Kaasu- vai sähkögrilli parvekkeelle?
Olis grillin hankinta edessä, mutten osaa päättää kaasu- vai sähkögrillin hankkisin? Ja onko kaasugrillit turvallisia?
mielipiteitä
Kommentit (12)
Ainakaan meidän taloyhtiössä kaasugrillit ei ole sallittuja, joten sähkögrilli majailee parvekkeella
kaasurillit taitaa olla kiellettyjä parvekkeella. Joissain paikoissa kaikki grillit on kiellettyjä.
Mulla on kaasu, mutta pulloa säilytän ulkovarastossa. Kaiken varalta.
Sähkögrilli toimii parvekkeella hyvin. Ei myöskään kärytä samalla tavalla kuon kaasugrilli, eli on naapureillekin mukavampi.
Itse ostin OpaMuurikka kesäkeittiön sähköisenä. Olen aikaisemmin n. 10 v. aikana omistanut näitä markettien halpis sähkögrillejä ja todennut, ettei niistä ole oikein lihan kypsentämiseen. Ja makkaratkin oli yleensä haaleita sisältä.
Opa on ensimmäinen sähkögrilli, joka oikeasti toimii. Makkarat sai kuumiksi ja tummiksi n. 10 minuutissa (mitä tummempi kuori sitä parempi). Kanavartaat vei aikaa n. 15 min. Koska grilli tuli ostettua eilen niin pihvien paistokokemus puuttuu, mutta uskon grillin kykenevän myös siihen. Alku oli lupaava.
Ainut asia, joka kesäkeittiössä rassasi oli sen kokoaminen. Ohjeita luettiin sitten vasta, kun alkoi näyttämään, että pieleen meni. Minulla kesti 2,5 tuntia saada homma kuntoon. Paketti painoi sitten n. 30 kg eli kannattaa ottaa kumppani mukaan tai tilata kotiin toimitettuna.
Sähkögrilli on täysin sama kun uunisi grillivastus joten turha ostos. Tietty jos uunista puuttuu grillivastus tai ruoka maistuu parvekkeella grillatulta erilaiselta kun muutaman metrin päässä sisällä tehdyltä niin sitten. Eli vastaus oli kaasu ehdottomasti, itsellä on perus hiiligrilli parvekkeella, hiilloksella ne parhaat makkarat paistuu ja naapurit on ainakin vielä olleet valittamatta ja 5 vuotta olen grillannut.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 14:31"]
kaasurillit taitaa olla kiellettyjä parvekkeella. Joissain paikoissa kaikki grillit on kiellettyjä.
[/quote]
Meillä on kaikki sallittuja, monella on parvekkeella pallogrilli ja savut sen mukaiset. Tässä talossa ei vaan asu yhtään valittajaa vaan kaikki grillailee tyytyväisinä omilla parvekkeillaan.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 15:01"]
http://www.hs.fi/kotimaa/Parvekkeella+saa+grillata+kiellosta+huolimatta/a1399088301215
GRILLATA SAA, VAIKKA OLISI JÄRJESTYSSÄÄNNÖISSÄ KIELLETTY!
Ja itse suosisin parvekkeella kaasugrilliä.
[/quote]
Paperilehdessä tuo parveke-grillijuttu oli paljon yksityiskohtaisempi. Kertakäyttögrillejä ei suoiteltu ja kaasugrillin pullon säilyttäminen voi vaatia jotain erityistoimenpiteitä. Koita löytää paperilehti, ap.
Itse grillaan kaupungissa uunissa ja pariloin pannulla, joten meille grilli on täällä tarpeeton. Maalla on perinteinen tiilistä ja ritilästä rakennettu grilli & halstraamo + savustuspönttö erikseen ja hyvää tulee :)
Sähkögrilli ei mielestäni ole hyvä. Ruokaan ei kyllä tule "grillatun" makua. Turvallisin ja paras varmaan kerrostalon parvekkeelle, mutta onneton vaihtoehto. Itse kannatan kaasua, mutta sen kanssa pitää olla tosi huolellinen eikä parveke saa olla liian umpinainen.
Eipä tarvi miettiä tuollaista, koska taloyhtiön säännöissä on kielletty ruuan valmistaminen parvekkeella. Joskus on kapinoinut tätä sääntöä vastaan ja kuorinut perunoita parvekkeella.
http://www.hs.fi/kotimaa/Parvekkeella+saa+grillata+kiellosta+huolimatta/a1399088301215
GRILLATA SAA, VAIKKA OLISI JÄRJESTYSSÄÄNNÖISSÄ KIELLETTY!
Ja itse suosisin parvekkeella kaasugrilliä.