"Ja on oleva merkit auringossa, kuussa ja tähdissä". Vai mitä tämä on?
Ainutkertainen löytö avaruudesta - "muuttanee käsityksiämme"
19.11.2010 00:55
Tutkijat ovat löytäneet ensimmäistä kertaa Linnunradan ulkopuolisen eksoplaneetan.
Löydön arvellaan muuttavan tähtitieteen käsityksiä planeettojen synnystä ja kehityksestä.
Noin Jupiterin kokoinen planeetta havaittiin 2 000 valovuoden päässä Maasta. Se kiertää HIP 13044 -emotähteään Fornaxin eli Sulatusuunin tähdistössä.
Tähti on alun perin kuulunut kääpiögalaksiin, jonka Linnunrata nielaisi 6-9 miljardia vuotta sitten.
Tutkijat ovat viimeisten 15 vuoden aikana löytäneet Linnunradalta liki 500 aurinkokuntamme ulkopuolista planeettaa eli eksoplaneettaa, mutta toisista galakseista niitä ei ole tätä ennen havaittu valtavien välimatkojen vuoksi.
- Löytö on hyvin jännittävä. Kosminen yhteenliittymä on tuonut galaksimme ulkopuolisen planeetan ulottuvillemme, sanoi Rainer Klement saksalaisesta Max Planck -instituutista.
Planeetan toinen kiinnostava piirre on, että sen emotähti on erittäin vanha. Se on jo ohittanut ns. punaisen jättiläisen vaiheen, jossa tähti laajenee moninkertaiseksi alkuperäiseen kokoonsa nähden.
Jostakin syystä tähti ei kuitenkaan tuhonnut planeettaa, vaikka ne sijaitsevat aivan kylki kyljessä.
Kommentit (21)
onks toi jotain uskonnollista hihhulia.
Mulle tuli kyllä ekaksi tuosta uutisesta viesti, että juuri tuollaisia planeettoja tarvitaan, kun tulevaisuudessa matkustetaan galaksista toiseen! Siis sellaisia, jotka on galaksien välissä. Hienoa. Niiden planeettojen pinnalle ei laskeuduta, vaan niiden magneettikentistä otetaan vauhtia, kun jatketaan matkaa niiden ohi. Toivat eräänlaisina heittolassoina avaruussukkulalle. Loistava löyty siis tuleville sukupolville!
eli olemme yhä pidemmällä lopunajassa
Raamatussa kerrotaan kyseisestä eksoplaneetasta :DDD
samaa mieltä. Kaikki tapahtumat viittaavat tuohon. Täällä on kuitenkin turha alkaa mainita mistään, sillä vastustus on suurta. Silmät avautuvat ripsi kerrallaan, eikö?
siel kerrotaan just niin kun tuossa otsikossa ap kertoi,
kun ne laitetaan viittaamaan =). Ei tsiisus että on epätoivoista meininkiä!! Lisäksi kyseinen eksoplaneetta ei ole aurinko, kuu eikä tähti, joten ilmeisesti niitä lopun aikoja pitää vielä odotella...
näin on valitettAVASTI
mutta aina jotakin kannattaa yrittää, sillä kyllä täällä aina joskus on joka haluaa tietää, ja on asioita miettinyt
monesti ihmisten on helpompi keskustella näin tuntemattomana kuin kasvotusten
eli siis kannattaa aina välillä näitäkin asioita ottaaa esille täällä
aina voi oll joku, joka siten pelastuu
Lisäksi kyseinen eksoplaneetta ei ole aurinko, kuu eikä tähti, joten ilmeisesti niitä lopun aikoja pitää vielä odotella...
samaa mieltä. Kaikki tapahtumat viittaavat tuohon. Täällä on kuitenkin turha alkaa mainita mistään, sillä vastustus on suurta. Silmät avautuvat ripsi kerrallaan, eikö?
Maailmanloppua on ennustettu jo kauan ennen kuin teidän hihhuleiden uskontoa on edes keksitty, eikä sitä ole vielä toistaiseksi tullut. Ja jos tulisikin, te ette olisi yhtään enempää oikeassa kuin ne aikaisemmatkaan ennustajat... ;)
vaikka olisinkin tahtonut noin viisasta tekstiä tuottaa :)
Totta on, että näitä asioita pitää kertoa vähän joka käänteessä. Mutta pahalta tuntuu, kun pilkataan, vaikkakin tiedämmekin, että sekin lisääntyy lopun aikoina. 4
itsellä on hyvä olo kun tietää mistä kaikki johtuu, joten en välitä noista pilkkaajista
tunnen vain surua siitä, et elävät vailla totuuden tuomaa rauhaa
mutta toivoa on, että heistäkin joku kiinnostuu, kävihän niin itsellenikin
Se eksoplaneetta on ollut paikallaan satoja miljoonia vuosia, eli olisiko Jeesuksen pitänyt palata jo esim. 100 miljoonaa vuotta sitten?
Se, että ihminen löytää avaruudesta jotain, ei suinkaan aiheuta kyseistä ilmiötä - kyllä ne ovat olleet olemassa jo piiiitkän aikaa...
itsellä on hyvä olo kun tietää mistä kaikki johtuu
MITENKÄÄNHÄN pilkka ei voi johtua siitä, että nämä teidän keukoamiset on tosi, tosi hölmöjä.
Se eksoplaneetta on ollut paikallaan satoja miljoonia vuosia, eli olisiko Jeesuksen pitänyt palata jo esim. 100 miljoonaa vuotta sitten?
Tämä "merkki" on hieman wanha.
samaa mieltä. Kaikki tapahtumat viittaavat tuohon. Täällä on kuitenkin turha alkaa mainita mistään, sillä vastustus on suurta. Silmät avautuvat ripsi kerrallaan, eikö?
onks toi jotain uskonnollista hihhulia. Mulle tuli kyllä ekaksi tuosta uutisesta viesti, että juuri tuollaisia planeettoja tarvitaan, kun tulevaisuudessa matkustetaan galaksista toiseen! Siis sellaisia, jotka on galaksien välissä. Hienoa. Niiden planeettojen pinnalle ei laskeuduta, vaan niiden magneettikentistä otetaan vauhtia, kun jatketaan matkaa niiden ohi. Toivat eräänlaisina heittolassoina avaruussukkulalle. Loistava löyty siis tuleville sukupolville!
Siis vauhtia otetaan garavitaatiokentistä (siis painovoimasta). Ja siihen tähdet ovat paljon tehokkaampi lasso.
tämä planeetta Raamatun ennustuksiin. Avaruus on täynnä tutkimattomia tähtiä, planeettoja ym. Nykyteknologia mahdollistaa satunnaiset löydöt. Raamatun kuvaamat merkit avaruudessa ja taivaalla tulevat olemaan sellaisia, jotka kaikki maapallon ihmiset voivat itse omin silmin nähdä.
Kyllä meikäläisellä simut rävähtävät auki kun luomet liikkuu ja samalla ne kaikki ripsetkin kimpassa liikkuvat.
Jos käytätte vertauskuvia, niin yrittäkää edes keksiä jotensakin järkeviä. Tosin, vertauskuvan älyttömyys ei yllätä koska kuten jo sanottua
-kyseessä ei ole kuu, tähti eikä aurinko
-se ei ole ilmestynyt sinne eilen, sitä vaan ei olla havaitut ennen
-sitäpaitsi jos ette vielä sitä tienneet, niin tähdet ja muut taivaankappaleet eivät ole paikoilleen naulattuja, vaan liikkuvat ja muutenkin muuttuvat jatkuvasti.
samaa mieltä. Kaikki tapahtumat viittaavat tuohon. Täällä on kuitenkin turha alkaa mainita mistään, sillä vastustus on suurta. Silmät avautuvat ripsi kerrallaan, eikö?
(mistä tulivatkaan) kirjoitusvirheistä huolimatta. :)
Jos matkan varrella ei ole tähtiä ja eksoplaneetta on Venuksen kokoinen, niin johan silläkin vauhtia saa. Sehän sijaitsi galaksien välissä. Koska lähdetään matkaan? ;)
Jätetään nuo muut mutisemaan Raamattu kädessä rukouksia pimeisiin tupiinsa ja voivottelemaan maailmanloppua.
Siis vauhtia otetaan garavitaatiokentistä (siis painovoimasta). Ja siihen tähdet ovat paljon tehokkaampi lasso.