Lue keskustelun säännöt.
G: Mikä on sinun henkinen haasteesi? (ov)
02.05.2014 |
Kun ihmisiä katselee, tuntuu, että kaikki ovat tervepäisiä ja itsevarmoja. Silti heidän kanssaan syvällisempiä jutellessaan alkaa käydä ilmi, että varsin monella löytyy taustalla vaikka mitä. Olisi kiinnostava kuulla, millaisten henkisten haasteiden kanssa ihmiset painivat tai ovat painineet. Siksi tämä gallup.
Vastaukset voivat olla mitä vaan välillä skitsofrenia ja aamuinen ahdistus (pääpaino ehkä kuitenkin näillä lievemmillä ongelmilla). Olisi myös kiva kuulla, oletko hakenut vaivaasi apua.
Itselläni löytyy mm. tällaisia:
- - esiintymisjännitys
- - satunnaiset paniikkikohtaukset
- - neuroottinen suhde siihen, jääkö liesi päälle
- - negatiivinen tapa ajatella
- - huonohko itsetunto
Paniikkikohtauksista kävin juttelemassa asiantuntijan kanssa opiskeluaikoina ja se kyllä auttoikin. Muita olen koettanut hoitaa self helpillä. Noin ulospäin olen ihan menestynyt ja vaikutan normaalilta – ehkä vähän stressiherkältä :)
Kommentit (20)
Mun äidillä on kanssa toi liesijuttu (ja monia muita). Häntä auttaa, että minä tarkistan lieden hänen puolestaan. Voisiko sinua auttaa, jos ottaisit vaikka puhelimella kuvan siitä aina kun meet ulos? Sitten jos alkaa epäilyttää, voi tarkistaa sen kuvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla huoli äidistä, joka elää huonossa parisuhteessa. Yritän ylläpitää häneen hyvää ja luottamuksellista suhdetta, vaikka välillä onkin tuskallista seurata hänen elämäänsä vierestä. Omaa tuskaani kirjoitan pois ja juttelen ystäville ja juoksen. Muuten olen onnellinen ja varmaan sellaiselta ulospäinkin näytän.
Paniikkihäiriö. Olen hakenut apua ja syönyt lääkkeitä.
Alakuloisuus ja masennus. En aina jaksa nähdä elämää kovin valoisasti. Ahdistun siihen miten turhaa kaikki on, ettei tällä kaikella ole mitään merkitystä. Olen luonteeltani melankolinen ja negatiivinen, yritän opettaa itseäni positiivisemmaksi.
Mieheni skitsoaffektiivinen häiriö. Skitsofrenian ja maanis-depressiivisyyden sekamuoto. Hänellä on myös kaksi fyysistä sairautta jotka rajoittavat elämää joka päivä. Silloin tällöin minunkin jo kertaalleen selätetty vakava masennus nostaa päätään. Välillä olen hyvin ahdistunut työelämässä. Koen, etten oikein kuulu minnekään enkä sovi työelämään. Yritän silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos katsot ympärillesi ja näet todella lihavan ihmisen, siinä kulkee elävä esimerkki siitä että henkisiä ongelmia on, luultavammin masennusta, mutta satavarmasti jotain menneisyyden, jopa lapsuuden, käsittelemättömiä ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla on ollut niin ongelmallinen elämä lapsesta asti (psykopaattiäiti, itsetunto tuhottu, perheväkivaltaa, väkivallan urhiksi joutumista vielä aikuisenakin) että mulla on hirveetä kamppailua pystyä eläään suht. normaalia työssäkäyvän ihmisen elämää. En jaksa tehdä niin paljon töitä kuin pitäisi, että olisi ok elintaso. Joskus jään kotiin. Onneksi työtilanteeni mahdollistaa sen, että pystyn säännöstelemään töitäni ja tarvittaessa voin jäädä aamulla kotiin. Yritin 5 pv viikossa työtä, mutta meinasin saada parissa kuukaudessa hermoromahduksen.
Selvitä siitä, että ainoa lapseni on muuttamassa pois kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty tekemään 8 tunnin työpäivää viitenä päivänä viikossa. Olen kyllä yrittänyt, ja sen seurauksena romahtanut. Nyt teen n. 4 tuntia päivässä ja olen köyhä, mutta pää pysyy kasassa. Tukia en halua.
Mulla on tic-oireita kun stressaannun. On pakko nopeasti nyökäyttää päätä kerta toisensa jälkeen.
Olen maanisdepressiivinen (2-tyyppiä), mutta kieltäydyn lääkityksestä koska voin elää melko normaalia elämää enkä halua sekoittaa elimistöäni ylimääräisillä kemikaaleilla.
Välillä inhoan miestäni hänen itsekkyytensä takia, mutta en ole varma olenko itse vielä itsekkäämpi.
Muille ihmisille olen ystävällinen, kuuntelija, auttaja. Vain lähimmät ystäväni tietävät mielialahäiriöstäni, koska osaan piiloutua tehokkaasti masennuskausina. Vanhempani eivät usko että olen sairas, vaan aina saan kuulla "kyllä sunkin pitäis vaan pakottaa itses tekemään täyttä työpäivää, niin takuulla ahdistus loppuu kun et enää kiinnitä itsees niin paljon huomiota"... Juu, kiitos äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surkea itsetunto ja negatiivinen tapa ajatella.
Onpas kerrankin sellainen ketju av:llä, että kaikkien tuntemukset tuntuvat jotenkin tutuilta! Voi ei?
14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua jostain syystä ahdistaa aina viikonloppuisin. Kuitenkin odotan aina viikonloppua. Ja sit ahdistaa :(
Minulla ei - tällä hetkellä - ole kummosia ongelmia. Ehkä suurin on sellainen perusluottamuspula. Ex petti ja jätti, nyt minulla on uusi mies, mutta sellainen pelko on takaraivossa. Ihan ilman syytä.
eli minä painin elämässä sen kanssa, uskallanko ottaa riskin, uskallanko uskoa, että elämä kantaa.
Jostain pitäisi repiä voimaa ehdottaa miehelle suoraan eri huoneissa nukkumista. Miehellä on uniapnea ja hän ei käytä laitettaan. Kuorsaus kuuluu korvatulppien läpi vaikka käytän uimarien tulppia. Olen aivan poikki ja ärtynyt huonosti nukkumisesta ja mies puolestaan säpsähtää aina kun vaihdan asentoa sängyssä.
Jokainen yö tuntuu vankeudelta. Olen kironnut kämpässämme ravaavat makuuhuoneen ihmettelijät (en edes harrasta sisustamista eikä meillä ole mitään jännää katseltavaa makkarissa!) niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Samassa huoneessa pitää kärsiä etteivät ihmiset ala puhua. En tajua muutenkaan minkä vuoksi pitää mennä kyläpaikan makuuhuoneeseen pyytämättä?
Mies nukahtaa kun ehdimme katsoa viisi minuuttia hänen valitsemaansa filmiä, ruoan jälkeen, sohvalle keskustellessa jne. Tälle on pakko tulla loppu koska tämä on jo terveydellekin vaarallista ihmisille mieliksi oloa!
[quote author="Vierailija" time="02.05.2014 klo 21:53"]
Jostain pitäisi repiä voimaa ehdottaa miehelle suoraan eri huoneissa nukkumista. Miehellä on uniapnea ja hän ei käytä laitettaan. Kuorsaus kuuluu korvatulppien läpi vaikka käytän uimarien tulppia. Olen aivan poikki ja ärtynyt huonosti nukkumisesta ja mies puolestaan säpsähtää aina kun vaihdan asentoa sängyssä.
Jokainen yö tuntuu vankeudelta. Olen kironnut kämpässämme ravaavat makuuhuoneen ihmettelijät (en edes harrasta sisustamista eikä meillä ole mitään jännää katseltavaa makkarissa!) niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Samassa huoneessa pitää kärsiä etteivät ihmiset ala puhua. En tajua muutenkaan minkä vuoksi pitää mennä kyläpaikan makuuhuoneeseen pyytämättä?
Mies nukahtaa kun ehdimme katsoa viisi minuuttia hänen valitsemaansa filmiä, ruoan jälkeen, sohvalle keskustellessa jne. Tälle on pakko tulla loppu koska tämä on jo terveydellekin vaarallista ihmisille mieliksi oloa!
[/quote]
Miksei mies käytä laitettaan?
Mulla elämä suht hyvin, mutta rassaa se, että rahaa saisi olla enemmän; asun vuokralla ja haluaisin omistusasunnon, mutta ei vaan rahat riitä; liian pienet palkat ja liian kalliit asunnot pk-seudulla. Rassaa maksaa joka kuukausi vuokraa, kun se laina mitä saataisiin ei vaan riitä asunnon ostoon (no yksiö kyllä saataisiin sillä rahalla, mutta meitä on neljä+ koira asumassa sitten siinä yksiössä).
Toisekseen, tuntuu että en saa vaan ystäviä, todellisia sydänystäviä enää näin nelikymppisenä. Olisi ihanaa löytää ystävä, jonka kanssa synkkaisi, joka ei kokisi juttuni ja mielenkiinnonkohteeni tylsinä. Tuntuu, että nyt löytyy kyllä niitä pinnallisia ystäviä, joiden kanssa leikkupustossa voisi jutella lapsista niitänäitä.
Tykkäisin jutella sisustuksesta, harrastuksista, lomista, työelämästä, lapsista ja miehistä, mutta tuntuu että hirveän vaikea päästä lähempään tuttavuuteen, ja kaikki kiva koetaan uhkana tai ei vuorostaan uskalleta jakaa muille.
Joten tyydyn AV:n, säälittävää. :(
No ehkä vaan se, että jaksaa arkea ja silleen. On masennus. Tyhmä kun oon, en ole hakenut apua siihen. Toinen haaste on olla tekemisissä miesten kanssa. Tiedän, että suurin osa heistä on normaaleja ihmisiä, mutta ei se auta kun on niin huonoja kokemuksia. Jos joskus saan suhteen kyhättyä jonkun miehen kanssa tai edes ystävyyden, olisi se huikea saavutus. Kolmas haaste on olla väkijoukossa ja varsinkin meluisassa ympäristössä. Alkaa ahdistaa aika nopeasti.