Lue keskustelun säännöt.
Olen onneton tuppisuu
29.04.2014 |
Mua ahdistaa, kun mulla ei ole miehen kanssa mitään puhuttavaa koskaan (takana 15 v yhdessäoloa). Elämme hyvää, helppoa, ongelmatonta elämää. Arkipäivän haasteista ei riitä juteltavaa. Lasten asiat puhutaan, mut eipä niistäkään ihmeitä riitä juteltavaksi. Työstäni ei ole juuri puhumista. Mulla on paljon todella kivoja ja palkitsevia harrastuksia, eli omasta mielestä elän "täyttä elämää", mutta ei niistäkään oikein juttua tule. Vähän samaa ongelmaa on kavereiden kanssa, mistä ihmeestä puhuisin niille, kun ei mun elämässä tapahdu mitään ihmeellistä, murheita tai mietinnän aiheita ei ikinä ole? Aika erakkoluonteinen olenkin nykyään, harvoin näen kavereita. Työkavereille keksin hyvin juteltavaa työasioista. Mut illat miehen kanssa on hiljaisia. Lapset menee aikaisin nukkumaan, vietämme siis tuntikausia iltaisin hiljaisuudessa. En tiedä kärsiikö kumpikaan ihan tosissaan siitä, mutta välillä mua käy ahdistamaan.
Kommentit (5)
No eikö voi puhua yleisistä asioista? Vaikka taloustilanteesta, työelämän kiireistä, eu- vaaleista, uskontojen hulluudesta, putinin aikeista, euroviisuista, lentokoneen katoamisesta, laskuvarjohyppyä mielekkyydestä, merikapteenin raukkamaisuudesta, ympäristöongelmista, mopoautoista, surkeista tv- ohjelmista, ruotsinkielen asemasta tai vaikka syksyn marjasadosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa se ongelma just onkin, kun mua ei kiinnosta eikä liikuta tuollaiset asiat! Olen tällainen hiton tyhjäpää, jonka elämä pyörii vain oman navan ympärillä. Sanomalehden kyllä luen päivittäin, eli TIEDÄN noista asioista, mutta ei mua kiinnosta tippaakaan puhua niistä. Mulla ei ole mielipiteitä juuri mistään asioista. Kotikaupungin paikallispolitiikasta yritän joskus jutella, homekouluista ja sellaisista, mutta olen yleensä niin ärsyyntynyt siinä kohtaa, että se menee riitelyksi, eikä kunnon keskustelua synny. Muutenkin meillä menee juttelu helposti vänkäämiseksi, mikä varmaan johtuu minusta.
En ole lapsena ja nuorena varmaankaan saanut kotoa mallia keskusteluun, isäni on pahemmanlaatuinen tuppisuu, ja äiti oli yleensä kiireinen ja kiukkuinen. Pelkään, että minustakin tulee samanlainen.
Oon tässä monta päivää miettinyt, että pitäis oikein kysyä mieheltä, häiritseekö sitä tämä puhumattomuus. Mä vaan luulen, että se tiuskaisee vastaukseksi, että tämä mun netissä roikkuminen häiritsee, ja varmaan tulis juteltuakin enemmän, jollen olisi iltaisin koneella. Niinpä.
ap
Kuulostaa tutulta, olen melko samanlainen. Paitsi että minulla ei ole työn ulkopuolella juurikaan sosiaalisia kontakteja, eikä siis puolisoakaan. Uutisia seuraan, mutta en oikein jaksa mitään syväluotaavaa keskustelua jostain päivän aiheesta.
Juttelin miehen kanssa tästä, ja se sanoi, että kyllä se on ikävää, kun istun illat koneella omissa maailmoissani. Mies tykkää mennä aikaisin nukkumaan, tai joutuukin menemään, minä haluan valvoa ja nauttia rauhasta, kun lapset on nukkumassa. Täytyisi nyt ryhdistäytyä ja pyrkiä vaan menemään aiemmin nukkumaan.
ap
Miksi pitäisi jauhaa paskaa?
Mies arvostaa naista, joka osaa olla hiljaa. Se on fakta. Ja harvinainen löydös.