Luopuako unelmasta lapsen vuoksi?

Äidistä on enemmän iloa kun saa toteuttaa itseään. 

Jos hankkii lapsia, pitää niiden kanssa jaksaa kans olla. Et turha sanoo et lapsi on este unelmalle. Ois sit ollu lapseton.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:20"]

Jos hankkii lapsia, pitää niiden kanssa jaksaa kans olla. Et turha sanoo et lapsi on este unelmalle. Ois sit ollu lapseton.

[/quote]

Ja sitten jos vahinkoraskauden kohdalle sattuessa tekee abortin unelmiansa tähden, niin on kamala ja paha, itsekäs ihminen. Ja samaten oikeastaan joka tapauksessa vaikka ei olekaan tehnyt aborttia, mutta ei halua lapsia. Naisena kyllä häviää aina.

Höh, ei asioiden tarvitse olla noin musta-valkoisia.

Pitää löytää tasapaino omien "unelmien" ja lapsen hyvinvoinnin välillä. Ei lasta saa omien unelmiensa tähden laiminlyödä, se on selvä. 

Kuitenkin jos hautaa omat tarpeensa vain äitiyteen, tuottaa se huonon äitiyden. Kompromissia hakemaan tällaisessa tilanteessa. Kyllä useimmat sen löytävätkin. 

Ei voi etukäteen tietää, että miten terveen tai sairaan lapsen saa ja miten oma terveys kestää äitiyden rasitukset. Sukulaiset voivat hylätä lapsiperheen, jopa ihan yllättäin, jolloin kodin ja vaativan työelämän yhdistäminen voi olla vaikeampaa kuin toisillla onnekkammilla.Vain toisella vanhemmista voikin olla vaativa ja aikaa vievä työ. Yksinhuoltajalla ei toista vanhempaa ole.

Lapselle ei järjesty varahakijaa tai hoitajaa helposti. Samassa stressaavassa työelämän tilanteessa elävätkään eivät sovellu vertaistueksi, varsinkaan, jos lapsi on erityisempi kuin heidän omansa. Monesti vanhemmat tahtovat vain parantaa omaa asemaansa työelämässä! Koko ajan täytyisi olla niinkuin muutkin eli "verkot vedessä ja kalastaa uusia uhreja" pelastajiksi arjen poikkeustilanteissa sekä antaa katteettomia lupauksia toisille vanhemmille. Yltiösosiaalisilta ja tunnottomilta tämä sujuukin! Äidit jäävät kuitenkin kotiin moneksi viikoksi lasten sairastelun vuoksi, joten ilman ongelmia ei töihin palata. Tästä saa sitten kärsiä menetettyinä työtilaisuuksina.

Mielestäni äiti voi joutua uhrautumaan niin ettei voi tehdä työelämässä sitä mitä eniten tahtoisi. Ei voi tehdä vaativaa työtä, mihin kyvyt kyllä riittäisivät ja mikä kiinnostaisi kaikista eniten. Voi joutua tyytymään tylsään työhön kodin läheltä tai jäädä suosiolla kotivanhemmaksi pidemmäksi aikaa, kun puolison kolme kertaa suurempi palkka ja joustamaton työ sen aseman niin määrittää. Tylsä, mutta oma,  työ pienellä palkalla ja suurella aikataulustressillä ei houkuta tarpeeksi. Tai voi luopua jatko-opinnoista, koska puolison mielestä omakotitalolainan maksaminen nykyisellä tulotasolla, joskin rutiiniksi muuttuneessa työssä, on tärkeämpi lapsiperheelliselle, kuin itsensä kehittäminen. Hänen nousujohteinen uransa, no siitä ei puhuta samassa lauseessa.  Äidin diplomityö onkin lapset!

Henkireiäksi voi ottaa vaikka harrastuksen, mutta samalla takaraivossa kolkuttaa ajatus, että pystyisin minäkin tekemään uraa siinä missä puolisokin, mutta lapsen ja myöhemmin PUOLISON etu vain ei ole kaksi uravanhempaa!

Kuka auttaa lapsen yli vilkaslikenteisessä risteyksessä ellei sitten äidin työajat jousta ja työpaikka sijaitse tarpeeksi lähellä? Miehen työ ei jousta, mutta jos uraisä sattuu sopivasti olemaan etäpäivällä, niin toki hän hoitaa haut, viennit ja lapsen hammaslääkärikäynninkin, jotta äiti saisi korjattua työtuntien miinussaldoaan, vähän pelivaraa aikatauluihinsa ja ehtiä taas hoitaa lapsen asioita työnsä ohessa!

Miksi ei saisi tehdä lyhyempää työaikaa ja silti pitää mielenkiintoiset työtehtävänsä? Miksi mielekkäitä työtehtäviä saa niin niukasti ja usein vain palkintoina korvauksettomista ylitöistä? Työ ei ole niin vaativaa kuin sen väitetään olevan. Kyllä vähemmän työskentelevällä on enemmän annettavaa työnantajalle kuin itseään ylitöillä tarpeelliseksi tekevällä. Miksi työ ei voisi olla kehittävä harrastuskin kotiäidille? Miksi työnantaja ei anna uutta puoli- ja määräaikaista sopimusta asintuntijatehtävissä? Miksi sinut tahdotaan kokonaan töihin? Miksi ei saa jäädä kesäksi kotiin lasten kanssa ja kirjoittaa uutta määräaikaista syksyllä? Täytyykö palata 100% työaikaan ja näennäisesti 120% työpanokseen? Ammattiliitotko vastustaisivat vajaata työaikaa ja liian hyvää tulosta tuntimäärään suhteutettuna vai onko liikaa valtaa annettu niille, jotka tulevat töihin lomillankin? Eivät he oikesti olekaan niin korvaamattomia. Levänneillä aivoilla minä tekisin sen työn tehokkaammin ja paremmin! Tarjoan kustannussäästöjä näin!