MIksi ihmeessä te ette aloita pottaharjoittelua ajoissa?
Olen lastenhoitaja päiväkodissa enkä voi kuin ihmetellä vanhempia, jotka eivät jaksa opettaa lastansa kuivaksi. Vielä 3-vuotiaat ovat täysin vaipoissa ansiostanne! Kun varhain aloittaa niin varhain saa tuloksiakin. Monet lapset ovat hoidossa kuivia, mutta kotona sitten puetaan niihin XXXXXXXL-vaippoihin. Eikös se ole raskasta pestäkin 3-vuotiaan takapuolta? Meidän ryhmässä 1-3 -vuotiaita ja onneksi suurin osa potattaa lapsia myös kotona, mutta osa ei tajua, että 2-vuotiaan tai allekin voi laittaa potallekin istumaan. Uskomatonta laiskuutta!
Kommentit (34)
lapsissa on eroja. Toisilla ei vaan pidätyskyky ala toimimaan kovin pienenä. Useilla lapsilla on pitkään yölläkin pidätysongelmia. Oletko asiasta keskustellut vanhempien kanssa miksi näin on vai ruoditko asiaa suoraan täälä toisten selän takana.
Minä olen kuullut monelta että kun on aloitettu potalla istuttaminen liian aikaisin niin lapsi on hermostunut koko pottatouhuun ja homma on venynyt reippaasti eteenpäin. Meillä lapset oppi kerralla kuivaksi kun jätettiin vaipat pois niin päivällä kun yölläkin, ikää 2 vuotta. Eipä tarvinnut niitä pissoja pestä pitkin lattioita ja mattoja niin kuin monet kaverit. Mutta eiköhän senkin jokainen tee sopivana aikana.
mutta miten kummassa lapsi istuu potalla pk:ssa mutta ei kotona? Ja tekeekin sinne pottaan jotain? Tiedän ihan tuttavapiiristä tapauksia, jotka eivät yksinkertaisesti jaksa potattaa lapsiaan, ovat ihan itse sen kertoneet...
Siskon melkein samanikäinen oppi kuivaksi vasta vähän yli 3-vuotiaana, vaikka istui potalla jo 8 kk ikäisestä.
Lapseni päiväkotiryhmässä on 17 3-vuotiasta, joista vain yksi on vaipoissa, ja se on kyllä äidin omaa laiskuutta (lapsi sanoo, että pissa tulee, mutta äiti ei viitsi alkaa riisumaan haalaria ja viemään vessaan, asutaan naapureina).
Viisi lasta minulla! Yleensä oppineet alle kaksivuotiaana sekä yö-että päiväkuivaksi. Yksi poika alkoi uudelleen suihkailla pissiään ja laitoimme vaipat. Ykskaks osasikin.
Yksi oli jo pitkään kuiva mutta kakan tullessa haki aina vaipan, oppi hänkin.
Yökuivia yleensä ensin kun heti herättyä laittaa potalle!
Saman olen huomannut lapsenlapsista!
Pojilla se tapahtuu yleensä myöhemmin kuin tytöillä. Eli on silkkaa ajanhukkaa potattaa alle 2-vuotiaita poikia. Mutta jos joku siitä nauttii noin niinkuin harrastuksena, niin mikäs siinä. Itse nautin vähän erityyppisestä vapaa-ajankäytöstä.
Vierailija:
Pojilla se tapahtuu yleensä myöhemmin kuin tytöillä. Eli on silkkaa ajanhukkaa potattaa alle 2-vuotiaita poikia. Mutta jos joku siitä nauttii noin niinkuin harrastuksena, niin mikäs siinä. Itse nautin vähän erityyppisestä vapaa-ajankäytöstä.
Poika menee itse vessaan, eikä pissavahinkoja ole ollut kuin yksi viimeisen kuukauden aikana. Nukkuessa on vielä vaipoissa.
2,5 vuotiasta poikaa on kohta vuosi potatettu hoidossa, mutta kotona en ole tehnyt asian eteen juuri mitään --> kuitenkin kotona lapsi on ollut kuivana joulusta ja nyt hetken täysin yökuivanakin MUTTA
Hoidossa EI ole saatu kertaakaan pissaa pottaan vaikka edelleen päivittäin hoitaja potattaa. --> hoitajan ammattitaidossa ei varmasti vikaa, pitkä ura ja on opettanut lukuisia lapsia potalle... Lapsissa on eroa...
Minun 1v5kk poika saa käyttää vielä vaippoja ja potan hankin vasta kun pojan 2-vuotissynttärin lähestyvät. Jos joku lto ottaa siitä nokkiinsa, niin voivoi. Minä en jaksa juosta rätti kädessä vahinkoja korjaamassa yhtään kauempaa kuin on tarvis. t.9
lukuisista reippaasti alle vuoden ikäisenä aloitetuista potatusharkoista huolimatta (tai johtuen) panikoi täysin potan suhteen. Hän ei yksinkertaisesti suostunut istumaan siihen, vaan sai aina valtaisan kauhukohtauksen. Lopulta +3-vuotiaana suostui yhteen tiettyyn pottamalliin. Vaihe oli tosi lyhyt. Sen jälkeen hän ryhtyi käymään tavallisella pytyllä. Hoidossa tilanne oli aivan sama.
Edelleenkin hän selkeästi kaipaa yksityisyyttä vessatarpeilleen, mitä päiväkodissa on välillä kai vaikeaa ymmärtää. Sen vuoksi lapsella on p-kotipäivinä usein ummetusta.
vaan oppii ihan matkimalla isommalta. Kyllä teillä päiväkodissa on helppoa, kun lapsille niille perheiden ainokaisillekin, on mallia toisista lapsista. Pesen kyllä vielä vaipattoman 3v:ni takapuolen jokaisen pönttöön tehdyn kakan jälkeen. Peskää tekin.
t. Kotiäiti, jonka lapset päiväkuiviksi eka 2v ja toka 1v4kk.
Vierailija:
Pesen kyllä vielä vaipattoman 3v:ni takapuolen jokaisen pönttöön tehdyn kakan jälkeen. Peskää tekin.
Vierailija:
Pesen kyllä vielä vaipattoman 3v:ni takapuolen jokaisen pönttöön tehdyn kakan jälkeen. Peskää tekin.
Parempi odottaa, että lapsi on kypsa pottaileen ja sitten se sujuukin. Olen nähnyt aika monta lasta, jotka eivät mene potalle siksi kun niitä on siihen pakotettu tai muuten lapsen luonnollista kehitystä häiritty.
Meillä ei ole pottaa ja molemmat ovat olleet päiväkuivia vähän yli 2 v. Yövaippa jätetty sitten pois kun vaippa on viikon verran ainakin ollut joka aamu kuiva.
Kyllä lapset oppivat kävelemään, syömään, juomaan, puhumaan ja pidättämään ihan ilman mitään stressitreenejä. Oma halusta nuo taidot lähtevät ja halu syntyy fyysisten edellytysten myötä. Relatkaa mammat älkääkä välittäkö jos päiväkodin tätsy niuhottaa. Tätsyn tehtävä on tarvittaessa pestä se pylly.
Täällä toinen hoitaja. Juuri tänään oli hoidossa juuri 3v täyttävä joka ei osaa käydä potalla vaikka minkä
yrittää hoidossa ja kotona. Tiedän että lapsi harjoittelee kotonakin. On niitä jotka olisivat valmiita opettelemaan jos kaikki siihen sitoutuisivat ja sitten on näitä jotka eivät ole valmiita ,vaikka päivän istuttaisi potalla. Se ei ole niin yksioikoista että automaattisesti olis vanhemmissa se vika jos iso lapsi on vaipoissa.
Ehkä olisivat oppineet vielä aiemmin sitkeällä ja johdonmukaisella harjoittelulla mutta en minä kyllä ymmärrä miksi ihmeessä olisin nähnyt sen vaivan???
1v täytettyään aloin laittamaan häntä potalle siksi aikaa, kun huuhtaisen vaipan (käytetään kestoja). Pissat tuli pottaan aina. Ja noin kuukauden jälkeen poika alkoi itse pyytää potalle. Rohkenin ottaa vaipat pois ja kas, poika on 1v3kk iässä täysin päiväkuiva, ei satu pissivahinkoja.
En ole stressannut, tai nähnyt vaivaa. Enkä päde asialla. Pojasta se lähti, ei minusta. Kivaahan se toki on, että hän on jo päiväkuiva. Itse menee vessaan, kiskoo housut alas ja istuu potalle. Huutaa ÄITIII kun pissa tai kakka tuli.
Yksi pojistani oli yksi vuotiaana vaipaton ja tää neljäs vasta reilusti yli kahden vuoden. Potatukset olen aloittanut jo puolen vuoden paikkeilla.