynnin yläpuolella; siinä taisi lukea "Unituontanto"). Ottaen huomioon, kuinka mielettömästi näihin suomalaisversion teksteihin on panostettu – jopa lopputeksteissäkin – luulisi että ne nähtäisiin myös vähintään BluRay-versiossa. (Klassikoiden DVD-versioissahan suomenkielisiä alkutekstejä ei ole nähty koskaan, vaikka moniin elokuvateatteriversioihin ne on aikoinaan tuotettu).
2D-versiota katsoessani en yhtään kaivannut 3D:tä, eli Inside Out toimii varsin hyvin kaksiulotteisena. Tosin, jäi hieman mietityttämään, että tapahtuuko 3D-versiossa kenties jotain oleellista kun Ilo, Suru ja Bing Bong menettävät "kolmiulotteisuutensa" eräässä hilpeässä kohtauksessa…
Vaikka Disney/Pixarin tietokoneanimoitujen hahmojen ilmeet ja mahtavasti animoidut silmät ovat jo alkaneet menettämään ainutlaatuisuutensa, täytyy animaation tasoa kehua. Inside Outin aikana jäin erityisesti ihailemaan näiden tunnehahmojen hiuksia sekä "ihon" pörröisyyttä, sekä Ilon "säteilyä" pienine lentelevine hiukkasineen. Visuaalisesti tämä elokuva on sellaista mielikuvituksen ja surrealismin juhlaa, että edeltäjäelokuvat jäävät kirkkaasti taakse.
Ehdottoman viihdyttävä ja koskettava Inside Out siis on. Itse olisin pitänyt tästä vielä enemmän, jos elokuva olisikin tehty kokonaisuudessaan aikuisyleisölle, eli se ajoittainen tarpeeton sähellys (lähinnä Vihan, Pelon ja Inhon välillä) olisi jätetty vähemmälle.
Harvinaisesti elokuvan "alkukuva" (Laava) on aika mitäänsanomaton tekele. Yleensähän nämä Disney/Pixarin alkukuvat ovat upeita pikkuhelmiä. Laava tuntuu olevan rakennettu yhden sanaleikin varaan, kun englanniksi sanat lava ja love ovat aika lähellä toisiaan… Siitäkin huolimatta pääosan "miespuolinen" tulivuori oli aika mielenkiintoisen näköinen ilmestys; välillä tuntui siltä kuin olisin katsonut peiliin… :-P
Kiitos syväluotaavasta katsauksesta. Itse en ole elokuvan enkä psykologian ammattilainen, enkä varmasti osaa huomioida asioita samoin. Mutta minuun kolahti se suru äitinä, kun lapset kasvaa. Se on suuri ilo että he kasvavat, mutta suru siitä, että lapsuus on ohi ja niin moni asia muuttuu. Lasten kasvaminen on saamista ja luopumista. Ja siihen luopumiseen tuo minulla nyt kolahti.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 17:13"]Kiitos syväluotaavasta katsauksesta. Itse en ole elokuvan enkä psykologian ammattilainen, enkä varmasti osaa huomioida asioita samoin. Mutta minuun kolahti se suru äitinä, kun lapset kasvaa. Se on suuri ilo että he kasvavat, mutta suru siitä, että lapsuus on ohi ja niin moni asia muuttuu. Lasten kasvaminen on saamista ja luopumista. Ja siihen luopumiseen tuo minulla nyt kolahti.
[/quote]
Itselläkin kolahti juuri tuo lapsuudesta luopuminen, kun se on itsellä vielä elävästi muistissa. Olin elokuvan lopussa kyynelissä, vaikka yleensä edes Titanicin kaltaiset leffat ei saa mua yhtään liikuttumaan. Kehityspsykologia sekä ihmiselämän ainutkertaisuus ja ihmeellisyys oli mielenkiintoisia juttuja, mitä pohdiskelin Inside Outia katsoessani. Loistava elokuva, suosittelen kaikille! N18
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritin katsoa elokuvan eilen mutta jätin kesken ehkä 20, 25 minuutin kohdalla.
Elokuva vähän junnasi paikoillaan tuohon asti, luennoi liian opettajamaisesti. Tuon jälkeen oikeastaan vasta käynnistyi. Kannatti katsoa loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Yritin katsoa elokuvan eilen mutta jätin kesken ehkä 20, 25 minuutin kohdalla. Lähtöasetelma oli minusta vain jotenkin naiivi, vaikka tätä ovat ihan psykologitkin kehuneet. En tiedä, miksi se minulle tuntui jotenkin väkisin väännetyltä.
Anna kun arvaan. Torrenttina katsoit koneelta. Ei kai kukaan lähde elokuvista 20 minuutin jälkeen. Ei mikään ihme jos et osaa arvostaa, kun et lähtökohtaisesti arvostanut elokuvaa sen verran että olisit antanut sille tilaisuutta ja ikään kuin vähän vilkaisit jonain piraattiversiona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on teidän mielestä surun rooli tässä elokuvassa?
Vierailija kirjoitti:
Mikä on teidän mielestä surun rooli tässä elokuvassa?
Se, että Surua koitetaan vältellä viimeiseen asti. Tämä oli todella kipeä asia itselleni elokuvaa katsoessa, tunnistin niin itseni pienenä tsemppaamassa alkoholistivanhempien keskellä. Ole iloinen, reipas, huolehdi vanhemmistasi, itsestäsi, kaikesta. Älä itke. Tämä elokuva näyttää surun eheyttävän vaikutuksen, jatkuva ikävien asioiden maton alle lakaiseminen ja yltiöpositiivisuus ei toimi. Jokaisella on oikeus surra, jotta voi taas loistaa :)
Yritin katsoa elokuvan eilen mutta jätin kesken ehkä 20, 25 minuutin kohdalla. Lähtöasetelma oli minusta vain jotenkin naiivi, vaikka tätä ovat ihan psykologitkin kehuneet. En tiedä, miksi se minulle tuntui jotenkin väkisin väännetyltä.