Lue keskustelun säännöt.
En tiedä mitä teen elämälläni, pelottaa ettei musta tuu mitään.
30.08.2015 |
Olen ollut masentunut. Nyt olen masentunut vain siitä, että olen tyytymätön elämääni. Olen saamaton. Tuntematon myös pelottaa.
Olen "jo" (koska suurin osa ikäisistäni on jo suorittanut toisen asteen opinnot) 20-vuotias ja minulla on vain peruskoulun päättötodistus. Olen suunnitellut, että ensi vuonna teen sitä ja tätä, tai sitten kuin olen laihempi, paremman näköinen tai omaan säännöllisemmät rytmit voin ruveta opiskelemaan jne. Mutta en kuitenkaan tee mitään. Pelottaa, että minusta ei tule mitään. En keksi alaa mikä kiinnostaisi, lukio ei kiinnosta. Olen tehnyt paskaduunia kaksi vuotta, olen väsynyt siihen kuinka minua kohdellaan ja en halua tämänlaista tulevaisuutta missä elän nyt. Pakko tehdä jotain muuta kuin tämä, auttakaa, mistä aloitan?
Kommentit (8)
Kyllä on, mutta miten se tähän liittyy?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20 vee ei oo vielä ikä eikä mikään. Hyvin ehdit vielä tehdä ihan mitä vaan. Ite oon jo 26 ja samat ajatukset on nyt alkanu vaivaamaan. Joko meet töihin tai kouluun Suomessa tai sit lähet ulkomaille au pairiks tai vapaaehtoistyöhön tms.
Oman lääkärin kautta johonkin terapiaan missä voisit avautua ja miettiä yhdessä asioita?
[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 15:47"]
Kyllä on, mutta miten se tähän liittyy?
Ap
[/quote]
Se vaikuttaa apuun, mitä tarviit. Eihän kenestäkään tule toimijaa, jos edellytyksiä ei ole annettu. Sun pitää saada niitä ensin, ei muuten tule mitään.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 15:47"]Kyllä on, mutta miten se tähän liittyy?
Ap
[/quote]
En kirjoittanut tuota, mutta siten, että omat vanhempani elivät tilanteessa mukana. "Joku ammatti pitää olla/ opisekelu on parempi kuin mikään muu pääoma/ rakastamme sinua, vaikka siivoaisit lopun ikääsi, mutta haluatko siivota/ sinä pystyt siihen/ olet fiksu/ pystyt mihin vain kunhan yrität/ me tuemme sinua".
Olin siis lukion jälkeen töissä 7v. Koko sen ajan vanhempani kannustivat opintoihin "jos se on se mitä haluat". Lopulta lähdin opiskelemaan ja nyt olen tupla-maisteri ja työelämä menee kivasti. Oli hemmetin vaikea aloittaa ja päästä alkuun tuesta ja kannustuksesta huolimatta! Siiispä voin kuvitella miten vaikeaa se voi olla ilman sitä!
Voisin ikäni puolesta olla äitisi ja sanon tämän: Sinulla on aikaa! Mitä haluaisit tehdä? Vaikka se olisi rakettitieteilijä tai eläinlääkäri, lähde sitä kohti!!! Se tapahtui PIENIN askelin!!! Eli päivittäin täytyy tehdä vähän, ei mitään hetkessä. Mutta niistä päivistä se kertyy: lukio, ammattitutkinto, tai mikä se sinulle ikinä onkin.
Tsemppiä! Tie ei ole helppo, mutta palkitsee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selaile eri amistutkintoja, ja kokeile jotain kiinnostavaa. Muista että voit aina jättää sen kesken jos ei nappaa, mutta voihan käydä niin että ala on kiinnostavakin. Vaikea se on etukäteen tietää mitä eri aloihin sisältyy.
Kämppikseni jota kiinnosti lähinnä bilettäminen haki lukemaan fysiikkaa opintotuen takia koska pääsi YO-lapuillaan suoraan. Jouduin melkein työntämään sen ekoille luennoille (hän ei oikein ollut sisäistänyt että opintoja pitää myös suorittaa että ne tuet saa) mutta loppujen lopuksi se piti kovasti alastaan jota ensin vannoi inhoavansa, eikä edes juo enää.
Tsemii hei.Oot nuori.Hyvin kerkeää vielä miettiä mikä kiinnostaa.Pienin askelin sitten sitä kohti.Koulutuksen suosittelen hankkimaan,eli nyt vaan selailemaan nettiä että mikä kiinnostais.Elämä ei ole putki,se haaroittuu ja kuljet välillä miten sattuu.nauti matkasta!
Onko sulla ollut huono lapsuus?