Lue keskustelun säännöt.
Onko fasilitointi huuhaata? Lehdessä oli taas yhden autistipojan fasilitoima kirjoitus
18.11.2010 |
Olen joskus aiemminkin lukenut jonkun fasilitoimalla tuotetun haastattelun ja sekin tuntui jo oudolta, samoin tämä äskettäin lukemani. Siinä alle parikymppinen autistipoika kertoi fasilitoinnin avustuksella elämäntarinaansa. Poika ei ilmeisesti kommunikoi muuten kuin fasilitoimalla, mutta silti teksti oli hyvää ja monipuolista kieltä. Ei sekään pekästään ihmetyttänyt, vaan se, mitä poika elämästään kertoi. Hän ei pahemmin kertonut arjestaan tai toiveistaan, vaan tarina keskittyi siihen, kuinka rankkaa hänen äidillään oli hänen kanssaan ollut ja toisaalta hieman siihen, kuinka kiva tyyppi fasilointiavustaja on. Muutenkin tavat ilmaista asioita olivat sellaisia, että jäin ihmettelemään, ovatkohan kaikki muutkin syvästi autistiset pojat sittenkin sisäisiä kukkahattutätejä.
Voihan toki olla, että kirjoituksen erikoiset piirteet johtuvat siitä, että poika toisti hänelle kerrottua tarinaa, mitä kirjoitus toki osittain selvästi olikin, koska hän kertoi tapahtumia syntymästään lähtien, mutta jotain omaehtoisempaakin panosta olisi odottanut nuorelta mieheltä.
Tietääkö joku, onko faslitoinnista kuinka suuri osa huuhaata?
Lisätään vielä, että fasilitointihan on siis sitä, että avustaja tukee ja ohjailee fasilitoivan kättä tämän näyttäessä kirjaimia. Käytetään erityisesti autisteilla ja kehitysvammaisilla. Mutta tosiaan tätä viimeeksi lukemaani artikkelia lukiessa tuli kyllä mieleen, että kummankohan päästä se teksti itseasiassa oli lähtöisin.
Kommentit (24)
Sitten on niitä autisteja, jotka eivät ehkä edes kiinnostu kommunikaatiosta sen vertaa että viitsisivät kuunnella, mitä heille sanotaan eivätkä he edes halua ilmaista muille mitään.
Menee nyt ihan aiheen vierestä, mutta pisti silmääni niin tuo edellisen kirjoitus.
EI KAI KUKAAN enää tänäpäivänä kuvittele autismissa olevan kyseessä kiinnostuksen tai viitsimisen?????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis tottakai kyseessä on neurologinen vamma joka tarkoittaa etteivät he pysty komminukoimaan, mutta ei se mene niin, että jos vain annettaisii nväline niin sieltä "autismin kuoren alta" löytyisi samanlainen kommunikoija kuin me muutkin. Ei löydy. Sieltä löytyy joku, jonka aivot ovat niin erilaisilla mutkilla, ettei ole ollenkaan sanottua, että kommunikaatio kiinnostaisi vaikka se mediana onnistuisikin - tai että kommunikaation sisällöt kuitenkaan välittyisivät sen enempää kuin kulttuurisesti toisilleen täysin vieraiden ihmisten kommunikaatio onnistuisi vaikka sanat kirjaimellisesti käännettäisiinkin. Joten kyllä, kommunikaatiokyvyn lisäksi on otettava huomioon, että vaikka kommunikaatiomenetelmä löytyisikin, kiinnostusta ei ehkä silti löydy.
terveisin yhden (aika lievästi)autistisen lapsen äiti, joka on tätä lukenut ja tutkinut ja aika pitkään miettinyt.
jos teksti on liian hyvää ollakseen totta niin se luultavasti ei ole totta.
Kukaan täysin tervekään ei kirjoita yhtäkkiä parikymppisenä tekstiä joka on hyvää kieltä ilman että on harjoitellut lukemista ja kirjoittamista ja jos joku on oikeasti vahvasti autistinen niin tuskin pystyy kauhean hyvin asettumaan toisen näkökulmaan kirjoituksessaan jollei siihen pysty muussakaan elämässään.
Toki tämä ei sulje pois sitä että joskus jollakulla tietyllä tavalla vammaisella taitava fasilitointi auttaa itsensä ilmaisua, mutta väitän että usein siinä on paljon toiveajattelua mukana.
terveetkin lapset ja silloin hyvä kieli ei ole mikään ihme, mutta jos on kyse kommunikaatiokyvyttömästä autistista niin opetuksen sisältö on pakostakin ollut aika erilaista kuin tekstin oikeakielisyyteen keskittyvää.
jos teksti on liian hyvää ollakseen totta niin se luultavasti ei ole totta. Kukaan täysin tervekään ei kirjoita yhtäkkiä parikymppisenä tekstiä joka on hyvää kieltä ilman että on harjoitellut lukemista ja kirjoittamista ja jos joku on oikeasti vahvasti autistinen niin tuskin pystyy kauhean hyvin asettumaan toisen näkökulmaan kirjoituksessaan jollei siihen pysty muussakaan elämässään. Toki tämä ei sulje pois sitä että joskus jollakulla tietyllä tavalla vammaisella taitava fasilitointi auttaa itsensä ilmaisua, mutta väitän että usein siinä on paljon toiveajattelua mukana.
jos teksti on liian hyvää ollakseen totta niin se luultavasti ei ole totta.
Kukaan täysin tervekään ei kirjoita yhtäkkiä parikymppisenä tekstiä joka on hyvää kieltä ilman että on harjoitellut lukemista ja kirjoittamista ja jos joku on oikeasti vahvasti autistinen niin tuskin pystyy kauhean hyvin asettumaan toisen näkökulmaan kirjoituksessaan jollei siihen pysty muussakaan elämässään.
Toki tämä ei sulje pois sitä että joskus jollakulla tietyllä tavalla vammaisella taitava fasilitointi auttaa itsensä ilmaisua, mutta väitän että usein siinä on paljon toiveajattelua mukana.
ja monet kirjoittamaankin, vaikka eivät pystykään puhumaan. Jos sitten pystyy lukemaan mutta jonkun motorisen ongelman takia ei pysty kirjoittamaan ilman fasilitointia niin eikö silloin ole todennäköistä että fasilitoimalla kirjoitettu teksti on aitoa?
EIhän ne autistitkaan missään tyhjiöpaketissa elä. Niille puhutaan, luetaan ääneen, katsotaan telkkaria ja teatteria ja monet lukevat itse. Ja niin edelleen.
Mutta toki kuten jo 2 kirjoittaa:tuloksia on molempiin suuntiin. Osa fasilitoinnista on huuhaata, osa oikeaa tavaraa. Riippuu sekä autistista että avustajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitähän te sillä nyt tarkoitatte? Yksi niistä seikoista, joiden perusteella oma lapseni sai autismidiagnoosin oli, että hänen kielenkäyttönsä on LIIAN OIKEAKIELISTÄ. Hän siis puhui kirjakieltä, huolellisesti artikuloiden ja jokseenkin 1950-luvun tv-dokumenttien selostajien äänenpainoilla. Hän puhui täysin oikeakielisesti. Ongelma oli siinä, että häne ei kyennyt sitä kirjakieltä vaihtamaan muuksi, tilanteeseen sopivammaksi puhetavaksi.
ei ilmeisesti ollut mitään varsinaista fyysistä vammaa. Pienenä lapsena oli myös hieman puhunut, mutta puhe taantunut ja hävinnyt. Poika kuvista päätellen kävelee ja vaikuttaa fyysisesti ihan normaalilta. Tietysti hienomotoriikka voi silti olla huonoa. Mainittiin, että itse kirjoittaminen ei suju, nutta ei syytä siihen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos teksti on liian hyvää ollakseen totta niin se luultavasti ei ole totta. Kukaan täysin tervekään ei kirjoita yhtäkkiä parikymppisenä tekstiä joka on hyvää kieltä ilman että on harjoitellut lukemista ja kirjoittamista ja jos joku on oikeasti vahvasti autistinen niin tuskin pystyy kauhean hyvin asettumaan toisen näkökulmaan kirjoituksessaan jollei siihen pysty muussakaan elämässään. Toki tämä ei sulje pois sitä että joskus jollakulla tietyllä tavalla vammaisella taitava fasilitointi auttaa itsensä ilmaisua, mutta väitän että usein siinä on paljon toiveajattelua mukana.
ja monet kirjoittamaankin, vaikka eivät pystykään puhumaan. Jos sitten pystyy lukemaan mutta jonkun motorisen ongelman takia ei pysty kirjoittamaan ilman fasilitointia niin eikö silloin ole todennäköistä että fasilitoimalla kirjoitettu teksti on aitoa? EIhän ne autistitkaan missään tyhjiöpaketissa elä. Niille puhutaan, luetaan ääneen, katsotaan telkkaria ja teatteria ja monet lukevat itse. Ja niin edelleen. Mutta toki kuten jo 2 kirjoittaa:tuloksia on molempiin suuntiin. Osa fasilitoinnista on huuhaata, osa oikeaa tavaraa. Riippuu sekä autistista että avustajasta.
Hyvän tekstin kirjoittamiseen tarvitaan runsasta "altistusta" paitsi puheelle niin myös kirjoitetulle kielelle ja yleensä myös kirjoittamisen opetusta ja harjoittelua. Jos ja kun autisti on näitä saanut ja on hyvä lukemaan ja myös ymmärtää hyvin lukemansa eikä ole vakavaa älyllistä ongelmaa ja motorisen kontrollin ongelma on ainoa kirjoittamisen este niin voisi se silloin teoriassa toimia.
Musta kyllä vaikuttaa siltä, että aika usein just nää autistien fasilitoidut viestit ovat huuhaata koska niissä ei näy mitään autismiin liittyviä ajattelun ja kommunikaation erityispiirteitä vaan ovat ihan kuin terveen avustajan kirjoittamia. Jos kyseessä olisi puhtaammin motorinen vamma niin sitten nämä ihmeparantumiset joissa aiemmin täysin kommunikaatiokyvytön yhtäkkiä kirjoittaa tuhatsivuisen täydellisesti jäsennellyn elämäkerran itsestään olisivat uskottavampia.
Joskus voi olla, että henkilö on väärin diagnosoitu autistiksi vaikka ei sitä ole.
Tekstin laatu olisi ehkä kattavampi kun tarkoitin vähän laajemmin kuin vaan pelkkien kirjakielisten ilmausten käyttöä. Tuskin autistikaan niitä kyllä oppii jos ei ole ollut kirjakielen kanssa kosketuksissa.
Kyvyttömyys vaihtaa tyylilajia ja rekisteriä voi jossain muodossa näkyä myös kirjoitetussa tekstissä jos on tarpeeksi erilaisia näytteitä.
mitähän te sillä nyt tarkoitatte? Yksi niistä seikoista, joiden perusteella oma lapseni sai autismidiagnoosin oli, että hänen kielenkäyttönsä on LIIAN OIKEAKIELISTÄ. Hän siis puhui kirjakieltä, huolellisesti artikuloiden ja jokseenkin 1950-luvun tv-dokumenttien selostajien äänenpainoilla. Hän puhui täysin oikeakielisesti. Ongelma oli siinä, että häne ei kyennyt sitä kirjakieltä vaihtamaan muuksi, tilanteeseen sopivammaksi puhetavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.srmhp.org/0101/autism.html
Facilitated Communication
Facilitated communication (FC) is a method designed to assist individuals with autism and related disabilities to communicate through the use of a typewriter, keyboard, or similar device. [2] The technique involves a trained “facilitator” holding the disabled person’s hand, arm, or shoulder while the latter apparently types messages on the keyboard device. The basic rationale behind FC is that persons with autism suffer from a neurological impairment called apraxia, which interferes with purposeful motoric behavior. This neurological abnormality in motor functioning is often hypothesized to be unrelated to intellectual functioning. Thus, many if not all people with autism are believed to possess a “hidden literacy” that can be expressed by overcoming these motoric deficits (Green, 1994).
FC was originally conceived in the early 1970s in Australia by Rosemary Crossley, a teacher at St. Nicholas Hospital in Melbourne. Crossley later cofounded and directed the Dignity Through Education and Language Center, which promoted the use of FC in Australia. Syracuse University education professor Douglas Biklen witnessed Crossley’s use of FC in Australia and brought the technique to the United States. In 1992, Biklen formed the Facilitated Communication Institute at Syracuse University and began to promote its use for persons with autism. Biklen continues to maintain the Facilitated Communication Institute at Syracuse University and to be a vocal proponent of FC for autism (Gardner, 2001; Jacobson, Mulick, & Schwartz, 1995).
FC initially inspired great hope in many family members (especially parents) of people with autism. Their heretofore largely uncommunicative son or daughter appeared to begin communicating via typed messages such as “I love you,” presenting them with poems, or carrying on highly intellectual conversations. It is not surprising that FC went largely unquestioned by understandably desperate family members and even many professionals, despite several obvious causes for skepticism. For example, autistic individuals often did not even look at the keyboard while apparently typing with a single digit, yet expert typists were unable to type coherent sentences with one finger without looking at the keyboard (Gardner, 2001). Such observations did not dampen the enthusiasm for FC by its proponents.
Despite this enthusiasm, the dramatic claims for FC have not survived scientific scrutiny. A number of scientifically rigorous studies have investigated FC, and the results of these studies clearly point to facilitators as the source of the typed information (Jacobson, Mullick, & Schwartz, 1995). For example, Wheeler, Jacobson, Paglieri, and Schwartz (1993) conducted a study in which autistic participants were asked to type the names of everyday objects that were shown to them on picture cards. The typing was done under three conditions: (a) the facilitators were not shown the picture; (b) the facilitators did not assist the typing, and (c) both the participants and the facilitators were shown pictures that were varied so that the participants and facilitators sometimes saw the same picture and sometimes saw different pictures. Not surprisingly, participants were unable to type the correct response in any of the conditions except when they were shown the same picture as the facilitators. Furthermore, in the condition in which the participants and the facilitators were shown different cards, the typed responses were of the pictures that were shown only to the facilitators. This study provided clear evidence that the facilitators were the source of the typed information.
Much of the controversy surrounding FC has stemmed from many facilitators’ vehement denials of responsibility for the typed information. In one study, for example, Burgess et al. (1998) demonstrated that FC involves a form of “automatic writing” (i.e., writing without awareness that one is doing so), technically called an ideomotor response, on the part of the facilitator. Forty college students were trained to facilitate communication with a confederate in the role of a person with a developmental disability. Each participant was given different information about the confederate, who was then asked questions related to this information. Eighty-nine percent of the responses corresponded to the information provided to the facilitators, yet all but two reported that the information came from the confederate. In discussing the results of the Burgess et al. (1998) study, Kirsch and Lynn (1999) concluded that:
The attribution of the response to the confederate was clearly an error. Just as clearly, participants were not aware of generating responses. Instead, their responses were automatic behaviors prepared by the intention to facilitate and their knowledge of the answers to the questions. (p. 510)
These are merely two of dozens of studies that have demonstrated conclusively that the source of messages in FC is the facilitator rather than the disabled individual, despite the absence of conscious intent or awareness on the part of facilitators. It is therefore not surprising that so many facilitators became ardent believers in FC.
The dangers of FC extend well beyond the disappointment of family members and the disillusionment of former facilitators who have acknowledged the actual origins of passages produced through the technique. Beginning the in late 1990s, facilitated messages describing vivid instances of sexual abuse at the hands of parents began to emerge. Such reports resulted in several cases of autistic individuals being removed from their homes, and parents being arrested and jailed on charges of sexual abuse. Although such charges were eventually dismissed, some accused parents were forced to spend their family savings on legal defense fees (Gardner, 2001; Jacobson et al., 1995).
Näin jonkun ohjelman yhdestä tytöstä joka fasilitoi ja vissiin sen äiti tai joku piti sen kättä. Se tyttö ei edes katsonut sitä kirjaintaulua mikä sillä oli. Muutaman kerran vain vilkaisi nopeasti.
Ja kun ne oli jossain ravintolassa ja se nainen kysyi että mitä jäätelöä otat. Ja sen tytön käsi alkoi kirjoittaa saman tien mutta tyttö ei edes vilkaissut taulua, katseli vaan ympärilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelussa on nyt pariin otteeseen mainittu tuloksista sekä puolesta että vastaan. Mistähän mahdan löytää näitä fasilitoinnin puolesta puhuvia tutkimustuloksia?
vastaa joko kyllä tai ei. Samalla metodilla saadaan johdateltua vaikka mitä.
Ja poika opiskelee jotain "matemaattista rakettitiedettä" yliopistolla avustajansa avustamana. Avustaja on sellainen herttainen kuusikymppinen täti, joka ei kyllä osaa itse niitä matemaattisia yhtälöitä ratkoa, eli ainakin tässä tapauksessa fasilitointi on aitoa :)
ja autisteissa saattaa piillä uskomattomia kykyjä, jotka löytyvät vasta kun/jos kommunikaatio löytyy. Usein siis täysin puhumattomat, esim osaavat kaikki kirjaimet ja lukevat sujuvasti, vaikka kukaan ei ole sitä huomannut. Tässä kohtaa kyllä totuus on tarua ihmeellisempää.
Mutta: Fasilitoida voi myös väärin. Eli jos se fasilitoija (siis se joka sitä autistia auttaa) ei osaa olla vaikuttamatta kirjoittajaan, niin sittenhän lopputulos ei ole "aito". Autistit ovat hyvin herkkiä toisten ajatuksillekin ja fasilitoijan pitääkin pystyä ns tyhjentämään mielensä.
Jos aihe kiinnostaa, suosittelen Iris Johanssonin kirjaa Toinen maailma, jonka tunnen- Autistin tarina. Aivan uskomaton kirja ja ihminen. Mutta tosi =)
http://autspect.fi/tulevaa%20koulutusta.htm
http://autspect.fi/fasilitoinnin_riskit.htm
http://autspect.fi/fasilitoinnin_riskit2.htm
-------------------
Sori, muttei ole olemassakaan mitään tieteellisiä todistusaineita, jotka tukevät fasilitointia kommunikointimenetelmänä ollenkaan. FC-oon tehdyn ensimmäisen tutkimuksen tarkoitus oli, että "näytetään maailmalle, että tämä toimii yhtä hyvin kuin sanotaan että se toimii!" Tulokset näyttivät voimakkaasti toisin: FC ei toimi ollenkaan kommunikointimenetelmänä. Kokeillisissa testeissä T-ruudulla ei tullut yksikään tapaus, missä asiakas 'vastasi' kysymykseen oikein jos fasilitoijalle sekä asiakkaalle näytettiin eri kuvia: näissä tapauksissa, vain fasilitoijan vastaus oli oikein. Tämä todistaa kyllä, että viestit tulivat fasilitoijilta eikä asiakkailta. Siinä kaikki.
David N. Andrews M. Ed., C. P. S. E.
Psycho-Educational Consultant
Kotka
Finland
FC-oon <- niinku 'into FC' mutta suomeksi.
David N. Andrews M. Ed., C. P. S. E.
Psycho-Educational Consultant
Kotka
Finland
eli toisten tutkimusten mukaan fasilitoitu kirjoitus on itse asiassa sen avustajan tuottamaa ja ohjailemaa, toisten tulosten mukaan taas kirjoitus sisältää esim myös sellaisia asioita, joita se avustaja ei ole voinut tietää jajoiden siis täytyy tulla siltä autistilta itseltään.
Oma järkeilyni sanoo, että paljon riippuu siitä, onko avustaja pätevä ja mikä sen autistin oma kyky ja halu kommunikoida oikeasti on. On autisteja, jotka haluavat kommunikoida ja ymmärtävät esim puhetta hyvin, vaikka eivätpystykään sitä käyttämään. TÄllaisten sanavarasto voi olla hyväkin. Jos tämmöinen henkilö sitten olisi liikunnallisestikin vammainen, eikä pystyisi itse kirjoittamaan tietokoneella (mihin useimmat pystyvät) niin fasilitointi voi varmaan olla hyvä vaihtoehto.
Sitten on niitä autisteja, jotka eivät ehkä edes kiinnostu kommunikaatiosta sen vertaa että viitsisivät kuunnella, mitä heille sanotaan eivätkä he edes halua ilmaista muille mitään. Heillä tuskin on sanavarastoa tai suurta kielen tajua ja fasilitoinnistakaan ei silloin ole mitään hyötyä. Silloin lienee parasta yrittää käyttää kuvakortteja, kosketusta, ja kenties kuvallisia tietokoneohjelmia.
Suurin osa autisteista tietysti on a) täysin liikuntakykyisiä, jolloin voivat itse osoittaa sormella kuvia tai painaa näppiksiä vaikkeivät osaisikaan puhua ja b) jotain ääripäiden väliltä kommunikaatiohaluissaan ja -kyvyivssän. Fasilitointi on siksi hyvin pienen ryhmän asia ylipäänsä.