Mikä on ollut vaikein aika vauvan kanssa?
Mikä aika on ollut haastavin ja miksi? Kuinka kauan tämä ajanjakso kesti?
Kommentit (10)
pari ensimmäistä viikkoa. vanhemmat totuttelivat vauvaan ja vauva kohdun ulkopuoliseen elämään.ehkä se epävarmuus omasta vanhemmuudesta ja siitä ettei tiennyt, mikö vauvalla milloinkin on hätänä, oli vaikeinta. tarkemmin en osaa sanoa. Yöt rauhoittui kun kiedottiin vauva kapaloon, ja vanhemmat sai myös nukkua =)
Vauva nyt 9kk ja koko aika ollut pelkkää helvettiä. Kitisee ja itkee koko ajan eikä nuku yöllä. Älä hanki lapsia.
700 valvottua yötä. Niistä loput sata aivan kamalia. Siis se valvominen oli liikaa. Se ei sujunut enää mitenkään päin. Olin mielenterveyteni äärirajoilla ihan siitä väsymyksestä. Päivät meni, yöt oli niin kamalia itkevän lapsen kanssa että pelkäsin tulevani hulluksi, siis aivan aidosti.
Sitten yhtäkkiä, kaikki helpotti. Lapsi alkoi nukkumaan kuin pieni enkeli (aiempaan verrattuna.)
5kk-18kk. Yöt olivat yhtä helvettiä. Ei tuntiakaan putkeen. Ja päivisinkin tietysti vahtimista riitti touhukkaan kaverin kanssa.. En kaipaa sitä aikaa kovinkaan paljon, ilman toista aikuista kun olin.
Onneksi ei ole yhtään kakaraa häiritsemässä elämää! :)
Nyt kun vauva 10kk ja kävellyt n. 1kk ja repii KAIKEN alas kaapeista...
4-6 kk oli paha aika! Iso vauva joka ei enää viihtynyt vain sitterissä ja leikkimatolla. Selkä meni kramppiin kanniskelusta. Kaksi kipupiikkiä päivystyksessä ja neljä kertaa kiropraktikolla. Nyt mitä ihanin ja uteliain poika, joka tutkii ympäristöään kontaten ja tukea vasten kävellen (9kk). Alkoi viihtymään vauvana kun oppi liikkumaan. Kohta jo kävelee, pari hataraa askelta jo tullut.
Ensimmäiset 5 vuotta valvottiin iho-ongelmien vuoksi (lapsella järkyttävän paha ns. maitorupi / atopia). Ekat neljä kuukautta meni ennen sitä koliikin kanssa kärvistellessä. Ei heikkohermoisille....
Ekat 8kk, kun vauva puklasi tauotta ja nukkui pikku pätkissä. Täydet yöunet vasta 1v3kk iässä.