Olen 33v perheenäiti ja toivoisin jo olevani kuollut :(

Jos on noin paha olla niin siihen löytyy kyllä apua.

Miksi ihmeessä? Nainen parhaassa iässä?

Miehen kans menee todella huonosti, olen raskaana aika viimeisillään ja lapset eivät kotona tee mitään muuta kuin sotkevat, enkä saa pidettyä taloa missään järjestyksessä. Kaikki kaatuu päälle... Käytössä on jo masennuslääke. Ollut siis useamman vuoden ja varmaan loppuiän sitä käytän. Minusta ei ole kellekään mitään iloa eikä onnea :(:(:(.... itkee täällä....

että aamulla ei tarttis enää herätä...

Raskaushormonit varmaan osaltaan saa sinut herkäksi ja asiat tuntumaan pahemmalta ja epätoivoisimmalta kuin ovatkaan.. mutta apua löytyy kyllä ja tunnelin päässä ON valoa, usko pois!



Jos et itsesi vuoksi usko, usko lastesi vuoksi. He tarvitsevat sinua ja olet heille tärkeä ja rakas.



Kaipaisitko ihan konkreettista apua, esim. huushollin siivoukseen? Haluatko jutella? Tai jotain? Mitä mä voisin tehdä?

Pistä lapsille kunnon kuri. Lapset nukkumaan ja pistä sinä paikat kuntoon vaikka kellokin jo on. Aamulla on mukava herätä kun siisti. Ennen kaikkea hymyile!!! miehellesi, lapsillesi.

Syö kevyesti mutta maukkaasti ja terveellisesti.



Itse olen kanssa viimeisilläni ja olo on ihana kun on niin kevyt olo, johtuen koko raskauden loistavasta ruokavaliosta ja hyötyliikunnasta. Siivouksesta:DD



Tsemppiä!!

varaa huomenna aika vaikka hierojalle tai vyöhyketerapiaan. Kliseitä mutta auttaa varmasti.

Kuule, lapsillesi olet kuitenkin tärkeä, vaikka olisit kuinka heikko. Kun vähän kasvavat, voi järjestyksen pitokin heidän kanssaan onnistua paremmin. On kuule aika pieni "virhe", jos ei koti ole kovin siisti. On koti kumminkin. Joka päivä voi jokin todella pieni juttu olla se päivän hyvä asia tai hyvä teko. Mä olin ihan kuoleman väsynyt 29-vuotiaana, nyt kymmenen vuotta myöhemmin olen aika onnellinen ihminen. Älä luovuta. Ja pyydä apua.

viestisi sai minut itkemään kahta enemmän... Vaikka tilanteeni ei kuulosta kovin pahalta (siis ei ole tapahtunut mitään sen kummallisempaa), niin en usko että kukaan tästä voi minua auttaa.... Olen väsähtänyt elämään.... ja etenkin kun miehen kanssa menee niin huonosti.

Omilta vanhemmiltasi, lääkäriltä, appivanhemmiltasi, mielenterveystoimista, sosiaalitoimistosta, neuvolasta... Mistä tahansa!



Minä rukoilin puolestasi.

ja etenkin kun kaks vanhinta on poikia, niin he ovat tosi kovia riitelemään ja tappelemaan jne... Ja ihan turhaan olen vaikka miten päin yrittänyt heitä tekemään kotona jotain.... :(

Lääkäri ei voi muuta kuin isontaa lääkkeen annosta, ja muutenkin kohta pitäis pienentää sitä kun synnytys lähestyy. Neuvolassa eivät voi mitään asialle. Korkeintaan pääsisin juttelemaan psyk.sair.hoitajalle.











Pyydä apua!



Omilta vanhemmiltasi, lääkäriltä, appivanhemmiltasi, mielenterveystoimista, sosiaalitoimistosta, neuvolasta... Mistä tahansa!

sillon kun elämä tuntuu raskaimmalta, kriisien keskellä jne niin varmaan aika moni ajattelee, että olispa jo kuollut...mutta ei välttämättä mene kauaakaan kun ajatukset voi muuttua ja elämään tulla uusia ilon ja valon aiheita.



Minä esim toivoin kuolevani kun lapseni kuoli..surun kanssa eläminen tuntui liian raskaalta, mutta tänään voin sanoa haluavani elää ja olen kiitollinen siitä että olen elossa. Ajan kuluessa suru on muuttanut muotoaan ja elämä on taas saanut uusia värisävyjä.



masentuneenakinhan kaikki voi näyttää mustalta...

mutta tänään rukoilen sinun puolestasi ja pyydän Taivaan Isää auttamaan sinua (tuli se sitten ihmisten auttavien käsien muodossa, henkisenä hyvänä olona jne) jaksamaan arjessasi eteenpäin ja löytämään iloa ja onnellisuutta elämääsi.

viestisi sai minut itkemään kahta enemmän... Vaikka tilanteeni ei kuulosta kovin pahalta (siis ei ole tapahtunut mitään sen kummallisempaa), niin en usko että kukaan tästä voi minua auttaa.... Olen väsähtänyt elämään.... ja etenkin kun miehen kanssa menee niin huonosti.

Itsekin olen ollut sellaisessa tilanteessa että toivoin kuolemaa (itsetuhoinen en kuitenkaan siis ollut) ja ajattelin että se olisi ollut oikeastaan helpotus p*skaan elämääni. En nähnyt mitään järkeä enkä toivoa missään ja tuntui että miten ihmeessä jaksan elää vielä montakymmentä vuotta, kunnes joskus kuolisin vanhuuteen..

En tiedä, toiset kavahtavat niin heti jos sanoo jotain uskonasioista ja Jumalasta tai Jeesuksesta (toivottavasti sä et nyt kavahda, en yritä tuputtaa!) mutta mä pääsin tuosta karmeasta toivottomuudesta ja surkeasta elämästäni uskoon tullessani. En olisi uskonut, että voisin oikeasti tuntea itseni vielä joskus onnelliseksi, suorastaan niin onnelliseksi että meinaan pakahtua toisinaan! Mutta niin vaan kävi...

Et häviä mitään, jos otat asioista selvää ja kokeilet.. käy vaikkapa kotisatama.net sivuilla tai ota käteesi Raamattu ja/tai rukoile Jumalaa, että antaisi sinullekin uskon ja auttaisi sinua. Ei välttämättä tapahdu mitään välittömästi (vaikka sekään ei ole poissuljettua!) mutta voin tosiaan omasta kokemuksesta sanoa, tämä on parasta mitä tiedän. Toivoisin, että sinäkin saisit kokea tämän.

t. 9

tuollaisia fiiliksiä. Ja miehesi on kusipää joka ei ymmärrä nyt tukea sinua. Äitiys on rankkaa. Mutta kyllä aurinko vielä paistaa, usko pois. Vauva synytyy, saat vähän perspektiiviä ja jonain päivänä huomaat taas hymyileväsi.

..sen jälkeen minun elämäntehtäväni on ollut pysytellä hengissä. Hae apua ja yritä löytää elämästä pieniäkin ilon aiheita. Niitä löytyy! Usko minua.

raskaalta, niin voisitko harkita että tämän raskauden jälkeen joko sterilisaatio tai kohdunpoisto? Anteeksi että tulee näin rankka ehdotus, mutta jotenkin on aistittavissa että lapsia paljon.

Puhu kuitenkin neuvolassa tunteistasi. Eikä sitä kannata väheksyä, vaikka tarjoaisikin juttelemista psyk.sair.hoitajan kanssa. Joskus se puhuminenkin auttaa. Saa ajatuksiaan auki hiukan solmuista. Kuka tahansa joka voisi kuunnella, yritä puhua miltä sinusta tuntuu. Entä pariterapia miehen kanssa?



Jos sinusta tuntuu, ettet voi puhua kenenkään kanssa, kirjoita ajatuksesi paperille. Vuodata kaikki tunteet sinne. Tämä voi myös selventää omia ajatuksia.



Yötä vasten usein myös ajatukset tuntuvat pahalta. Pienet asiat muuttuvat isoiksi ja tuntuvat mahdottomilta. Koeta mennä nukkumaan. Aamulla pirteämpänä voi tuntua ajatukset erilaiselta.



Olet kuitenkin tärkeä lapsillesi, vaikka arki joskus raskaalta tuntuisikin. Älä unohda tätä!



Tsemppiä kovasti! Toivottavasti elämäsi alkaa tuntua valoisammalta! Raskaushormoneilla voi olla myös tekemistä tuntemuksiesi kanssa.

mut keskeistä jaksamisessa on se et jotain on hallinnassa. Surullista et mies ei älyä olla sun tukena:( Ei älynny munkaan, oli masennusta ja vaikka sun mitä- hän oli kroonisesti loukkaantunut kaikesta mahdollisesta- eikä ollenkaan ymmärtänyt kuinka kovilla olin.

Lepo on yksi asia, liikunta tai edes raitis ilma toinen. Ehdottomasti on saatava vanhemmat lapset ruotuun- hehän uuvuttavat sut täysin muuten. VOisikohan jostain saada kasvatusapua jos mies ei ymmärrä auttaa...ja sinä et jaksa. Minä puhuisin lapsille rehellisesti sen ettet jaksa eikä arjesta näin tule mitään- sitten sovitte yhdessä mitkä heidän velvollisuudet on- mitä enemmän niitä on jamitä enemmän niistä kehutaan- sen vähemmän myös todennäköisesti riitelevät. Älä yritä olla superäiti- vaan laumanjohtaja- lasten pitää sua kunnioittaa ja suoda esim mahdollisuus levätä. Ota oma tila- mä olen esim kieltänyt olohuoneen täyttämisen leluilla, koska tulen hulluksi jos talossa ei ole mitään paikkaa ilman kaaosta. Aseta rajoja- se säätää voimia ja tuo sulle itseluottamusta. Mua auttoi pahimpina hetkinä se että lasten kanssa ajattelin olevani jonkun eläinlauman johtaja- pysyin perusasioissa- ja muuten armahdin itseni. Jos mahdollista, mene johonkin hierojalle tms ja yritä hoivata ja tykätä itsestäsi.

Mutta kunsanoit ettei sinusta ole kenellekään iloa, Niin se tuntui pahalta.... Varmasti olet rakas äiti, vaikka oletkin masentunut! Jokaisessa päivässä on jotain hyvää, mutta sitä ei vain aina huomaa. Miestä et voi muuttaa, mutta jos saisit iloa omaan elämääsi, niin se olis tärkeintä. onko jotain, missä olet hyvä, joku asia, harrastus jota kaipaat, josta olet luopunut miehen ja lasten myötä? halaus sinulle, toivon että valonpilkahdus löytyy pian!