Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

SeksiVau!

Vierailija
09.09.2015 |

"Olipa kerran maa, joka eli valtavien talousvaikeuksien ja taloudellisen taantuman aikaa. Maassa vallitsi suuri työttömyys ja valtionvelkakin oli kasvanut varsin miehekkäisiin mittoihin. Myös maan poliittinen kenttä oli kokenut lyhyessä ajassa varsin suuria mullistuksia, eikä maata johtaneet koalitiohallitukset olleet kyenneet vastaamaan kansan tarpeisiin ja odotuksiin.

Sitten tuli joku, puolue, joka kertoi missä syylliset maan kurjaan tilanteeseen ovat. Ne löytyvät ulkomaalaisista, vieraista kulttuureista ja maata ympäröivästä Euroopasta. Syyllisiä olivat myös poliittinen vasemmisto ja ammattiyhdistysliike, joka kuulemma oli unohtanut tavallisen kansalaisen. Se oli pitkään aikaan ensimmäinen kerta kun syyllistä voitiin osoittaa sormella. Tämä tehosi kansaan. Kun viestiä tehostettiin voimakkaalla retoriikalla ja populismilla, oli suuri osa kansalaisista myyty. Lyhyessä ajassa puolueen kannatus nousi valtaviin mittoihin.

Vaalikampanjaansa puolue kävi puolustamalla tavallisen kansan oikeuksia, kansan, johon eivät tietenkään kuuluneet ulkomaalaiset, eivätkä maassa elävät vieraat kulttuurit tai vähemmistöt. Vaalikampanjoissa puhuttiin oikeasta kulttuurista, isänmaallisuudesta ja puolustusmäärärahojen kasvattamisesta. Puhuttiin myös tavallisen kansan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta suurta, ulkopuolista uhkaa vastaan.

Valtaan päästyään tämä puolue, joka uskoi yhteen vahvaan johtajaan, alkoi johdonmukaisesti muuttaa sen yhteiskunnan rakenteita, johon maa oli tottunut. Ensimmäisenä syylliseksi julistettiin ammattiyhdistysliike, sananvapaus ja vieraat kulttuurit. Niiden toimintaa alettiin valtion toimesta rajoittaa. Laadittiin listoja ihmisistä, jotka nimettiin hallituksen ja puolueen arvostelijoiksi.

Naiset puolue näki lähinnä äiteinä ja alkoikin valtaan päästyään tehdä politiikkaa, jossa naisen paikka on kotona, eikä heillä oikeastaan nähty työmarkkinoilla minkäänlaista asemaa.

Kaiken tämän olisi voinut lukea puolueen jäsenten kirjoituksista jo vuosia aiemmin mutta kukaan ei silloin kiinnittänyt niihin juurikaan huomiota.

Tämä maa oli Saksa ja vuosi oli 1933."

-Miikka Lönnqvistin teksti.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi kahdeksan