Hieman mietityttää miksi 3-luokalla oleva esikoisemme, poika,
ei ole kysellyt aiheesta seksi vielä mitään.
Joskus vuosia sitten oli se vaihe kun kiinnosti vauvan mahassa oleminen, mistä vauvat syntyy jne ja silloin kerroimme että vauva on kohtu nimisessä paikassa naisen sisällä, vatsa kasvaa vauvan kasvaessa, vauva syntyy pimpistä ja joskus vatsaan tehtävästä leikkausaukosta, tarvitaan mieheltä ja naiselta siemen jotta vauva alkaa kehittyä.
Mutta nyt poika tosiaan "jo" 3-luokalla eikä häntä tunnu seksi asiana kiinnostavan yhtään, ei ainakaan ole mitään siitä kysellyt.
En halua kiirehtiä häntä pois lapsuudesta, päinvastoin, mutta väkisinkin jo mietityttää pitäisikö hänet vain "istuttaa" viereen ja alkaa juttelemaan asiasta?!
Kaverit voi koulussa jo puhua vaikka ja mitä, ikävää jos se mahdollisesti vääräkin tieto olisi ainoa minkä kanssa hän nyt kasvaa..
Tai sitten kaveritkaan ei puhu aiheesta vielä mitään, sekin hyvin mahdollista tuntien ja tietäen ne joiden kanssa poika eniten on.
Mitenkäs toimisit, kertoisit vaikkei kysele vai odottaisit että kyselee??
ps, nuorempi lapsi on 1-luokalla.
Kommentit (21)
Meillä ei ole 5.s luokkalianenkaan poika asiaa sivunnut. 5-6.s luokkalaista poikaa alkaa vasta tytöt kiinnostaa, joitain vasta seiskalla. Yölliset siemensyöksyt on puhuttu.
vanhempien yksi tehtävä on myöskin lasten seksuaalikasvatus.
Ei sitä voi vain jättää pois laskuista tai vaikkapa koulun, pornoteollisuuden tms harteille.
Maailman luonnollisimpia asioita joten siksikin.
Itse kärsin suunnattomasti siitä etten minkäänlaista juttelua, ohjeistusta, tukea tai mitään saanut kotona, kuukautisetkin oli hirveä tabu ja heitettyään ekan sidepaketin syliini äiti totesi vain että "jatkoss aostatkinnuo sitten itse".
Ja niin ostin, olin silloin 12v.
Miehellä taas ei isää ollutkaan kuvioissa, äitinsä osti hänelle jonkin kirjan aiheesta miehen ollessa 11v mutta siinäpä sekin anti, mies onkin sanonut että on lukenut aiheesta kaiken mahdollisen ennenkuin oli 14v.
ap
vaan tieto saadaan kavereilta, kirjoista ja koulusta.
En minä tuotakaan niele.
Kun huomioi lapsen ikä-ja kehityustasot, siis yleisestikin eikä vain omani kohdalla, niin eihän ne nyt vielä esim 4-6v iässä osaa kysellä vaikkapa mitä seksi on tai sperma tai yhdyntä tms.
Eri asia tietty jos latistuneet sen näkemiselle tms sopimattomalle lapsen ikä-ja kehitystason huomioiden.
Rohkenen myös ajatella ja luottaa siihen että "kehtaaminen" ei meillä ole esteenä, kaikesta on tähänkin asti voitu puhua ja puhuttu.
ap
tyttöä ei saa painostaa seksiin. Eikä aborttiin saa pakottaa esim. uhkailemalla muuten jättävänsä.
että se piirakka ei ole mikään painostamis-ja kiristyskeino.
Jos kiusaa ja kiusoittelee niin sillä voi olla seuraamuksensa...
olisi kehdannut kysyä vanhemmiltani seksistä, ja luulen ettei moni muukaan.
miksi et kysyisi häneltä suoraan haluaako tietää näistä asioista? Jos ne ovat nyt jo mielessä niin pojan helpompi vastata että kyllä ja sitten juttelette. Muuten voi sivuuttaa asiaan ja palailet siihen sitten myöhemmin seksijuttujen ollessa enemmän ajankohtaisia.
Minusta on hienoa että haluatte jutella asiasta lapsen kanssa. Omat vanhempani yrittivät minun kanssani jutella näitä asioita, mutta se oli heillekin niin väkinäistä että muistan sen vain tosi nolona kokemuksena enkä kysellyt siinä mitään kun hävetti niin. Meillä esim. itsetyydytystä ei sallittu lainkaan vaikka näin myöhemmin ajateltuna se on ihan normaalia omassa seksuaalisessa kehityksessä että tutustuu omaan kroppaansa.
Tuon ikäisistä jo moni on kaveripiirissä oppinut, että seksi on sellainen hihityttävä asia ja aikuinenkin saattaa mennä aiheesta hämilleen, kun lapsi kysyy. Saattaa olla hyvinkin tietämätön, mutta ei kehtaa enää asiasta kysyä omilta vanhemmiltakaan.
Itse olen pyrkinyt omien lasteni kanssa siihen, että viimeistään ekaluokkalainen tietää tekniset yksityiskohdat ihan samalla tavalla kuin luetaan kirjoista vaikkapa sydämen toiminnasta tai lihaksista. Sen ikäinen ottaa asiat yleensä ihan luonnontieteellisellä mielenkiinnolla. Sperma on minusta ihan saman tyylin sana kuin veri tai sylki. Osa lapsista on vilpittömästi vaan kummastellut, että outoa miten aikuiset haluaa tehdä sellaista vapaahetoisesti. Silloin on sitten juteltu siitä, että murrosiässä tapahtuu monenlaisia muutoksia, joiden seurauksena mm se seksikin alkaa kiinnostaa. Mutta siihen se on yleensä jäänyt, ei lapsia sen pitemmälle ole kiinnostanut yhdestä asiasta jauhaa.
Viidennellä luokalla kai kaikilla tulee ihmisen biologia koulussa ja se on ollut mielestäni toinen hyvä aika jutella asioista lähemmin. Osa opettajista sivuuttaa sen seksin aika nopeasti ja olen halunnut itse jutella lasten kanssa muutaman sanan olennaisista asioista keskittyen vielä enemmän murrosiän muutoksiin kuin myöhempään seksielämään. Haluan kuitenkin itse jutella näistä, koska lapsilla on kaveripiirijuttujen jäljiltä välillä ihan ihmeellisiö uskomuksia ja käsityksiä seksistä.
Muuten seksistä on juteltu, jos on ollut sopiva tilaisuus. Esim lapsi on kysynyt jonkin sanan merkitystä.
seksin pitäisi kiinnostaa ja sitä pitäisi harrastaa...
seksin pitäisi kiinnostaa ja sitä pitäisi harrastaa...
Sanonko, että ei ne haluakaan, mutta tekee väkipakolla muutaman kerran, että sai lapsen alulle :)
Nimenomaan korostan, että on aikuisten juttu ja vasta myöhemmin alkaa kiinnostaa.
seikkaperäisesti kertoa erektiosta ja spermasta. Meillä ainakin ollaan kolmasluokkalaisen kohdalla vielä siinä tarinassa, että isä laittaa pippelillä vauvansiemeniä äidin pimppiin ja äidin vatsassa alkaa kasvaa vauva. Ei tuon ikäisen tarvitse tietää että seksiä tapahtuu muulloinkin.
esim. päiväkodissa lapsi alkaa leikkiä, että nämä nuket harrastavat seksiä ja poikanukelta tulee spermaa. Johan siinä herää epäilys insestistä.
seikkaperäisesti kertoa erektiosta ja spermasta. Meillä ainakin ollaan kolmasluokkalaisen kohdalla vielä siinä tarinassa, että isä laittaa pippelillä vauvansiemeniä äidin pimppiin ja äidin vatsassa alkaa kasvaa vauva. Ei tuon ikäisen tarvitse tietää että seksiä tapahtuu muulloinkin.
Mutta mitä ihmeen kamalaa on sanassa sperma? Että sieltä pippelistä tulee spermaa, jossa on niitä vauvansiemeniä. Tietääpähän lapsikin mitä se sana tarkoittaa, kun isot pojat kuitenkin sen siellä koulun pihalla jossain vaiheessa opettaa. Ja jos lapsi ihmettelee miten voi koskaan saada lapsia kun ei todella aio pippeliään kenenkään pimppiin laittaa, niin minusta on ihan hyvä kertoa, ettei se sitten aikuisena tunnu tyhmältä ajatukselta.
seikkaperäisesti kertoa erektiosta
Sitähän tapahtuu ihan poikavauvoillakin?
En nyt tarkoita, että pitää kertoa, että se on erektio. Mutta ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten te sen selitätte.
sitä että voi aikuisena laittaa vauvansiemeniä
Sinähän olet perusasioita jo kertonut. Poikaa ei välttämättä nyt latenssi-iässä muu vielä kiinnosta. Toki voit kertoa enemmänkin jo, vaikkei kysyisikään, mikäli pidät sitä tarpeellisena.
seikkaperäisesti kertoa erektiosta ja spermasta. Meillä ainakin ollaan kolmasluokkalaisen kohdalla vielä siinä tarinassa, että isä laittaa pippelillä vauvansiemeniä äidin pimppiin ja äidin vatsassa alkaa kasvaa vauva. Ei tuon ikäisen tarvitse tietää että seksiä tapahtuu muulloinkin.
että lapsi kuulee kavereilta vaikka mitä kummia juttuja. Osa tietysti välttyy, mutta jo monella 3.-luokkalaisilla on mielestäni harmillisen paljon (vääriä) mielikuvia seksistä. Vanhempi voi valita uskotteleeko itselleen, ettei lapsi tiedä mitään muuta kuin omien vanhempien version asiasta tai sitten voi yrittää pitää lapsen tietämyksen järkevästi realistisella tasolla.
Onko parempi, että lapsella on isompien lasten juttujen perusteella sellainen likaisen hihityttävä käsitys seksistä?
Vai että tietää aikuisten toisistaan välittävien ihmisten tekevän sitä. Että kyse on yhdestä aikuisten ihmisten tavasta osoittaa rakkautta toisilleen. Siitä on mielestäni aika pitkä matka mihinkään "kamaliin" yksityiskohtiin ja seksiin yllyttämiseen.
meillä pojat 19- ja 17-v, eikä kummankaan kanssa ole mitään seksikeskusteluja käyty. Enkä kyllä muista itsekkään vamhempieni kanssa moisia keskusteluja käyneeni,saati että olisin niitä kaivannut.
Eiköhän tuo kysy jos kysyttävää tulee, mitä kyllä suuresti epäilen.