Perinnöksi jäi vanha koira. Olisiko armeliaampaa lopettaa?
Mummoni kuoli yllättäen ja hänellä oli 11-vuotias kääpiökoira. Koira on minun tietojen mukaan ihan terve. Toisessa silmässä näyttäisi olevan kaihia. Arka luonteeltaan.
Koira on koko elämänsä asunut mummoni kanssa kahdestaan maalla. Saanut mennä ja tulla pihalla. Kaupunkitavat (hihnakävely ym) oppimatta. Nyt tänään toin luokseni kerrostalokaksioon. Kiltti on, mutta kovasti hämmennyksissä. Rohkeita kissojani pelkää myös. Ei varmaan ole koskaan nähnyt.
Kannattaako vanhaa koiraa rasittaa enää suurella elämänmuutoksella? Vai olisiko parempi vain laittaa ikiuneen? Elinvuosia voisi kuitenkin olla vielä jäljellä. Mitä mieltä muut olette?
Kommentit (17)
Lopettaminen ei itsestänikään tunnu kivalta, mutta yritän ajatella koiran parasta. (Mistä mä sen voisin tietää.) Koira pelkää mm. ohi ajavia autoja. Hihnassa kävely on sinkoilua. Ei ymmärrä yhtään, miksei pääse pakenemaan. Toisaiseksi ei onneksi hauku sisällä. Sisällä seurailee minua ahdistuneen oloisena. Ei pidä kuitenkaan, että kosken vaan väistää. Ruoka ei ole toistaiseksi maistunut.
Tietenkin mennään vasta ensimmäisessä illassa. Paljon liikkuu ajatuksia päässä.
Minä katsoisin muutaman viikon, miten sopeutuu. Jos on selvästi stressaantunut, niin minusta olisi armeliasta lopettaa.
Olen aina elämän puolella. Yritä nyt ainakin ensin, voihan tuo sopeutua vielä.
Tunnen aikuisina adoptoituja kulkukoiria, monet hyvinkin arkoja ja villejäkin, useimmat ovat kuitenkin sopeutuneet uuteen kotiin. Tosin en tunne yhtään noin vanhaa adoptoitua. Vanhin oli 8v tullessaan Suomeen, hienosti on mennyt.
Kannattaa varmaan ensin katsoa että miten kaupunkilaiselämä lähtee sujumaan?
En tuon ikäistä noin tervettä lopettaisi. Sopeutuminen kuitenkin kestää ja varmasti on arka jonkin aikaa. Miksi näin nopeasti mietit tuota?
Kannattaa muuten laittaa ne kpää kissat kuriin, varmasti hankaloittaa jos kiusaavat.
Voitko lenkittää aluksi rauhallisemmassa paikassa, jotta tottumisen voi tehdä asteittain?
Sopeutumisessa voi mennä muutama kuukausikin. Tietenkin muutos on suuri koiralle aluksi kun ympäristö on uusi ja kissojenkaan kanssa ei ole tainnut asua. Kyllä se siitä varmasti lähtee menemään ihan hyvin. On ihan tavallista että on aluksi säikky ja ruokakaan ei maistu.
Pystyisitkö sä antamaan koiraa kenellekään maalla asuvalle? Laittaisit vaikka tuon tekstin jollekin palstalle tai facebookiin johonkin koiraryhmään? En oikeastaan tiedä mihin tällaiset ilmoitukset kuuluu. Koira saisi rauhallisen kodin eikä tarvitsisi lopettaa.
Toki uuden kodin etsiminen vaatii varmasti työtä ja aikaa kovasti mutta mieleeni vain juolahti tällainen vaihtoehto.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 21:21"]En tuon ikäistä noin tervettä lopettaisi. Sopeutuminen kuitenkin kestää ja varmasti on arka jonkin aikaa. Miksi näin nopeasti mietit tuota?
Kannattaa muuten laittaa ne kpää kissat kuriin, varmasti hankaloittaa jos kiusaavat.
[/quote]
En ole heti huomenna viemässä lopetettavaksi, mutta olen ottanut lopetuksen ajatustyön alle. Koira kuitenkin selvästi ahdistunut ja elämä tulee olemaan ihan erilaista.
Kissani eivät koiraa kiusaa. Ovat vain reippaita ja sosiaalisia. Koiriin tottuneita.
Ap
Löytyisikö koiralle uusi omistaja jos sinä et halua sitä pitää?
Koiralla voi hyvinkin olla vielä 3-4 hyvää vuotta jäljellä joten ei piikille.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 21:23"]Voitko lenkittää aluksi rauhallisemmassa paikassa, jotta tottumisen voi tehdä asteittain?
[/quote]
Asun kaupungissa ja aika keskustassa. Ei lähde heti talolta rauhallisia ulkoilumaastoja.
Ap
Ei minusta kannata nyt koiraan takertuakaan. Kyse on kuitenkin koirasta. Ehkä voisit kokeilla, että lähteekö sopeutumaan. Ellei, niin ehkä sitten piikille.
Kääpiökoirat voi elää jonnekin 16-vuotiaaksi, että enpä kyllä vielä lopettaisi. Katso nyt edes jonkin aikaa, kuinka sopeutuu. Varmaan on alkuun shokissa, ihan ymmärrettävää.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 21:23"]Pystyisitkö sä antamaan koiraa kenellekään maalla asuvalle? Laittaisit vaikka tuon tekstin jollekin palstalle tai facebookiin johonkin koiraryhmään? En oikeastaan tiedä mihin tällaiset ilmoitukset kuuluu. Koira saisi rauhallisen kodin eikä tarvitsisi lopettaa.
Toki uuden kodin etsiminen vaatii varmasti työtä ja aikaa kovasti mutta mieleeni vain juolahti tällainen vaihtoehto.
[/quote]
En tunne ketään maalla asuvaa. Antaisin heti maalle rauhalliseen kotiin, jos sellaisen tietäisin. Jotenkin vaan tuo netin kautta kodin etsiminen epäilyttää.
Ap
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 21:23"]Voitko lenkittää aluksi rauhallisemmassa paikassa, jotta tottumisen voi tehdä asteittain?
[/quote]
Meille aikuisena tullut pikkukoira pelkäsi aluksi hurjasti kaupungin ääniä, ratikoita ja isoja autoja. Aluksi kannoin sen puistoon, missä oli rauhallisempaa. Tosin hän haki turvaa sylistä, toisin kuin ap:n koira.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 21:25"]Löytyisikö koiralle uusi omistaja jos sinä et halua sitä pitää?
Koiralla voi hyvinkin olla vielä 3-4 hyvää vuotta jäljellä joten ei piikille.
[/quote]
Mielelläni koiran pitäisin. Elämääni sopisi ihan hyvin koira. Yritän ajatella kuitenkin koiraa. Itse en pidä kuolemaa niin kauheana asiana. Hyvä elämä on koiralla varmasti ollut takana. Kannattaako vanhaa koiraa ehdoin tahdoin kiusata stressaavalla elämällä?
Aikaa nyt aijon vähän antaa tietenkin, ennem kuin hätiköin. Siksi mielipiteitä haen muiltakin. Ei yksin tarvitse pohtia. Ap
En lopettaisi!