Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Abortoisitko yhden kolmosista? pohdintaa ja ahdistuksen purkamista...

Vierailija
17.11.2010 |

Meillä on neljä lasta tällä hetkellä, kaksi on ns. erityislapsia ja kaksi terveitä tai ainakaan vielä ei ole todettu mitään poikkeavaa.



Raskaus oli meille todella toivottu ja odotettu. Aiemmat ovat saaneet alkunsa hoidoilla, mutta emme halunneet enää lähteä siihen rumbaan ja kun tiesimme, että luomuraskaus on meille mahdollista, joskin harvinaista niin ehkäisy on ollut poissa siitä saakka kun nuorin täytti vuoden.



Nyt nuorin pian 3v ja minä olen raskaana. Raskaudesta oltiin innoissaan, mutta ilo muuttui osin järkytykseksi kun saimme tietää, että yhden sijasta onkin kolme tulossa. Minulle/meille on suositeltu, että yksi vauvoista abortoitaisiin, jolloin raskaus olisi helpompi ja vauvat selviäisivät todennäköisimmin jne. Jo ajatuksenakin tuntuu kamalalta, että pitäisi päättää yhden pienen ihmisen alun elämä. Toisaalta, jos raskaus jatkuu kolmosraskautena niin on hyvin todennäköistä, että minun vointini on huono, ehkä jopa hengenvaarallinen. Tosin on myös pieni mahdollisuus, että raskaus sujuisi melko samalla lailla kun aiemmat raskauteni.



Tuntuu aikamoiselta ihmeeltä, että meille on tulossa kolmoset ja siksi haluaisimme antaa kaikkien elää emmekä abortoida yhtäkään. Silti tiedämme senkin, että jos raskauteni jatkuu kolmosraskautena niin saattaa olla edessä suuriakin ongelmia, pahimmassa tapauksessa se vaatii minun henkeni.

Kommentit (36)

Vierailija
1/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

sieltä tulee muuten kaikki ulos.

Vierailija
2/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

VARSINKIN jo lääkäri on suositellut sitä teille. Sitä paitsi kuusi lasta on jo kauhean iso perhe ja kaksostenkin kanssa pikkuvauva-aika mahdottoman hankalaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

siinä vaiheessa kun lääkäri suosittelee aborttia, varsinkin tietäessään että raskaus on toivottu, on yleensä kyllä kyse aika pätevistä syistä.

Vierailija
4/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Odotan kaksosia ja olen ollut paljon monikkoinfoissa ja lukenut monikkolehtiä, kyllä siellä kuulee juttuja hyvin menneistä kolmosraskauksista. Tietysti myös huonosti menneistä, mutta niin voi käydä, vaikka olisi vain kaksi tai yksikin lapsi mahassa. Yhden abortoiminen voisi varjostaa koko loppuelämääsi kun miettisit, olisivatko kaikki selvinneet kuitenkin. Ehdotettiinko tätä yhden abortoimista Suomessa? Luulin, ettei sellaista enää ainakaan tässä maassa edes ehdoteta.

Vierailija
5/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

totta vie!!

mä en pystys tekee aborttia.

oikein paljon voimia ja zemiä jokatapauksessa!!

Vierailija
6/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

kolmosraskaus olisi tavallista suurempi riski?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä vakavasti sitä yhden sikiön abortoimista miettisin...mieti niiden lasten alkutaivalta, et tule saamaan kolmea "täysiaikaista" vauvaa, teillä on sitten 3 pientä keskosta ja niiden mukana tuomat ehkä suuretkit ongelmat.



Kyllä kaksoisraskaus on riskeiltään kuitenkin aivan eri luokkaa kuin kolmen syntymä. Ja siihen vielä se sinun oma terveys+muut jo olemassa olevat perheenjäsenet ja heidän jaksaminen.



Vierailija
8/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Silti tiedämme senkin, että jos raskauteni jatkuu kolmosraskautena niin saattaa olla edessä suuriakin ongelmia, pahimmassa tapauksessa se vaatii minun henkeni.

Siis onko sinulla jokin sairaus tai vastaava, jonka vuoksi kolmosraskaus on sinulle selvästi suurempi riski kuin tavallisille kolmosten äideille? Jos on, niin siinä tapauksessa valitsisin todennäköisesti itse osa-abortin. Sinulla on kuitenkin jo neljä lasta, jotka tarvitsevat äitiä.

Mutta jos kysymys on siitä, että kolmosraskaus on näin yleensä suurempi riski äidille kuin yhden tai kahden lapsen raskaus, niin en itse päätyisi keskeytykseen. Ylivoimaisesti suurin osa kolmosten äideistä kuitenkin selviää raskaudesta ja synnytyksestä ilman suurempia ongelmia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis useamman kuin yhden sillä yksi voi olla toista mieltä ja toinen toista mutta jos useampi on samaa mieltä niin...

Itselläni toinen kaksosista meni kesken ja sanottiin että toinenkaan ei selviä. No selvisi mutta raskaus oli toki rankka, toisaalta sen arvoinen. Naapuripunkassa sairaalassa oli äiti joka odotti kolmosia ja raskaus oli ollut myös raskas mutta varsin normaali. Hän synnytti rv 36 joka on todella hieno saavutus ja sai kaksi poikaa ja yhden tytön. Kaikki voivat hyvin. Paljon joutui silti tuo äiti olemaan sairaalassa ja raskautta seurattiin tarkkaan ja usein.

Itse en ole abortin kannalla, muuta kuin todella pakottavista syistä.

Suosittelen että jututat lääkäreitä (useampia) ja todella tarkkaan sillä asia on kuitenkin kovin iso ja helposti jää jossittelemaan mikäli antaa sille varaa.

Onnea raskaudsta jokatapauksessa.

Vierailija
10/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

kannattaa muistaa että kolmoset syntyy aina keskosina, kaksoset voi mennä täysiaikaisiksikin.

Kolmosilla yli puolella on jonkin sortin ongelmia kolmosuudesta johtuen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen vauva on oma persoonansa, oma vauvasi. Kolmosraskaus voi olla vaikea, mutta olet hyvissä käsissä sairaalassa. Käyt seurannassa useasti. Vauvat syntyvät kolmosraskaudessa yleensä rv 30 tietämillä, jolloin heillä on jo hyvät mahdollisuudet selvitä ja kehittyä ilman ongelmia. Kotiin saat apuja kunnaltasi vauvojen synnyttyä. Erityislasten äitinä jo tiedätkin, että kaikesta selviää, vaikka välillä olisi tosi rankkaa niin kuitenkin se kaikki palkitaan. Vaikka hymyllä, halilla tai sanoilla: äiti, rakastan sinua.



T: suurperheen äiti, jolla myös erityislapsi, kaksi keskosta ja kahdet kaksoset.

Vierailija
12/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aiemmissa raskauksissa on kuitenkin ollut ongelmia (jouduin olemaan mm. todella paljon vuodelevossa ja sairaalassa erinäisistä syistä) ja minulle/meille sanottiin, että kolmosraskaudessa nuo samaiset ongelmat hyvinkin todennäköisesti uusivat ja ovat mitä luultavimmin vielä pahempia.



Tuo toisen tai useamman lääkärin mielipide on itselläkin ollut mielessä ja varmasti myös käyn muillakin kun vaan tuolla yhdellä.



Aloituksesta jäi pois, että pelkään myös sitä, että jos yksi abortoidaan, että sitten menee koko raskaus kesken.



Uskon, että vauva-aika tulee olemaan raskas kolmosten kanssa, mutta olemme ajatelleet, että päädymme sitten abortoimaan yhden tai emme niin joka tapauksessa avukseni/avuksemme tulee hoitaja.



Meillä on tuttavapiirissä kahdet kolmoset, toiset syntyivät rv 38 ja toiset rv 35 ja nämä kaikki lapset ovat täysin terveitä eikä mitään ongelmia missään.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en abortoisi.

En voisi. Miettisin aina millainen se yksi lapsista olisi ollut jne.

Ja sitä paitsi se olisi täysin vastoin etiikkaani ja moraaliani.

Vierailija
14/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka nyt kolmoset kun raskaaksi tuleminen on ollut sinulle ongelma?



Luulen, että tämä on provo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

yleensä rv 30-34.

Kuinka nyt kolmoset kun raskaaksi tuleminen on ollut sinulle ongelma?

Luulen, että tämä on provo.

Vierailija
16/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ylipäätään syntyy alle 20 per vuosi.

Ja samaan aikaan sairaalassakin oli vielä yks kolmosäiti.

Just.

Vierailija
17/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä pystyisinkö itse tekemään tuota abortoimisratkaisua. Tuskin. Antaisin kohtalon ratkaista asian.

Vierailija
18/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

on vielä pyörätuolissa, koska oli onnettomuudessa ja hän ei luultavasti koskaan enää kävele ja muukin kehitys on perässä ja tuskin koskaan pärjää täysin yksin.

Näistä kumpaankaan emme siis ole voineet juuri vaikuttaa eli en nyt osaa vastata kysymykseesi tämän paremmin, että miksi meillä on kaksi erityislasta.

ap

Miksi sulla on jo kaksi erityislasta? Kuinka nyt kolmoset kun raskaaksi tuleminen on ollut sinulle ongelma?

Luulen, että tämä on provo.

Vierailija
19/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

kolmosista ovat 20v ja toiset 8v. Enkä ollut minä, joka kertoi siitä, että oli sairaalassa kolmosäiti.

ap

ylipäätään syntyy alle 20 per vuosi.

Ja samaan aikaan sairaalassakin oli vielä yks kolmosäiti.

Just.

Vierailija
20/36 |
17.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kolmosia syntyy vain noin 10 perheeseen vuosittain ja suurimmalle osalle tulee ilman hoitoja. Hedelmöityshoidoissahan nykyään ei enää suositella useamman alkion laittoa, jolloin hoitokaksosten ja erityisesti hoidoilla saatujen kolmosten määrä on laskenut 1990-luvusta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan seitsemän