Lue keskustelun säännöt.
Vinkkejä pumpulissa kasvaneelle?
30.04.2014 |
Elämässäni on aina ollut kultareunukset, mutta nyt haluaisin vähän perspektiiviä.
Taustaa:
Vanhempani ovat olleet melko hyvätuloisia, eli lapsena minulta ei puuttunut mitään ja sain harrastaa mitä halusin. Peruskoulussa ja lukiossa pärjäsin hyvin: kukaan ei kiusannut, todistuksessa oli aina hyviä numeroita. Sinkkuelämästä, rakkaussuruista ja muista draamoista en ole kärsinyt, vaan olen edelleen ensimmäisen teiniaikojen poikaystäväni kanssa yhdessä. Olen usein saanut töitä suhteilla ja monesti minulla on ollut vain tosi hyvää tuuria. Ihan lähipiirissäni ei kukaan ole kuollut eikä edes sairastunut vakavasti.
Olen kiitollinen siitä, että elämäni on mennyt niin hyvin. Kuitenkin välillä myös kaihertaa. Pienet arjen murheet kasvavat pääni sisällä valtaviin mittasuhteisiin. En tiedä, mitä on köyhyys tai miten ihmiset kestävät oikeita vastoinkäymisiä. Olen huomannut suhtautuvani välillä inhottavan tuomitsevasti ja ylimielisesti muihin ihmisiin, joiden taustoja en tunne.
Nyt kieriskelen vauvakuumeen kourissa. Lueskelen toisinaan ihan tavallisia tarinoita siitä, mitä kaikkea voi mennä pieleen raskaudessa, synnytyksessä ja sen jälkeen (lapsen hyvinvoinnista nyt puhumattakaan). En tiedä, olenko tällä pumpulitaustallani valmis ottamaan näin isoja riskejä. Taidan kuvitella, että kaiken voi suunnitella etukäteen.
Olen juuri sellainen ärsyttävä pilalle hemmoteltu aikuiskakara, joka on vieraantunut oikeasta elämästä. Osaisiko AV neuvoa, kuinka voisin kouluttaa itseäni sietämään paremmin vastoinkäymisiä ja suhtautumaan kanssaihmisiin ymmärtäväisemmin? Mitä haluaisit sanoa minulle?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei.
Aloituksesi oli minusta aseistariisuvan symppis rehellisyydessään. Ensinnäkin ilmiselvästi pohdit elämän olemusta syvällisesti, ja se jo on voimavara.
Mutta se, mitä mietit, on miten tulet selviämään mahdollisista haasteista. Kukaanhan ei voikaan etukäteen voimavarojaan esimerkiksi kriisin hetkellä varastoida reppuun ja ottaa sitten hallitusti esiin. Kuten itsekin arvelit, elämän kontrolloivuus ja hallinta on mahdotonta täysin. Se voi onnistua jonkin aikaa tai joskus, mutta elämän yleisluonto on kontrolloimaton, villi ja entrooppinen. Kuitenkin se, että perusturvallisuutesi on hyvä, on varastoinut turvallisuuden ja luottamuksen kokemusta sielusi uumeniin.
Elämänkokemusta ei voi opettaa eikä antaa. Se tulee vain elämällä. Jos ihminen tietäisi kaikki tulevat vastoinkäymisensä etukäteen, moni luovuttaisi jo synnyttyään; ei minusta ole tuohon, en opi koskaan jne.
Lapsi kaatuu satoja kertoja ennen kuin oppii kävelemään. Silti sitä jokin voima ajaa oppimaan. Enemmän se haluaa kävellä kuin pelkää kaatumista, vaikka pelkokin varmasti on olemassa. Näinpä vertaan ihmiselämää; enemmän kuin pelätä sitä, silti halua mennä päin, vaikka varmuutta ei ole ja kaatua voi milloin tahansa. Kun saat lapsen, kaikki muutttuu joka tapauksesasa. Et voi etukäteen varmistaa oletko kärsivällinen vai hermoraunio, leikkisä vai huolestunut. Se kaikki syntyy siinä lapsen mukana. Tutustuminen omiin eri puoliinsa ja omien voimavarojensa rajat tulevat elämänkokemuksen myötä, saipa lapsia tai ei.
Rohkeasti vaan! Lennä ja luota siipiisi ja siihen, että elämä on luotu elettäväksi eikä pelättäväksi, toivottaa kirkkosisko