Te joilla on varakkaat vanhemmat! Saatteko taloudellista apua?

itse ottaisin mielelläni, mutta keppikerjäläisten sukua ollaan molemmat.

vastaan muutakuin lahjaksi.

Jos tililleni ilmestyy rahaa vanhemmiltani, laitan ne takaisin heille.

Emme ole rikkaita, mutta meillä ei ole mistään puute joten emme tarvitse vanhempiemme rahoja.

Lapselle mummo laittaa usein rahaa ja pistän ne lapsen säästötilille odottamaan siihen asti kunnes on täysi-ikäinen. On se kuitenkin mukava kun tietää, et jos jotain tapahtuisi ja tarvisimmekin rahaa niin he auttaisivat.

Vanhempien tulot on n. viisinkertaiset meidän tuloihin verrattuna (eikä kyse ole koulutuksen puutteesta meillä). Esim. omat vanhempani ovat sanoneet, että mitä järkeä pantata rahoja perinnöksi, kun ne kuitenkin tulevat samoille ihmisille ja todennäköisesti nuorena sille ylimääräiselle rahalle on isompi tarve.

Mutta en tarvitse. Minusta aikuisen ihmisen pitää itse kustantaa elämisensä. Jos vanhempani kutsuvat meidät ulos, he toki maksavat. Samoin jos me kutsuisimme heidät, me maksaisimme.

uuden auton, taloremontin maksoivat, rahaa tulee sopivasti, samoin lastani muistavat avokätisesti. Totta kai otan vastaan, mullehan ne lopulta kaikki jäävät..

et ole siivelläeläjä, sun vanhemmat vain haluavat ja voivat toimia noin. Älä meistä kateellisista piittaa.

Miehen vanhemmat on hyvin varakkaita. Me ei itsekään olla huonotuloisia, mutta ne laittaa rahaa säännöllisen epäsäännöllisesti tilille, ihan vaan että ostakaa jotain kivaa tai lähtekää lomalle. Ei me niistä rahoista kieltäydytä, kun kerran toiset haluaa antaa ja ovat iloisia siitä kun me saadaan jotain extrakivaa perheelle.

Miehen vanhemmat köyhiä, mutta omalla isälläni olisi kyllä antaa, mutta on vaan todella pihi. En sitten tiedä, mihin säästää rahojaan. Nyt me rahaa tarvittaisiin, kun on pienet lapset ja hoitovapaita. Mutta kukin tyylillään.



Itse meinaan antaa kaikki rahat lapsille, jo elinaikanani. Saavat sitten vähän helpomman alun.

Miehen isä maksaa mökkimme vakuutukset ja jätemaksut, mökki on hänen maillaan. Vastavuoroisesti autamme häntä pitämään omaa mökkiään kunnossa.



Omat vanhempani ostavat lapsille silloin tällöin vaatteita ja ovat tilanneet meille pari lehteä. Äitini tuo meille välillä hyvää ruokaa. Jos autamme heitä, saattavat antaa ihan rahaa kiitokseksi, muutamia satasia kerralla, ei sen enempää. Isoin apu kuitenkin on, että saamme lainata ilmaiseksi heidän autoaan muutaman kerran vuodessa. Omaa meillä ei ole.



En pode tuosta huonoa omaatuntoa, mitään suurempia summia en varmasti kehtaisi ottaa vastaan.

ja otamme vastaan, vaikka itsekin olemme nykyään ihan hyvätuloisia. Eikä edes nolota yhtään. Kyse on verosuunnittelusta, ja olemme kyllä jo siirtäneet seuraavallekin sukupolvelle omaisuutta, ja minusta on ihan itsestäänselvää, että he täysi-ikäistyttyään eivät siitä kieltäydy, vaan ottavat sen vastaan. Mitä sille ylimääräiselle rahalle sitten pitäisi tehdä, jos ei sitä laittaisi seuraaville sukupolville? Toki laitamme myös kuukausittain rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta sen verran itsekäs sitä on, että haluaa turvata lapsilleenkin elämää ainakin taloudellisesti.

Siinä tämän vuoden "avustus".

Vanhempani on kohtuutuloisia, velattomia, minulla ei ole sisaruksia. Saamme (minä, mieheni ja tyttäremme) suhteellisen paljon kaikenlaista, siis maksavat matkoista osia, antavat hankintoihin joskus rahaa, vaari laittaa lapsenlapselle tilille rahaa, maksavat ravintolalaskuja yms. En pode huonoa omaatuntoa, koska ei ole heiltä itseltään pois, vaan voivat hankkia haluamansa asiat myös itselleen. Vuositasolla saamiemme lahjojen yms. arvo ehkä 3000-4000 euroa.

överivarakkaat vanhemmat, mutta sanotaanko niin, ettei heillä normaalisti ole rahasta pulaakaan. Saan avustusta aina silloin tällöin.

ollaan saatu. Reilut 3 miljoonaa tähän asti.

Aivan kuten vanhempamme ovat saaneet venhemmiltaan. Avun vastaanottamalla sitoudumme tietenkin moraalisesti auttamaan myös omia lapsiamme. Apua annetaan investointeihin kuten asuntoon, ei matkoihin tms.



Ns sukuvarallisuutta on näin sukupolvien yli kartuttaen saatu kertymään aina vain isompi summa.

äidin auto meille kun jäi eläkkeelle, iso asunto lahjoituksena ja toinen sijoituskäyttöön, vuokratulot meille. Tuovat ruokaa aina tullessaan, isä käy hirvimetsällä ja pakastin onkin täynnä hirvenlihaa. Aina silloin tällöin avittavat pikkuasioissa.

Esimerkiksi viime vuonna huomasin muutamina kuukausina tililleni tupsahtaneen n. 50-100 €, mulla oli myös merkkipäivä (täytin pyöreitä) ja sain 700 € (!)



Jos ollaan joskus yhdessä syömässä, vanhempani tietysti maksavat meidätkin.



Isäni maksaa edelleen puhelinlaskuni, mulla on ollut sama liittymä 17-vuotiaasta saakka, joka on isäni nimissä (edelleen...) ja laskut menevät hänelle. En tosin lörpöttele paljoa joten ei ole hirveät laskut, ja olen tarjoutunut jo maksamaan ne itse, jos isä muuttaisi laskutusosoitetta mutta hän on sitä mieltä että on niin pienistä summista kyse että maksaa ne edelleen.



Silloin kun sain ajokortin, isä tietysti maksoi kortin ja osti myös auton mulle.



Ja opiskeluaikoina kämpän hommasi myös.



Osaan kyllä arvostaa saamiani avustuksia.

mut vastavuoroisesti yritetään aina autta takaisin



yleensä aina viedään kukkia kun mennään kylään (asuvat suht läherllä)

ja kaikissa kotitöissä ym pihatöissä mitä nyt on niin jeesitään

vaikee se om ku tuntuu et aina on kiitollisuudenvelas vaikka tietää et ne antaa ku haluaa

ja aion auttaa tietysti myös omia lapsia (ja se on eri asia ku et tekis eteen ja valmiiks toisen puolesta ja kans opettaa et asioita pitää arvostaa ei o itsesträändselvyyksiä)



ja ehdoton on että hoidan vanhana, mihinkään laitokseen ei varmasti tarvi mennä

ja säästäneet ihan mittavan omaisuuden kasaan.

Nyt viimeksi jouluna en tiennyt itkeä vai nauraa, kun äiti sanoi: "Ajattelin antaa sulle joululahjaksi rahaa, mutta tuumin sitten että tarviinhan minä sitä itsekin, ja saathan sinä ja siskosi ne sitten joskus.". Äiti yritti männävuosina samalla perusteella saada meidät lapset maksamaan perintöveronsa, kun isästä aika jätti (heillä oli keskinäinen omistusoikeuden siirtävä testamentti)...

:D

Oletan että saisin jos pyytäisin, mutten halua pyytää. Veljeni on pyytänyt ja saanut.