Lue keskustelun säännöt.
Minkälaisen aloituksen olisit tehnyt 10v. sitten?
02.05.2014 |
Mun olisi tällainen:"Onko kellään kokemusta vieroitusklinikasta?"
Kommentit (18)
[quote author="Vierailija" time="02.05.2014 klo 12:04"]
"Olen sairaalloisen ylipainoinen, terve ja onnellinen", ikävä kyllä. Nykyään en ole mitään noista.
[/quote]
Mitä tapahtu?ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.05.2014 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2014 klo 12:04"]
"Olen sairaalloisen ylipainoinen, terve ja onnellinen", ikävä kyllä. Nykyään en ole mitään noista.
[/quote]
Mitä tapahtu?ap
[/quote]
Sairastuin, en pelkästään ylipainon takia, mutta se pahensi asiaa. Oli pakko laihduttaa. Nyt olen sitten normaalipainoinen, mutta kroonisesti sairas. Entä sinä, menitkö vieroitusklinikalle?
- 2
Jonkun raivoisan "vapaaehtoisesti lapseton ja onnellinen" -aloituksen.
[quote author="Vierailija" time="02.05.2014 klo 12:13"]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2014 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2014 klo 12:04"]
"Olen sairaalloisen ylipainoinen, terve ja onnellinen", ikävä kyllä. Nykyään en ole mitään noista.
[/quote]
Mitä tapahtu?ap
[/quote]
Sairastuin, en pelkästään ylipainon takia, mutta se pahensi asiaa. Oli pakko laihduttaa. Nyt olen sitten normaalipainoinen, mutta kroonisesti sairas. Entä sinä, menitkö vieroitusklinikalle?
- 2
[/quote]
En mennyt ja kärsin myös sen seurauksia.ap
"Kyl toi Pharrell Williams on niin namu!" (voisin tehdä vieläkin!)
"Kuka aikoo ostaa uuden Sims2:sen?"
"Mitä Sims2-ominaisuutta odotat eniten?"
"Amis vs. Lukio"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"En voisi edes harkita ostavani muuta puhelinta kuin Nokian!"
"Meidän luokan Aleksi on tosi söpö"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Meidän luokan Aleksi on tosi söpö"
Varmaan teinkin jonkun vauvahehkutusaloituksen :) Lapsioli kuuden päivän ikäinen <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miksi on pakko elää?"
Taistelin KELAn kanssa että saisin kuntoutumistukea, parin kielteisen päätöksen sen sitten vihdoin ja viimein sain.
En pystynyt käymään töissä, en voinut asua yksin.
Sain asua isän luona, mutta tuloja ei ollut. Sossusta sain satasen kuussa, koska isäni olisi pitänyt huolehtia minusta taloudellisesti. (Olin 22v).
Ei ollut ammattia, olin vain ylioppilas ja sosionomikoulun olin jättänyt kesken v.2002 kun sairastuin ja yritin itsemurhaa.
En uskonut että kukaan välittäisiminusta, jos joskus kiinnostuin enemmän jostain tyypistä se ei halunnutkaan muuta kuin seksiä, ja torjuin itse kaikki jotka yrittivät saada aikaiseksi muuta kuin seksisuhdetta kanssani.
Jotenkin sain asiani kuntoon, nyt minulla on ammatti, työpaikka, mies ja kaksi ihanaa muksua.
Synkkiä päiviä tulee edelleen, mutta itsemurha ei ole päällimmäisenä ajatuksena enää.
"Ulkosuomalaisen ero, vuokran jälkeen jää palkasta elämiseen 400 euroa kuussa, palatako Suomeen vai ei?"
" Tuuletushorniini lensi pikkulintu. Miten saan linnun pois?"
"Eksä treffeillä 2 viikkoa eron jälkeen. Puhuuko totta, kun sanoo olleensa vain treffikumppanin ystävä?"
Muistan sattuneista syistä kyiseisen vapun erittäin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt tiedä, olin 10v sitten 6-vuotias :D
Apua, mies löysi mun Vauva-lehtikätkön!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä jotain tyyliin "yllättävän rankkaa kävellä vapputungoksessa ison mahan kanssa".
Suutelin toista miestä. En jaksa tätä avioliittoa.
Todellisuudessa päästiin kriisistä yli. Yhteen suukkoon jäi ja miehellä oli omat silmät kollegassa. Elettiin aikaa, jolloin kotona oli kolme alle kolmevuotiasta lasta. Molemmat halusivat pois kotoa koko ajan, oli niin rankkaa.
Nyt onnellisia isojen kouluikäisten lasten vanhempia. Onneksi ei siinä väsymyksessä tehty mitään hölmöä, eli erottu.
"Ollaan tunnettu miehen kanssa viikko ja asutaan yhdessä ja yritetään vauvaa". Vauva on nyt 9v ja edelleen ollaan yhdessä. Lapsia on nyt neljä:)
"Miten ja millä tästä eteenpäin?"
Ja tilannekuvaus olisi suunnilleen tämä:
"Olen seitsemän lapsen leskiäiti.
Alussa, miehen äkillisesti kuoltua, tuntui, että "vastuullinen vanhemmuus" ja "selviämisen pakko" oli kyllin hyvä kannuste sille, että jaksoi kuin jaksoikin eteenpäin.
Omalle isolle ikävälle ja suunnattomalle surulle oli pyhitettyinä yöt.
Töille ja lapsille sitten aamut, päivät ja illat.
Hetken näytti ihan siltä, että ehkä jopa selvittäisiin...
Nyt, kun puolison kuolemasta on kulunut vähän yli 7 kuukautta ja sain diagnoosin, joka kertoi, että osa pahasta olostani onkin jotain muuta kuin kaipuuta, huolta ja uupumusta.
Minulla on pahanlaatuinen, metastoitunut melanooma.
Ennuste on on huono...
Lääkärit sanovat suoraan, että on syytä tarkkaan harkita lähteekö hoitoihin ylipäätään edes onneaan koettelemaan.
Parhaimmat kipulääkkeet jaetaan heidän mukaansa "terminaalivaiheeseen sopeutuneille potilaille..."
"Olen sairaalloisen ylipainoinen, terve ja onnellinen", ikävä kyllä. Nykyään en ole mitään noista.