Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kiitos av, aloitin lenkkeilyn!

Vierailija
17.08.2014 |

Haluan kiittää teitä kannustuksesta, mutta myös itseäni. Perjantai-iltana vanhempani olivat lähdössä lenkille ja pyysivät minua mukaan. Kieltäydyin, mutta sitten muutin mieleni. Lenkkeiltiin siinä 4km enkä edes hengästynyt erityisemmin eikä kurkkuun alkanut sattua. Tajusin, etten olekaan niin huonossa kunnossa kuin luulin. Sanoin vanhemmilleni ennen lenkkiä että "Joo mä meen sit huomenna" mutta lenkin jälkeen olin tyytyväinen että lähdin silloin, sillä todennäköisesti en olisi lähtenyt silloin "huomenna" eli lauantaina.

Lauantaina päivällä innostuin uudestaan ja ajattelin juosta saman polun minkä edellisenäkin päivänä, yksin siis. Silloin kurkkuun alkoi sattua enkä jaksanut loppumatkaa takaisin joten kävelin välillä ja menin lyhyempää matkaa kotiin. Ehkä kaksi päivää peräkkäin oli aluksi liikaa, olinhan vasta aloittanut. Se ei kuitenkaan lannistanut, sillä illalla juoksin vielä parisataa metriä rannalle ja siellä treenasin hieman niissä laitteissa joita joissakin puistoissa ja rannoilla on. Sitten juoksin takaisin kotiin ja tänään oli lihakset todella kipeänä! Kyllä huomasi että jotain oli tehnyt kuntonsa eteen. Tänään pidin lepopäivän mutta huomenna jatkan taas lenkillä!

Koulussa haluaisi paremmat tulokset kuntotestissä ja cooperissa. Jos juoksen melkein joka päivä niin johan kunto nousee! Aloitin myös vähän terveellisemmän ruokavalion. En syö niin paljon herkkuja kuin ennen, mutten aio laihduttaa vaikkei haittaisikaan vaikka kilo tai kaksi putoaisikin.

Ja olen 14-vuotias enkä ylipainoinen.

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
2/12 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

luulin, että palsta on liikuntaa vastaan 100%, mutta kai luen vääriä aiheita :O

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
17.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
4/12 |
17.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienoa ap, hyvä olo ja tulokset palkitsee!

Vierailija
5/12 |
17.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sehän on hyvä. Jatkat vaan samaan malliin! Muista myös että kohtuus kaikessa. Eli jos sinulla ei ole ylipainoa, ei ole syytä laihduttaa. Kohotat vain kuntoasi, syöt terveellisemmin=voit paremmin. Onnea sinulle :)

Vierailija
6/12 |
17.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 20:12"]No sehän on hyvä. Jatkat vaan samaan malliin! Muista myös että kohtuus kaikessa. Eli jos sinulla ei ole ylipainoa, ei ole syytä laihduttaa. Kohotat vain kuntoasi, syöt terveellisemmin=voit paremmin. Onnea sinulle :)

[/quote] Kiitos paljon! Ja korostan vielä että laihdutus ei todellakaan ole tavoitteeni vaan nimenomaan parempi olo, parempi kunto ja vähän enemmän lihasta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
17.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 20:11"]Hienoa ap, hyvä olo ja tulokset palkitsee!

[/quote] Tämän olen huomannut jo kahden päivän jälkeen. Olo on selvästi parempi ja pystyn keskittymään ja tekemään asioita paremmin. Katsotaan vaikuttaako koulunkäyntiinkin positiivisesti. Kiitos!

Vierailija
8/12 |
17.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muutamasta kerrasta ei ole juuri hyötyä. Läskit palaa kun käyt säännöllisesti. Lenkkeily kuihduttaa, tarvitset myös voimaharjoittelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
17.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 20:17"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 20:12"]No sehän on hyvä. Jatkat vaan samaan malliin! Muista myös että kohtuus kaikessa. Eli jos sinulla ei ole ylipainoa, ei ole syytä laihduttaa. Kohotat vain kuntoasi, syöt terveellisemmin=voit paremmin. Onnea sinulle :)

[/quote] Kiitos paljon! Ja korostan vielä että laihdutus ei todellakaan ole tavoitteeni vaan nimenomaan parempi olo, parempi kunto ja vähän enemmän lihasta!

[/quote]

Muista pitää myös lepopäiviä, esim. 2-3 viikossa. Nimittäin lepo on se aika, jolloin kunto kohoaa. Jos ei lepää ollenkaan, niin kunto ei rehkimisestä huolimatta nouse.

Mutta nyt ei muuta ku tiukkaa treeniä, sitten sängylle pötköttelemään, leffaa katselemaan ja kuuntelemaan, kuinka kunto nousee kohisten!

Tsemppiä treeniin!

Vierailija
10/12 |
17.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 20:37"]Muutamasta kerrasta ei ole juuri hyötyä. Läskit palaa kun käyt säännöllisesti. Lenkkeily kuihduttaa, tarvitset myös voimaharjoittelua.

[/quote] Ei tietenkään ole, enkä niin väittänytkään. Pointti oli se että kannatti astuaperjantaina ovesta ulos, koska nyt olen innostunut jatkamaankin lenkkeilyä! Jos luit tekstini, tein voimaharjoitteluja. Ja aion tehdä jatkossakin. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
17.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 20:45"][quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 20:17"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 20:12"]No sehän on hyvä. Jatkat vaan samaan malliin! Muista myös että kohtuus kaikessa. Eli jos sinulla ei ole ylipainoa, ei ole syytä laihduttaa. Kohotat vain kuntoasi, syöt terveellisemmin=voit paremmin. Onnea sinulle :)

[/quote] Kiitos paljon! Ja korostan vielä että laihdutus ei todellakaan ole tavoitteeni vaan nimenomaan parempi olo, parempi kunto ja vähän enemmän lihasta!

[/quote]

Muista pitää myös lepopäiviä, esim. 2-3 viikossa. Nimittäin lepo on se aika, jolloin kunto kohoaa. Jos ei lepää ollenkaan, niin kunto ei rehkimisestä huolimatta nouse.

Mutta nyt ei muuta ku tiukkaa treeniä, sitten sängylle pötköttelemään, leffaa katselemaan ja kuuntelemaan, kuinka kunto nousee kohisten!

Tsemppiä treeniin!

[/quote] Kiitos! Aion käydä myös jumpassa pari kertaa viikossa, Lady Linella. Jos innostun, liityn jäseneksi! Ap

Vierailija
12/12 |
17.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikia homma!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme kahdeksan