Helsinki: Suomi Saksan tielle – ”Suomi on turvallinen maa, olette tervetulleita”
Helsingin kaupunginvaltuutettu Pilvi Torsti (sd.) toivoo, että Suomi ottaa mallia Saksan linjauksesta toivottaa turvapaikanhakijat tervetulleiksi.
Hän toteaa, että Saksa on valmistautunut ottamaan tänä vuonna vastaan 800 000 turvapaikanhakijaa.
– Se tarkoittaa yhtä turvapaikanhakijaa sataa saksalaista kohden. Suomeen tuli heinäkuun loppuun mennessä 4121 turvapaikanhakijaa. Korkein esillä ollut ennuste koko vuoden osalta on 15 000. Se tarkoittaa yhtä turvapaikanhakijaa 330 suomalaista kohden, Torsti kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.
.
.
Suomeenkin tulee silti oletettavasti kiintiöpakolaisia ja myönteisen turvapaikkapäätöksen saavia pakolaisia moninkertainen määrä aiempiin vuosiin verrattuna, hän jatkaa.
– Siksi nyt on hetki, jolloin toivon Suomen ylimmän poliittisen johdon yli puoluerajojen linjaavan Saksan malliin. Suomi on turvallinen maa, olette tervetulleita. Viestiin soisi yhtyvän myös muun yhteiskunnallisesti näkyvän joukon.
Saksa on ilmoittanut, että turvapaikanhakijat ovat tervetulleita ja heitä autetaan. Saksa päätti myös äskettäin, että ketään syyrialaisia turvapaikanhakijoita ei enää käännytetä takaisin, vaikka nämä olisivat tulleet Saksaan muista Dublin-asetuksen sitomista EU-maista, kertoo muun muassa Deutsche Welle.
– Samaan aikaan Suomessa osa kuntien päättäjistä katsoo, että tyhjinä olevia rakennuksia ei voi hyödyntää turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen, jonka kustannukset valtio korvaa, Torsti toteaa.
Hän muistuttaa, että Suomi asutti toisen maailmansodan jälkeen yli 400 000 siirtolaista, jotka tosin olivat pääosin suomenkielisiä.
Saksan sisäministeri puolestaan on vedonnut muihin EU-maihin reilumman vastuunjaon puolesta.
Kommentit (4)
Kyllä nyt niin joka torvesta toitotetaan suvaitsevaisuutta. Tullut käsky jostain Bilderbergin eliitiltä, että nyt niitä mamuja sinne ja suut suppuun.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 20:24"]
Sukupuolikiintiöt turvapaikkoihin!
t. feministi
[/quote]
hyvä vaan kun muslimimuijia ei tule. eihän ne mitään töitä ikinä aiokaan tehdä.
Sukupuolikiintiöt turvapaikkoihin!
t. feministi