Onko fasilitointi huuhaata? Lehdessä oli taas yhden autistipojan fasilitoima kirjoitus

Olen joskus aiemminkin lukenut jonkun fasilitoimalla tuotetun haastattelun ja sekin tuntui jo oudolta, samoin tämä äskettäin lukemani. Siinä alle parikymppinen autistipoika kertoi fasilitoinnin avustuksella elämäntarinaansa. Poika ei ilmeisesti kommunikoi muuten kuin fasilitoimalla, mutta silti teksti oli hyvää ja monipuolista kieltä. Ei sekään pekästään ihmetyttänyt, vaan se, mitä poika elämästään kertoi. Hän ei pahemmin kertonut arjestaan tai toiveistaan, vaan tarina keskittyi siihen, kuinka rankkaa hänen äidillään oli hänen kanssaan ollut ja toisaalta hieman siihen, kuinka kiva tyyppi fasilointiavustaja on. Muutenkin tavat ilmaista asioita olivat sellaisia, että jäin ihmettelemään, ovatkohan kaikki muutkin syvästi autistiset pojat sittenkin sisäisiä kukkahattutätejä.



Voihan toki olla, että kirjoituksen erikoiset piirteet johtuvat siitä, että poika toisti hänelle kerrottua tarinaa, mitä kirjoitus toki osittain selvästi olikin, koska hän kertoi tapahtumia syntymästään lähtien, mutta jotain omaehtoisempaakin panosta olisi odottanut nuorelta mieheltä.



Tietääkö joku, onko faslitoinnista kuinka suuri osa huuhaata?



Lisätään vielä, että fasilitointihan on siis sitä, että avustaja tukee ja ohjailee fasilitoivan kättä tämän näyttäessä kirjaimia. Käytetään erityisesti autisteilla ja kehitysvammaisilla. Mutta tosiaan tätä viimeeksi lukemaani artikkelia lukiessa tuli kyllä mieleen, että kummankohan päästä se teksti itseasiassa oli lähtöisin.