Aika hämärä juttu...
Ylen sivuilta...
" Aavelaiva" ihmetyttää Australiassa
Julkaistu 20.04.2007, klo 13.54 (päivitetty 20.04.2007, klo 14.03)
Australiassa mereltä ajelehtimasta löydetyn purjeveneen miehistön kohtalo askarruttaa pelastusviranomaisia.
Tuuliajolla ollut 12-metrinen katamaraani havaittiin Australian koillisrannikon edustalla Suuren valliriutan lähettyvillä ensimmäisen kerran keskiviikkona, mutta pelastusalukset pääsivät sen luokse vasta perjantaina.
Pelastusviranomaisten saapuessa paikalle alus oli täysissä purjeissa koneet käynnissä. Yksi aluksen purjeista oli pahoin repeytynyt, mutta radio ja paikannuslaitteet olivat päällä.
Lisäksi aluksesta löytyi päällä oleva kannettava tietokone ja valmiiksi katettu pöytä täynnä ruokaa. Aluksen 3-henkisestä miehistöstä ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään. Pelastusviranomaiset pitävät tapausta outona.
Pelastusveneitä lukuunottamatta katamaraanin kaikki pelastautumisvälineet olivat tallella.
Alus oli lähtenyt Airlie Beachista viime sunnuntaina ja sen oletettu määränpää on ollut Townsville.
Poliisin mukaan sääolot merellä olivat ankarat sunnuntaina ja maanantaina. Nyt pelastusviranomaiset yrittävät selvittää aluksen reittiä sen GPS-laitteiden tietojen pohjalta, jotta kadonnutta miehistöä osataan etsiä oikealta alueelta.
Reuters, DPA"