Olen ollut kuusi vuotta kotiäitinä.
MInusta alkaa tuntua, kun pieninkin on jo täyttänyt 2, että tämä nyt vain ei ole enää palkitsevaa. Ei tarvitse ollakaan minun kannaltani, mutta sain palkkioni siitä, että TUNTUI että aina joku on niin pieni, että tarvitsee minua ja minun oikea paikkani on kotona. Nyt tuntuu, että lapset pärjäisivät hoidossa ja minusta tuntuu päivä päivältä raskaammalta olla kotona. Tuntuu, että paikkani voisi olla jo jossain muuallakin (töissä) osan päivästä. Olenko oikeilla jäljillä vai onko tämä orastavaa masennusta kun päivät tuntuvat harmailta, raskailta, ja eivät yhtään palkitsevilta?
Akateeminen koulutus löytyy ja hyvä työpaikka.
Kommentit (11)
Omia tunteitaan kannattaa kunnioittaa ja järjestää elämänsä sellaiseksi, että se on mielekästä. Päivähoito on sitä varten että vanhemmat voivat käydä töissä. 2-vuotias on vielä aika pieni, mutta saattaa käydä niin että voisit tehdä lyhennettyä työviikkoa tai lyhyempää päivää. Isommat lapset hyötyvät jo varhaiskasvatuksesta ja lapsiryhmässä olosta. Ei kotona kannata olla jos siitä ei nauti.
Keisarileikkaukseen liittyy useita riskejä. Riskeistä pelätyin on äidin kuolema tai vaikea sairastavuus. Yhdysvalloissa tilastollisesti sadasta tuhannesta alatiesynnytyksestä 4 johtaa synnyttäjän kuolemaan, kun luku keisarileikkauksissa on kolminkertainen (3). Muita yleisempiä komplikaatioita alatiesynnytykseen verrattuna ovat runsas verenvuoto (13 % vs. 3,5 %), haava- ja kohtutulehdukset (14 % vs. 4 %), syvät laskimotukokset (0,2 % vs. 0,1 %) ja anestesiakomplikaatiot (4). Pitkäaikaisia haittavaikutuksia ovat mm. istukan kiinnityshäiriöt, kohturepeämä ja kohdunpoisto sekä kohdun ulkoinen raskaus seuraavissa raskauksissa. Normaaliin synnytykseen verrattuna minkä tahansa komplikaation esiintymisriski ennalta suunnitellussa keisarileikkauksessa on keskimäärin kaksinkertainen (4) ollen Suomessa peräti 21 % (5). Vastasyntyneeseen kohdistuvista haittavaikutuksista tärkeimmät ovat hengitysvaikeudet ennen 39. raskausviikkoa (7,4 % vs. 1,3 %) (6), verenmyrkytys, hypotermia ja matala verensokeri (4).
Miksi kukaan puolustaisi sektiota ainakaan turvallisempana tapana äidille? Kun se ei sitä ole.
Öö miten toi sektiohöpinä liittyy mihinkään?
Montako lasta sulla on ja minkäikäisiä? Voin kertoa, että se lasten, kodin ja työn yhdistäminen vasta raskasta on! Paitsi tietty jos olet virkamies, hoitaja tms. jolla ei työllä ole mitään väliä.
Mä olen ollut kotona vielä pidempään kuin sinä. Noita kausia tulee, etenkin silloin kun lapsi tai perhe on siirtymässä uuteen vaiheeseen. Ensimmäisen kerran tuli kun esikoinen alkoi nukkua täysiä öitä ja en sain itse nukuttua pari yötä kunnolla. Energiaa oli kamalasti ja mietin että mitäs tässä nyt kehittelis tekemiseksi. Samoin tullut vaiheita kun joku lapsista on mennyt kouluun tms. ja on jäänyt ikään kuin tyhjää tilaa. Se tila kyllä täyttyy uusilla asioilla, älä huoli. Ja toisaalta, jos olet palaamassa töihin niin tuo voi olla hyvä vaihe.
Töihin vaan! Mulla oli ihan sama tunne. Piti olla kotona siigen asti, kunnes pienempi 3v. En jaksanut, aikaistin töihin menoa puolella vuodella. Nyt töitä takana vuosi (kotona olin 5,5v.) ja olen kuin uudestisyntynyt. Mukavaa olla päivät aikuisessa seurassa ja tienata myös sitä rahaa. Lounastauko aikuisessa seurassa kaikessa rauhassa on näin vuodenkin jälkeen vuelä luxusta! Aika aikaa kutakin. Olet jo ollut latesi kanssa pitkään moneen muuhun verrattuna, jos nyt tuntuu että muutosta kaipaat, niin on hyvä aika sen toteuttamiseen! Ja kun kerran on se työpaikka, mihin palata, olet oikeasti onnekas. Niin moni jää kotiäidiksi vain siksi että se on "kunniallisempi" virka kuin työtön.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2014 klo 09:42"]
Montako lasta sulla on ja minkäikäisiä? Voin kertoa, että se lasten, kodin ja työn yhdistäminen vasta raskasta on! Paitsi tietty jos olet virkamies, hoitaja tms. jolla ei työllä ole mitään väliä.
[/quote]
Mitä meinaat sillä ettei hoitajan työllä ole mitään väliä?
Mulla samantapaisia aatoksia. Kolme lasta, jotka eivät ole olleet koskaan päivähoidossa. Vanhin 9 v. Olen kyllä välillä tehnyt keikkatyötä (vakituista työpaikkaa ei ole). En niinkään ole ahdistunut itse kotonaolosta, mutta sellainen epämääräinen huonommuuden/alemmuuden/luuseriuden tunne vaivaa ja masentaa. Kokopäivätyö on Suomessa niin normi, jopa pienten lasten vanhemmille, että kotiäitiyttä (vaikka välillä kävisi töissäkin) katsotaan todella kieroon ja kokoajan kysellään "milloin menet oikeasti töihin?". Eihän muiden mielipiteillä pitäisi olla merkitystä, mutta minua tuo kyllä vaivaa. En tunne olevani arvokas yhteiskunnan jäsen.
No sitä että pois voi olla vaikka miten paljon ja työn laatu voi olla ihan kuraa. Saa myös näyttää homssulta ja äyskiä asiakkaille. Oikeissa töissä ei voi.
Olet ollut 6 vuotta pois työpaikaltasi? Saako kysyä mitä teet työksesi ja miten sinut tullaan ottamaan vastaan jos ja kun palaat? Pitääkö sinun päivittää osaamistasi paljon?
Mikäli olet virkamies nämä kysymykset ovat tietenkin turhia.
t. Aidosti kiinnostunut