31 vuotias lapseton nainen eroaa. Onko toivo menetetty?

Peli ei ole menetetty, näin minä ainakin jaksan uskoa, terkuin 32-vuotias eronnut lapseton.

Ei ole menetetty! Tiedän naisen, joka avioitui 40-vuotiaana ja sai ekan lapsen 42-vuotiaana. Tiedän useempiakin tapauksia missä esim. eka lapsi saatu 36--> vuotiaana.

Tietenkään peli ei ole menetetty, mutta enää ei kannata jäädä haaveilemaan jostain täydellisestä Oikeasta, eikä haahuilemaan ja odottamaan että josko se mies löytyisi etsimättä. Sillä tavalla meinaan helposti käy niin että hedelmälliset vuodet lipsahtavat ohi ja jos kerran sulle perheen saaminen on tosi tärkeää, niin kannattaa tehdä kaikkensa ettei niin kävisi. Eli siis realistiset odotukset kumppania kohtaan ja aktiivista seuran etsintää. Noilla luulisi mahdollisuuksien olevan vielä varsin hyvätkin.

Minut jätettiin 32-vuotiaana, ja minä en ole "saanut" ketään sen jälkeen, mutta toisaalta, minä tein tietoisen päätöksen, että jos ketään oikeaa joka todella kolahtaa syvälle ei löydy, niin en ota ketään. Ei ole sellaista löytynyt, ikää nyt 41. Mutta minulla ei toisaalta ole koskaan ollut vahvaa halua olla parisuhteessa tai saada lapsia, joten minulle tämä on ollut sopiva valinta, sinulle ehkä ei.

Sulla on vielä paljon hedelmällisiä vuosia edessä. Nelikymppisenä alkaisi olla jo kiire, mutta sekään ei olisi toivoton tilanne.

Jos olet nyt lapseton, niin sun on paljon helpompaa löytää uusi kumppani. Valitettavasti naisella, jolla on jo lapsia, se markkina-arvo on mitä on... Ja olet vasta 31. :) sanoisin, että ei sinulla mitään hätää ole.

Ei eronnut nainen voi olla vanhapiika.

Ei tietenkään ole! Itse ehkä mahdollisia tulevia puolisoja tapaillessa toisin jo varhaisessa vaiheessa esiin että tahdon lapsia. En mitenkään epätoivoisesti etsisi kumppania mutta kuitenkin mahdollisimman epäluulottomasti lähtisin treffeille.

Onnea uuden puolison etsimiseen, äläkä nyt kuitenkaan tyydy huonoon sen varjolla että olisi kiire saada lapsia!

Toivo on menetetty, mut Usko ois vapaana :)

M39

Höpö höpö. Itse sain esikoisen 35-vuotiaana ja siinä ehtii vielä hyvin. Oma äiti sai minut 42-vuotiaana, että ehdit saada lapsia vaikka neljä.

Löysin ihanan rakastavan lapsirakkaan kumppanin ihan match.com:ista. Tee vaikka sinne profiili.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 09:04"]

Ei ole menetetty! Tiedän naisen, joka avioitui 40-vuotiaana ja sai ekan lapsen 42-vuotiaana. Tiedän useempiakin tapauksia missä esim. eka lapsi saatu 36--> vuotiaana.

[/quote]

Kyllähän näitä tapahtuu, mutta kannattaa kuitenkin muistaa että käytännössä yli 40-vuotiaista lasta yrittävistä naisista enää vain 5% saa lapsen. Hedelmöittyminen on jo  huonoa ja puolet alkaneista raskauksistakin menee alkuvaiheissaan jo kesken. Ei siis kannata tieten tahtoen lykätä asioita sinne ja ajatella että ehtii sitä nelikymppisenäkin.

Pelin menetit jo kuusi vuotta sitten kun et silloin lapsia tehnyt. nyt olet mummoiässä oleva äiti vaikka tekisit lapset heti. sori :(

Ei mitään ole menetetty vielä. Tokikaan kukaan ei voi luvata, että saat lapsia. Tai että olisit saanut nuorempanakaan. Mutta kukaan ei myöskään tiedä, vaikka saisit montakin.

Ehkä tärkeintä on nyt miettiä, teetkö lapsia vaikka sitä täydellistä miestä ei tulisikaan vastaan. Voi olla että tulee ja saat lapsetkin tai sitten ei tule ja teet lapset vähemmän täydellisen kanssa tai yksin tai odotat täydellistä ja jäät lapsettomaksi.

Mä löysin täydellisen miehen ja saatiin lapsikin. Toista lasta ei enää saada, koska kohtu vioittui synnytyksessä. Ikää nyt 35.

Olen pari vuotta nuorempi ja mietin samaa. Vajaat kaksi vuotta sitten erosin pitkästä suhteesta. Olisin jo silloin toivonut suhteen etenemistä (naimisiin menoa, omistusasuntoa ja lapsia) melko pian, mutta mies ei ollut valmis. Varmasti jo nuo minun haluni aiheuttivat muitakin ongelmia suhteeseen, enkä enää jaksanut jäädä odottamaan sitä, muuttuuko tilanne joskus.

Tuon päättyneen suhteen jälkeen tein aktiivisesti töitä sen eteen, että löytäisin uuden, hyvän suhteen. Kävin kymmmenillä treffeillä, etsin seuraa baarista, netistä, jopa työpaikalta, kaikkea! Nyt olen ollut vuoden uudessa suhteessa, mikä on edennyt melko nopealla tahdilla. Asumme yhdessä ja olemme suunnitelleet paljon tulevaisuutta. Nyt kuitenkin tuntuu, että olemme aivan liian erilaisia oikeasti kestävän ja onnellisen suhteen kannalta ja ajatusta erostakin on harkittu.

Nyt on totta puhuen tosi toivoton olo, sillä oikeasti olen onnellisimmillani suhteessa. Toki osaan viihtyä yksin ja tehdä omia juttuja, mutta silti yksin ollessa kaipaus suhteesta ja läheisyydestä on suorastaan riistävä. Mielestäni kaikki deittailu on tosi raskasta ja kuluttavaa, ja oikeasti vie uskoa ihmisiin, niin järkyttäviin tapauksiin jouduin itse törmäämään sinkkuvuoteni aikana.

Paljon se toi myös realismia, en todellakaan etsinyt mitään unelmia poikamiestä, vaan ihan tavallista miestä, jolla on asiat kunnossa, jonka kanssa viihdyn ja joka haluaa kanssani pysyvän suhteen. Nykyinen mieheni on lisäksi vielä todella komea ja hänessä on paljon hyvää, joten en haluaisi ihan helposti suhteessa luovuttaa. Toki jos ei vaan millään onnistu yhteiselämä, takaisin lähtöruutuun, jälleen kerran.

Moi, ei ollenkaan, elämä on vasta edessä! Tiedän, koska erosin itse saman ikäisenä ja lapsettomana. Nyt olen 48v. ja minulla on hyvä mies ja kaksi isoa kouluikäistä lasta, eli asiat hyvin. Pari ohjetta antaisin: Panosta laatuun miehen etsimisessä. Hyvät miehet ovat joko varattuja, tai vasta eronneita. Sinun on löydettävä vastaeronnut mies - mutta ei liian vasta eronnut. Ja mielellään lapseton. Silloin voitte aloittaa elämän yhdessä ja tuurilla saada oman perheen. Itse löysin nykyisen mieheni nettideittisivuston kautta. Ja siinäkin ohje: kannattaa tavata ehdokkaat mahdollisimman pian silmästä silmään, niin ei pääse kiintymään ihan mahdottomaan ihmiseen. Jos perusasiat on kunnossa, arvomaailma sama, ja molemmilla vilpitön halu puhaltaa samaan hiileen, mahdollisuudet onnistua ovat suuret. Olet vielä hyvin nuori, kaikki on vielä edessä. Onnea matkaan.

Olen samassa tilanteessa nyt itse ja mietin miten ap:lle kävi? 

Samanikäisiä miehiä on valtavasti vapaana. Jopa tänne palstalle he tekevät satoja aloituksia päivässä siitä miten eivät löydä naista.

Minut jätettiin kanssa 32 vuotiaana. Haluaisin suhteen mutta kun ei niin ei. Tuntuu vaan että maailma ei hyväksy päätöstäni. Ei ole samanikäisiä sinkkuja. Pitää olla iloinen vanhapiika ja taistella Hollywood unelmia vastaan