Löytyykö yli kolmikymppisiä lääkäriksiopiskelevia perheenäitejä?

Olen itse 28 vuotias yhden lapsen äiti. Takana on yksi akateeminen tutkinto. Aion hakea ensi keväänä lääketieteelliseen ja toteuttaa jo pitkään muhineen haaveeni. Enkä todellakaan ole ainoa!



Ei ole mitenkään mahdotonta opiskella lääkäriksi yli kolmikyppisenä äitinä! Joka vuosi lääkikseen pääsee sisään meitä vähän vanhempia immeisiä.



Rahoitus on mietityttänyt, sillä opintotukeahan ei pahemmin lisää enää saa, kuin vuodeksi? Kaveri on kysynyt pankista lainaa, ja myöntävät sitä ilomielin tietenkin tuleville lääkäreille. Lisäksi on mahdollista päästä heti opintojen alkuvaiheessa johonkin tutkimusryhmään ja elää apurahalla.



Vapaa-ajan ongelmia ei varmasti tule, mutta onhan se ihan sama käykö töissä vai opiskelee, ajallisesti. Itse yritän pitää lasta hoidossa tietenkin mahdollisimman vähän, mutta sehän jää sitten tarkemmin nähtäväksi jos sisään pääsee.



Ei muuta kuin ostamaan galenos ja stemppiä! Älä jää enää miettimään!

... kertomaan, että kaverini on lestadiolainen, eli toisesta opiskeluvuodesta lääkiksessä (kun meni naimisiin) on ollut raskaana joka toinen vuosi. Eli kolme lasta ehti saada opiskelújensa aikana! Valmistui kuitenkin lääkäriksi ihan hyvässä ajassa. Raskasta on, mutta ei ne lapset ole este!

Itse olen 27-vuotias 2 lapsen äiti (toinen syntymässä tässä kuussa) ja olen miettinyt koko kesän ja syksyn aivan samaa. Olen työskennellyt terveysalalla muutaman vuoden ja välillä tulee aivan hirveä opiskeluhimo. Olen miettinyt lukea oman alan opettajaksi, mutta en kestä lukea tylsää hoitotiedettä. Ja toisena vaihtoehtona on ollut se lääkäri, joka kyllä kiinnostaa enemmän. Toisaalta hoitotiedettä lukiessa pystyisin tekemään töitä opiskelun ohella enemmän, lääkiksessä kun on aika tiukka aikataulu.



Olen tässä pääni puhki miettinyt sitä raha-asiaa. Toinen lapsi on 2-v ja toinen vasta syntymässä ja jos ensi keväänä tai 2008 pääsisin sisään, niin valmistuisin joskus 2014, jolloin olisin 34-35 v ja lapset ala-asteikäisiä. Olisin siis opiskelija koko lasten leikki-iän. Eli millä meidän perhe eläisi sen opiskeluaikani? Vielä asumme vuokralla, mutta koko ajan etsimme tonttia omakotitalon rakentamiseen ja sitten olisi otettava sitä lainaa...



Ennen lapsia vannoin, että minulle riittää vähempikin ammatti, en ole mikään ura-ihminen (tai en ainakaan haluaisi olla). Parempi vain, jos edes toinen vanhemmista ei joudu tekemään pidempää päivää ja pystyy keskittymään lapsiin. Mutta kun nykyinen ammatti ei tunnu riittävän ja täytyyhän minun ajatella työvuosia myös lasten kasvettua isoiksi. Tuntuu vaan niin itsekkäältä edes haaveilla opiskelusta, kun se raha kuitenkin vaikuttaa. Vaikka mieheni on kyllä erittäin kannustava ja sanoo, että kyllä me jotenkin pärjätään.



Mutta kun huomasin, että meitä on muitakin perheellisiä ja joiltakin se on onnistunut, niin miksei minultakin. Enköhän minäkin ala tässä äitiysloman aikana lasten päiväunien aikaan sekä iltaisin päntään noita fysiikan ja kemian laskuja... Oli kannustavaa lukea, että en ole ainoa!!



Voitais välillä ilmoitella, kuinka luvut edistyy ja kannustaa toisiamme, kun heikko hetki välillä koittaa...

yksi akateeminen tutkinto: DI vuosimallia 2001. ikää tasan 30v ja joka viikko puntaroin vaihtoehtoa ... lapsia 2: 03/03 ja 09/05.

oman alan töitä olen nyt muutaman vuoden tehnyt ja alan vaihto houkuttaisi suuresti.



ainoa mikä myös arveluttaa on tuo taloudellinen pärjääminen sekä opiskeluaikana että palkkataso heti valmistuttua. olisi ne opiskeluvuodet aika kituuttamista. kesäthän voi tietysti tehdä töitä. töitä valmistuttua ehtisi kyllä vielä paiskia kyllästymiseen asti vaikka valmistuisikin 35-36 vuotiaana.



asumme UK:ssa tällä hetkellä ja tänne saatan nyt hakea yliopistoon lääkäriksi opiskelemaan ... toinen vaihtoehto olisi tietysti hakea suomeen, tietysti miehen näkemyskin on huomioitava (mies suomalainen ja täällä töissä tällä hetkellä).

Tai olen aloittanut nyt pääsykoeisiin valmistumisen ja toiveena päästä sisään joko ensi vuonna tai viimeistään 2008. Ikään on 26 ja lapsia kaksi, ja vasta nyt olen tajunnut (tai uskaltanut itselleni myöntää) mitä haluan ammatikseni tehdä.

Taustalla minulla on yksi kaupallisen alan tutkinto, ja tällä hetkellä työskentelen myyntityössä. Lukuajan järjestäminen töiden ja perheen ja kotitöiden lisäksi on aika haasteellista, eikä urakkaa yhtään helpota se, että lukiosta on jo aikaa enkä koskaan ole lukenut fysiikkaa tai kemiaa kuin pakolliset kurssit.

Olenkin nyt aloittanut kemian ja fysiikan lukemisen ja tilannut itseopiskelumateriaaleja.

Mutta tsemppiä kaikille muillekin haaveilijoille ja hakijoille! Toteutetaan haaveemme:)

Nyt uusi yritys. Näyttäisi siis löytyvän muitakin perheellisiä lääkikseen hakevia. Omalta osaltani en ole vielä päätöstä tehnyt. Opiskelu lääkiksessä on kovaa hommaa ja taloudellisestikin vuodet olisivat raskaita. Joku mainitsi tutkimusryhmään liittymisen. Kuulostaisi mielenkiintoiselta ja jos siitä vielä palkkaakin saisi niin hyvä. Kesät voisi tietysti työskennellä, mutta mielellään sen ajan olisi lastenkin kanssa. Iso on päätös.

Itseäni ahdistaa eniten ajatus tuosta taloudellisesta puolesta. Tutkimusryhmään liittymisestä sanoisin sen verran, kun lähiystäväpiirissä on tutkimusryhmässä olleita alalta jos toiseltakin ja myös lääketieteen ja hammaslääketieteen alalta, että on todella hyvä vaihtoehto jos tutkimustyöstä on todella kiinnostunut, myös jatkossa.

Jos taas " työn teko" , kliininen puoli houkuttaa enemmän niin kannattaa ehkä aavistuksen puntaroida " leimaavuutta" . Ystävälläni on ollut vaikeuksia saada tutkimustyön, apurahoilla työskentelyn ja lääketieteen väitöskirjan jälkeen esim. haluamansa alan erikoisvirkaa, kun kliinistä kokemusta tietysti puuttuu, kun kaikki kesätyökokemus ym. on tutkimustyötä alalta.



Omalla alallani tähän törmää vielä voimakkaammin ja täällä meidän kulmilla (pohjoisessa Englannissa) on tällä hetkellä työttömiä suomalaisia tohtoreita aika monta, ei kukaan kuitenkaan lääketieteen alalta. Siellä asia on kuitenkin toinen.



En halua siis millään lailla kehottaa pysymään tutkimuksesta erossa, en todellakaan enkä väheksy väitöskirjoja tippaakaan. Halusin vain kommentoida, että siihen kannattaa olla muukin ajatus ja syy, kuin apurahoilla eläminen ;-)

Perheenäidiltä onnistuu varmasti lääkäriksi opiskelu. Ainoa suurempi ongelma lienee opiskelijatalouteen takaisin siirtyminen, mutta jos perheen isä käy ansiotyössä, niin kyllähän sitä pärjää! Lääketieteen opiskelussa tarvitaan hyviä istumalihaksia :) - eli motivaatiota, mitä Teiltä varmasti löytyy. Jälkikäteen ajatellen omaa opiskelua olisi ollut varaa tehostaa. Jos olisin ollut äiti jo opiskeluaikana, olisi lapsi varmasti tuonut vain lisämotivaatiota tehdä asiat kunnolla, poimia opiskelusta oleellinen ja suorittaa tentit ajallaan ja hyvin. Kurssillani oli esimerkiksi kahden lapsen yksinhuoltaja, joka pärjäsi erittäin hyvin, ja valmistui normaalissa aikataulussa. Moni sai lapsen opiskeluaikana, ja he suorittivat opinnot siinä missä muutkin (tosin äitiysloman ja vanhempainvapaan aikana suorittivat vain yksittäisiä tenttejä tai kursseja).

Onnea pääsykokeisiin!

Tutkimustyö ei ole rahasampo eikä sillä perhettä elätetä. Kyllä pitää tutkimuksen kiinnostaa ihan muista syistä ja pitää olla valmis tekemään töitä opiskelun lisäksi palkatta iltaisin (ja öisin) ja viikonloppuisin. Harva perheenäiti on. Jossain vaiheessa, jos jotain on saanut aikaiseksi (riippuu tuurista ja ohjaajasta), voi saada jotain apurahoja ja jossain laitoksilla voi päästä assistentiksi (opettamaan opiskelijoita), josta maksetaan pientä palkkaa, mutta sen lisäksi on tietysti tehtävä sitä tutkimustyötä (omalla vapaa-ajalla). Harva lääketieteen tohtorikaan elättää itseään tutkimustyöllä Suomessa, kyllä palkka saadaan kliinisestä työstä ja joskus opetuksesta ja tutkimustyö on se ilta- ja viikonloppuhomma.

4. vuoden jälkeen voi alkaa tehdä päivystyksiä ym keikkatöitä, joista nykypäivänä maksetaan ihan kivasti. Toinen juttu sitten, kuinka paljon perheenäiti haluaa/voi, lähteä viikonlopuiksi hommiin, usein toiselle paikkakunnalle.

itsekin, kuten joku tuolla jo mainitsi, uskalsin myontaa miksi haluan tulla isona...Isoin huoli olisi nuo paasykokeet!!! Mita siella kysytaan? Mita kannattaa lukea? Toki on naita kursseja, mutta ajattelin enisn tata kautta kysaista.

WP

täällä eräs, jolla alan opinnot jo onnellisesti takana päin. Minulla ei tosin ollut lapsia vielä opiskeluaikana (nyt on), mutta ajattelin silti vastata.

Opinnoista selviää varmasti pikkulapsen äitikin, kuten joku jo aiemmin kirjoittikin, motivaatio on yleensä korkealla ja muutenkin äitiys yleensä opettaa tehokkuutta. Jos on onnistunut itsensä lääkikseen punnertamaan sisään, niin pärjää kyllä opinnoissakin.

Mitä tutkimukseen ja apurahoihin tulee, niin ongelma on yleensä se, että apurahoja maksetaan yleensä vain kokopäivätutkijoille. Lisäksi ainakin henkilökohtaisen apurahan saamiseksi täytyy olla jo jonkinverran tuloksia. Eli mikäli teet kokopäivätukimusta, eivät opinnot juuri edisty, ja jos opiskelet täysipainoisesti, niin aika tutkimukseen pitäisi repiä illoista, viikonlopuista ja lomista. Lisäksi kannattaa todellakin muistaa se, että apurahatutkijana olet yleensä kaikkien sosiaalivakuutusten yms ulkopuolella. Tutkimusryhmiin pääsee kyllä helposti mukaan jos vain on aikaa ja mielenkiintoa, mutta on siis eri asia maksetaanko siitä ainakaan alkuvaiheessa mitään. Väikkäri tulee kyllä monille ajankohtaiseksi, varsinkin jos meinaa pysytellä yliopistosairaalassa töissä.

Toinen asia mitä todella kannattaa miettiä ennen alalla lähtöä (ja mitä en itse miettinyt) on nykyinen erikoitumissysteemi, jossa puolet (eli 2 v) erikoistumisesta on tehtävä alue- tai keskussairaalassa ja puolet yliopistoklinikassa. Useimmille tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että viikot on asuttava erossa perheestä tai ainakin ajettava todella pitkiä työmatkoja päivittäin. Lisäksi viikonloputkin menevät usein päivystäessä. On toki aloja, joilla erikoistumisen voi suorittaa pelkästään yliopistokaupungissa.

Eli ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, miksi noinkin moni haluaa lääkäriksi - " vanhoilla päivillään" ja opiskeltuaan jo yhteen, monilla teillä ihan hyvään ja arvostettuun, akateemiseenkin, ammattiin.



Olen itse lääkäri, enkä ihan oikeasti voi noita haaveita käsittää. Toki työstäni tykkään, mutta en nyt sentään niin paljoa, että olisin valmis aloittamaan kaiken alusta äitinä ja perheellisenä ihmisenä jos minulla olisi jo toinen ammatti joka kuitenkin elättäisi ja olisi edes jotakuinkin mielekäs.



Lähinnä kai minua kiinnostaa se, onko urahaaveiden taustalla jotain " todellisia ja oikeita" seikkoja joille olen ahkä jo sokeutunut omassa työssäni ja kuinka paljon niiden taustalla on ehkä epärealistisia kuvitelmia lääkärin työstä ja arjesta.

Lapsellisen ja aikuisen ihmisen kannalta minusta mietittäviä seikkoja ovat ainakin:



- Toimeentulo: Tuleeko perhe toimeen opintotuella, onko puolisolla riittävät tulot? Tällä hetkellä lääkäreistä on pulaa, mutta muistan myös toisenlaisen ajan: Olen itsekin ollut työttömänä valmistumisen jälkeen ja opiskeluaikana olivat työt todella kiven alla. Tällä hetkellä koulutusmäärät ovat suuret ja työllisyysnäkymät voivat hyvinkin muuttua huomattavasti huonommiksi siihen mennessä kun valmistutte.



- Ajankäyttö: Opiskelun ohessa perhe-elämä onnistunee kohtuullisesti jos opiskelette samalla paikkakunnalla kuin missä asutte. Toki opiskeluihinkin liittyy iltapäivystyksiä, viikonloppuja jne., mutta ylensä kohtuullisessa määrin ja ajankohtiin on mahdollista jossain määrin vaikuttaa. Jos sitten haluatte opiskelujen ohella kohentaa talouttanne ja käydä töissä, niin se onkin sitten jo ekstraa opiskelujen päälle ja lisää työtaakkaanne huomattavasti.

Valmistumisen jälkeen työhön kuluvaan aikaan vaikuttaa ennen kaikkea valitsemanne erikoisala. Tällä hetkellä on mahdollista tienata hyvinkin vähäisellä työmäärällä esimerkiksi reppulääkärifirmojen palveluksessa, mutta sellainen työ on todella kuluttavaa ja stressaavaa enkä itse tiedä ketään, joka sitä kovinkaan kauaa jaksaisi. Jos sitten haluaa valita alan, jolla viihtyy ja työ on mielenkiintoista, niin helposti tilanne on se, että erikoistumisaikana päivystyksiä on valtavasti ja muitakin töitä pitäisi tehdä yli normaalien työaikojen - 80-100 tunnin työviikot eivät ole mitään harvinaisuuksia! Toki löytyy myös aloja, joilla päivystyksiä ei juurikaan ole, mutta palkkakin on sitten sen mukainen...



- Tutkimus: Lääketiede on siitä hyvä ala, että jos tutkimuksesta on kiinnostunut, niin ainakin tietyillä aloilla tutkimuksille usein löytyy rahoitusta, eli tutkimusta ei todennäköisesti tarvitse maksaa omasta pussista. Mutta! Kannattaa muistaa, että monilla lääketieteen aloilla tutkimus vähintäänkin väitöskirjaan asti on lähestulkoon pakko, jos mielii tehdä töitä tai ainakin jos haluaa joskus saada eläkeviran. Ja se tutkimus on sitten tehtävä kaiken sen muun työn ja päivystysten ohessa pääosin omalla vapaa-ajalla. Toki tutkimukseen on jossain vaiheessa mahdollista saada esim. lyhyitä tutkimusvapaita ja apurahoja, mutta eivät ne todellakaan riitä tutkimuksen tekemiseen ja tutkimusvapailta maksettava palkka on usein suhteellisen pieni. Monilla aloilla on tällä hetkellä kertakaikkiaan sellainen työvoimapula, että tutkimusvapaita ei anneta pitää, mutta tutkimus on silti tehtävä. Jos sitten mielii kokopäivätoimiseksi tutkijaksi niin kannattaa muistaa, että apurahat ym. ovat varsin vaatimattomia, eli niillä ei herroiksi elellä eivätkä ne myöskään kartuta sosiaaliturvaa lainkaan. Toki esimerkiksi lääkefirmojen palveluksessa on mahdollista päästä hyvillekin palkoille tutkijana, mutta kyllä se yleensä edellyttää vähintäänkin väitöskirjan tekoa, usein dosentuuria omatoimisesti tehtynä ennen paikan saamista.



- Palkka: Aika monet kuvittelevat, että lääkäreiden tulot ovat todella suuret ja toki tiedotusvälineetkin tämän puolen esille tuomiseen kovasti panostavat. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lääkärin työssä hyville ansioille pääsee pääosin valtavilla ylityömäärillä. Peruspalkat ovat varsin surkeat ja suuremmat tulot kerätään ylitöinä tehtävistä päivystyksistä iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja juhlapyhinä sekä vapaa-aikana pidettävästä yksityisvastaanotosta. Näihinkin " mahdollisuuksiin" on todennäköisesti tulossa muutoksia, koska työnantaja ajaa lääkäreitä voimakkaasti vuorotyöhön, jolloin palkat laskisivat jopa puoleen ja työsidonnaisuus kasvaisi huomattavasti. Myös yksityisvastanoton pitämistä virkatyön ohella suunnitellaan kiellettäväksi.

Ylityöt ja niistä saatavat ansiot saattavat kuulostaa houkuttelevilta, mutta totuus on, että loputtomiin ei kukaan jaksa ylitöitä tehdä ja jossakin vaiheessa niistä tulee enemmän taakka kuin mahdollisuus - varsinkin jos on perhe ja lapsia! Lihava lompsa ei paljoa lohduta, jos ei ole koskaan aikaa nauttia niistä rahoista eikä tunne omia lapsiaan.

Tällä hetkellähän lääkäreillä teetetään päättäjien hiljaisella suostumuksella laittomia ylitöitä todennäköisesti enemmän kuin muilla aloilla yhteensä eikä loppua näy: Suomi on tehnyt aloitteen euroopan unionille, että sitä osaa lääkäreiden päivystysajasta, jolloin he eivät hoida potilaita ei laskettaisi työaikaan - seuraavaksi siitä ei varmaan sitten makseta palkkaakaan. Kuinka moni kaupan myyjä suostuisi siihen, että työajaksi laskettaisiin vain se aika kun he palvelevat asiakasta?



- Kiire ja vastuu: Tehostamisen nimissä työvoimaa terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa on vähennetty valtavasti samalla kun potilaat lisääntyvät suomalaisten vanhetessa, yhteiskunnallisten ongelmien (viina, huumeet) lisääntyessä ja hoitomenetelmien kehittyessä. Tällä hetkellä tilanne on se, että aikaa potilaiden riittävän hyvään hoitoon ei useimmissa paikoissa kerta kaikkiaan ole. Työnteko on yhtä selviytymistaistelua ja potilaista on tullut vihollisia, joista on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Samaan aikaan tulee yhä uusia hoitomenetelmiä, jotka vaativat yhä enemmän tietämystä ja aikaa lääkäriltä ja potilaat tulevat yhä tietoisemmiksi hoidoista, menetelmistä ja oikeuksistaan. Tällä hetkellä julkisessa terveydenhuollossa eletään aikamoisessa ristitulessa ja odotetaan milloin tilanne räjähtää käsiin. Lääkärin työssä joutuu tekemään jatkuvia kompromisseja ja vain toivomaan parasta: aikaa kaikken velvotteiden täyttämiseen ei vain ole ja ennemmin tai myöhemmin se kostautuu.



- Yksityissektorille on toki mahdollista mennä ja siellä varmasti on aikaa ja mahdollisuuksia hoitaa potilaita halutessaan jopa hyvin ja ajan kanssa. Se toki sisältää kaikki yrittämisen riskit, potilaat on hankittava omalla karismalla jne. Moni asia on varmasti yksityispuolella paremmin, mutta toisaalta työ on yksinäistä puurtamista, yhteisön tuki puuttuu ja esim. jatkokoulutuksesta jne. pitää huolehtia itse.

Täytyy minunkin sanoa, että kyllä lääkäriksi opiskelu oli mielestäni lastenleikkiä (kevyttä) verrattuna erikoistumisaikaan. Minulla ei ollut silloin vielä lapsia, ei ehtinyt tehdä eikä olisi varmasti onnistunut erikoistuminen, jos olisi ollut. Kuljin 3 vuotta toisella paikkakunnalla töissä, aamulla klo 6.40 autoon ja menoks, takaisin 5-6 välillä paitsi tietysti silloin kun jäi päivystämään jolloin ehti kotiin vasta puoliltapäivin seuraavana pvnä. Meetingesitelmiä joutui väsäämään lähes viikottain (isompia tai pienempiä), näistä töistä ei luonnollisestikaan makseta. Myös ilta- ja viikonloppukoulutuksia oli, eivät nyt aina niin pakollisia, mutta hyödyllisiä ja kyllä niissä on jkv käytävä, jotta saa tarvittavat koulutuspisteet kasaan, eikä niistäkään tietenkään makseta. Ihmettelin miten kollegat, joilla oli lapsia selvisivät, mutta kyllähän sitä moni itkun kanssa päivystikin. kannattaa huomata, että sairaalassa on oltava päivystäjä myös jouluna, junannuksena, pääsiäisenä... ja näistä päivystyksistä ei voi kieltäytyä, hoidettava kun määrätään. Saa sitten lapset ihmetellä, miksi äiti on töissä jouluaattona. Enpä montakaan joulua ole viettänyt normaalisti sitten lääkäriksi valmistumisen.

Mutta toki lääkärin ammatti on mielenkiintoineän, en kadu vaikka täytyy tunnustaa, että en ole tällä hetkellä töissä (en ole ollut moneen vuoteen, koska asun ulkomailla), kauhulla odotan Suomen paluuta, miten selviän siitä rumbasta nyt äitinä. Onneksi erikoistumisaika on takana, no, vielä tietysti suppeaan erikoistuminen edessä... elämä on ikuista opiskelua ja erikoistumista...:-)

Hänellä on jo yksi akateeminen tutkinto ja alan töitäkin on tehnyt, mutta halusi vaihtaa alaa. Nyt hän opiskelee lastenhoidon (2 lasta) ohessa lääkäriksi. Lapset ovat osan aikaa päiväkodissa, osan aikaa on muita hoitojärjestelyjä. Hänellä on toiminut ihan hyvin, vaikka vapaa-aikaa ei paljoa olekaan. Kaverini on aikamoinen tehopakkaus.