Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pulassa 2,5-vuotiaan kanssa
09.04.2014 |
Kotona reilu 2,5-vuotias lapsi, jonka kanssa päivät ovat yhtä taistelua.
Lapsi ei hirveästi kiukuttele, kun on oppinut, että kiukuttelemalla ei saa yhtään mitään, vaan päinvastoin.
Mutta se jatkuva pelleily ja pahanteko! Koko ajan pitää tehdä kaikkea kiellettyä, ja vaikka kuinka ohjaisit siihen kivaan tekemiseen, ei auta. Pitää hyppiä sohvalla, juosta ku päätön kana, kiipeillä kirjahyllyssä, heittää kyniä ja leluja.... ja kun kiellät ja uhkailet milloin milläkin, ei auta. Nauraa räkättää vaan päälle ja rangaistuksen jälkeen jatkaa pahantekoa.
Pahinta on pukeminen. Siitä on tehty ihan kunnon show! Juoksee karkuun, ryömii sängyn alle, jne aamuisin, kun pitäisi laittaa ulkovaatteita päälle. Otat kiinni ja lapsi vaan nauraa, rimpuilee ja yrittää karkuun. Kun ei pääse karkuun, loppuu nauru, älytön rimpuilu jatkuu, rääkyy ku hyeena ja yrittää lyödä.
Vapaaehtoisesti ei varmana pue päälle, ellei uhkaile ties millä.
Vieraat saavat lapsen ihan villiksi ja jos vieraat eivät huomioi lasta tarpeeksi, lapsi juoksee päin, läpsii ja hyppii päälle (jos vieraat istuvat sohvalla). Kieltoihin vastaa vain naurulla ja jäähyllä käy omassa huoneessaan kymmeniä kertoja.
Olen OIKEASTI yrittänyt kaikkeni.
Jäähyt mielestäni toteutan ihan oikein: annan yhden uhkauksen (kuuroille korville), talutan omaan huoneeseen, kerron miksi sinne joutuu ja laitan oven kiinni. Siellä se sitten paiskoo ovea käsillään. Parin minuutin sisällä rauhoittuu, avaan oven ja tiukasti kerron, miksi sinne joutui ja käsken pyytämään anteeksi. Kerron myös, että jos sama toiminta jatkuu, joutuu takaisin jäähylle.
Oman huoneen lisäksi olen kokeillut penkille istuttamista, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta.
Pääasiassa olen pysynyt hyvin rauhallisena, tiukkana ja määrätietoisena koko uhmakauden ajan (jo 3 kuukautta), mutta nyt lähipäivinä hermot ovat palanneet niin, että ääntä olen korottanut jo useamman kerran.
Yritän antaa lapselle mahdollisimman paljon yhteistä aikaa, jolloin teemme kaikenlaista yhdessä (ulkoilemme, piirrämme, leikimme) ja kotitöihin otan lapsen mukaan. Välillä tämäkään ei riitä, vaan esimerkiksi piirtely alkaa nopeasti kyllästyttämään, kynät lentelee ja kun torun, lapsi heittää lisää kyniä -> ja taas jäähylle.
Nyt opin sen, että esimerkiksi kauppaan mentäessä olen kaupan ovilla tiukasti sanonut, kuinka kaupassa toimitaan. Viimeksi meni ihan hyvin, eikä lapsi lähtenyt juoksentelemaan ympäri kauppaa, kun pari kertaa muistuttelin.
Teenkö jotain väärin, kun lapsi ei tottele? Miten ihmeessä pitäisi toimia vieraiden läsnäollessa, kun poika alkaa tuollaiseksi joka kerta? Kuuluuko tämä uhmaan vai onko huonon kasvatuksen tulosta?
Tunnen itseni suunnattoman huonoksi äidiksi, ja nyt alkaa olla keinot vähissä. Vinkkejä?
Vähän taustaa: asun lapsen kanssa yksin, olen päivät töissä ja lapsi hoidossa. Hoidossa lapsi käyttäytyy kuin enkeli, mutta kun minä tulen paikalle, alkaa tuo älytön käytös. Kerran viikossa lapsi on isällään yhden yön ja yhden päivän. Tämä käytös alkoi jo ennen meidän eroa, ja lapsi osaa ilmaista kyllä, jos on isää ikävä. Nyt kotiintulo on sujunut todella hyvin, kun olen aina selittänyt, että isä tulee taas silloin moikkaamaan, joka päivä puhutaan isästä ja joka ilta isälle lähetetään lentopusuja.
Jollakin tavalla ajattelen, että tuo käytös voisi johtua myös erosta ja ikävästä. Jonkun verran puhuu "mun isi, mun äiti", ja lastenohjelmasta bongailee isejä ja äitejä.
Lapsen isän kanssa meillä on todella hyvät välit ja "vuoronvaihto" sujuu ilman kismaa. Puhumme toisillemme normaaliin tai iloiseen äänensävyyn, ja erokin oli sopuisa.
Kommentit (23)
Noita kausia tulee ja menee. :) Meillä on parhaiten saanut loppumaan, kun keskittyy kehumaan kaikseta hyvästä, vaikka voikin kuulostaa vieraalle tosi tyhmältä. Kiitos kun lähdet äidin kanssa kauppaan, onpas kiva kun lähdet mukaan auttamaan, oletpas ihanan kiltti kun laitat kärryyn tuon päärynä rasian yms yms... Lopulta lapsi alkaa hakemaan sitä positiivista huomiota. Jos unohtaa kehuskelun niin alkaa taas kiukuttelu. Harrastan tätä älytöntä kehumista vain uhma kausina, muuten kiittelen ja kehun vasta kauppareissun jälkeen kun oli mukana niin avulias yms enkä jokaista yksittäistä asiaa erikseen. Ja tätä joka asian kanssa, kauppareissu vain esimerkki. Kuten syömiset, pukemiset, pesut yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ihanista kommenteistanne.
Kehun lasta yleensä paljon, vaikka ei olisikaan uhmakausi päällä. Esim juurikin nätisti syömisestä, istumisesta, käyttäytymisestä ja milloin mistäkin.
Täytyy tänään heti kokeilla tuota, että ilman ulkovaatteita sitten kantaa autoon. Olin jo unohtanut kokonaan tuon taktiikan! Kenkien kanssa oli kerran kamala taistelu ja kerran uhkasin, että lähtee ilman kenkiä, jos kenkiä ei nytheti laiteta... ei laittanut ja ilman kenkiä käveltiin autolle. Sen jälkeen ei kenkien kanssa ole yhtäkään taistelua käyty.
Pitää myöskin heti tänään kokeilla tuota toisenlaista rangaistusta, että lelut menee jäähylle, jos ei tottele ja huono käytös jatkuu.
Tämänkin olin kokonaan unohtanut! Se toimi silloin, kun lapsi 1,5-vuotiaana heitteli tavaroita.
Luuletko että uhman voi taltuttaa?
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 13:42"]
Luuletko että uhman voi taltuttaa?
[/quote]
En usko, että voi. Mutta ehkä voin omalla käytökselläni ja oikealla kasvatuksella takaa sen, että tuo käytös jää sille uhmakaudelle? Uhma tai ei, mielestäni rajat pitää lapsella olla.
- ap
Joo teet väärin; kerro missä, silmät tarkkana!
Lapsi hakee huomiota. Miksi se juoksee karkuun? Et lähde jahtaamaan. Annat uhkauksen tulevasta rangaistuksesta ja jos jatkaa niin tulee se uhattu rangaistus. Tuon ikäinen ei sitten tajua jos menet sanomaan että viikonlopun huvipuistoreissu peruuntuu vaan jotain konkreettista, joka vaikuttaa heti se toimii hyvin.
Lahjonta toimii lapsiin. Lahjo jollain helpolla ja kivalla jonka voit myös toteuttaa! Se voi olla vaikkapa joku hiuskoriste yms. jonka lupaat laittaa jos pääsette nyt hommassa etenemään.
Kehu kun toimii hyvin/nopeasti/osaa jotain jota ei ennen osannut tai tekee jotain paremmin! Kaikki pienikin kehu on aina kehumista..
Näin lapsi myös huomaa että sinä huomaat hänet.
Anna lapselle riittävästi aikaa lopettaa leikkejä, pienen lapsen (ja miksei isommankin) on vaikea jättää jotain mukavaa leikkiä NYT vaan huhuile lapselle että lähdette vartin päästä, sitten 5 minuutin kuluttua, lopulta nyt lähdetään -laske vielä 2 kertaa mäestä alas! Salli vaikka vielä kolmas silmäniskun kanssa..
KEHU!
Tässäkin voitte pohtia mihin olette menossa, eli mihin mukavaan puuhaan lapsi pääsee. Sitten lapsen tuleekin oikeastaan jo halu päästä jo lähtemään!
Tehkää lähdöstä joskus kisa: kumpi nopeampi, mitä kaikkea mahdetaan nähdä matkalla? Onkohan se tuttu pullea koira taas lenkillä? Juttele lapselle ja koita innostaa.
Aina kannattaa antaa aikaa lapselle: ota kirja ja menet NYT lukemaan vähän satua, piirrätte hetken vaikka eläimiä, ota lapsi mukaan tekemään ruokaa, viikkaamaan avuksesi yms.
Jos lapsi tekee pahojaan niin niistä tulee joku rangaistus, pienelle vaikka nurkka tai jäähy tuolille. Jos toistaa niin uudestaan nurkkaan. Mutta jottei elämä ole pelkkää kurjuutta ja käskytystä niin kannattaa tosiaan kehua ja kiittää lasta paljon myös ja vahvistaa näitä hyviä puolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus piilee sun toimintatavoissa. Olis hyvä aivotoiminnan kannalta itse hoksata asia ettei aina tarvii neuvoa.
Tutulta kuulostaa.. Koita kasvattaa hermoja :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua juttua, mutta itse en pitäisi omaa huonetta jäähypaikkana. Sehän on täynnä leluja ja viihdykettä! Joku jakkara eteiseen, keittiöön olisi mun mielestä parempi.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 13:58"]
Vastaus piilee sun toimintatavoissa. Olis hyvä aivotoiminnan kannalta itse hoksata asia ettei aina tarvii neuvoa.
[/quote]
Synnyitkö tuollaisena, vai tapahtuiko tuo empatiavamma myöhemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 14:10"][quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 13:58"]
Vastaus piilee sun toimintatavoissa. Olis hyvä aivotoiminnan kannalta itse hoksata asia ettei aina tarvii neuvoa.
[/quote]
Synnyitkö tuollaisena, vai tapahtuiko tuo empatiavamma myöhemmin?
[/quote]
Joudun neuvomaan täällä. Toimin eri tavalla ja vaikeuksia oli vain hetkittäin.
Tuo tapa osoittaa että toivottua tulosta ei tule, se on siis väärä.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 13:55"]
Joo teet väärin; kerro missä, silmät tarkkana!
Lapsi hakee huomiota. Miksi se juoksee karkuun? Et lähde jahtaamaan. Annat uhkauksen tulevasta rangaistuksesta ja jos jatkaa niin tulee se uhattu rangaistus. Tuon ikäinen ei sitten tajua jos menet sanomaan että viikonlopun huvipuistoreissu peruuntuu vaan jotain konkreettista, joka vaikuttaa heti se toimii hyvin.
-- Rangaistuksen annan heti. Olen ymmärtänyt, että kyse niin pienestä lapsesta, joka ei ymmärrä edes tuntia elämässään eteenpäin.
Nyt myöskin ymmärtänyt viime viikkoina olla juoksematta perään. Olen sanonut, että jos ei nyt tule tähän tai tee sitä ja sitä, tapahtuu sellaista ja sellaista.
Lahjonta toimii lapsiin. Lahjo jollain helpolla ja kivalla jonka voit myös toteuttaa! Se voi olla vaikkapa joku hiuskoriste yms. jonka lupaat laittaa jos pääsette nyt hommassa etenemään.
-- Olen kokeillut lahjomista ja se toimii hyvin, jos osaan ennakoida tilanteen. Eli en ole alkanut lahjomaan siinä tilanteessa, kun lapsi on jo "hankala", vaan sitten mennyt sen hankalan kautta.
Kehu kun toimii hyvin/nopeasti/osaa jotain jota ei ennen osannut tai tekee jotain paremmin! Kaikki pienikin kehu on aina kehumista..
Näin lapsi myös huomaa että sinä huomaat hänet.
-- Näin olen myös tehnyt.
Anna lapselle riittävästi aikaa lopettaa leikkejä, pienen lapsen (ja miksei isommankin) on vaikea jättää jotain mukavaa leikkiä NYT vaan huhuile lapselle että lähdette vartin päästä, sitten 5 minuutin kuluttua, lopulta nyt lähdetään -laske vielä 2 kertaa mäestä alas! Salli vaikka vielä kolmas silmäniskun kanssa..
KEHU!
-- Näin olen myöskin tehnyt. Olen antanut lapselle aikaa "kaksi minuuttia" tai "hetken" tai "tuon saat lukea/katsoa loppuun ja sitten hampaiden pesulle"... Eli ns. valmistellut seuraavaa toimintaa. Aina en ole näin toiminut, vasta viimeisen kuukauden aikana.
Tässäkin voitte pohtia mihin olette menossa, eli mihin mukavaan puuhaan lapsi pääsee. Sitten lapsen tuleekin oikeastaan jo halu päästä jo lähtemään!
Tehkää lähdöstä joskus kisa: kumpi nopeampi, mitä kaikkea mahdetaan nähdä matkalla? Onkohan se tuttu pullea koira taas lenkillä? Juttele lapselle ja koita innostaa.
-- Kokeiltu ja ei auta enää. Muutama kuukausi sitten auttoi.
Aina kannattaa antaa aikaa lapselle: ota kirja ja menet NYT lukemaan vähän satua, piirrätte hetken vaikka eläimiä, ota lapsi mukaan tekemään ruokaa, viikkaamaan avuksesi yms.
Jos lapsi tekee pahojaan niin niistä tulee joku rangaistus, pienelle vaikka nurkka tai jäähy tuolille. Jos toistaa niin uudestaan nurkkaan. Mutta jottei elämä ole pelkkää kurjuutta ja käskytystä niin kannattaa tosiaan kehua ja kiittää lasta paljon myös ja vahvistaa näitä hyviä puolia.
[/quote]
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 14:07"]
Tuttua juttua, mutta itse en pitäisi omaa huonetta jäähypaikkana. Sehän on täynnä leluja ja viihdykettä! Joku jakkara eteiseen, keittiöön olisi mun mielestä parempi.
[/quote]
Jakkaraa olen kokeillut. Aikaisemmin se toimi, mutta en tiedä miksi enää toimi. Istuu siinä ihan mielellään tarvittavan ajan, eikä tunnu ajattelevan sitä rangaistuksena. Kun vien omaan huoneeseen ja laitan oven kiinni, ei yritä tulla pois, mutta hakkaa ovea ja huutaa "pois pois" kiukustuneena. Sitä tuntuu taas pitävän rangaistuksena.
Sen lisäksi että kiellät, kerro myös mitä saa tehdä. Varsinkin jos kiellot on sellaisia vähän ympäripyöreitä tyyliin "ei saa käyttäytyä tuhmasti". Erittele lapselle tarkemmin millaista käytöstä häneltä odotetaan. Esim älä hypi sohvalla, sohvalla saa vain istua. Tai mitä se tarkoittaa että ollaan kiltisti (ei lyödä, heitellä tavaroita jne.). Se on aika mitäänsanomaton käsite pienelle.
meilla auttoi liikennevalokortit noissa varoituksista. Puhe menee noin pieneltä vielä ohi, mutta kun sen ekan varoituksen aikana näytän keltaista korttia (kotona ollessa kortit roikkuu mulla koko ajan kaulassa) niin se mitä sanoin, mene jotenkin paremmin perille. Jos jäähylle joutuu, näytän ensin punaista korttia, kerron sitten nuo että miksi joutui jne. Syy-seuraussuhteiden hahmottaminen on noin pienelle vielä vähän vaikeaa mutta noiden korttien merkityksen lapset on oppineet. Tietätävt, että kun keltainen kortti tulee, kohta voi tulla punaista. Tärkeää olisi olla myös vihreä kortti, jota muistaa käyttää, siis antaa lapselle hyvääkin palautetta eikä vain komentaa.
Muutenkin kannattaa lähteä hyvän kautta. Ottakaa yksi taito kerrallaan, jota harjoittelette, ja johon panostat, esim. pukeminen. Käytte yhdessä läpi kiireettömällä hetkellä että mitä siihen pukemiseen kuuluu. Ja etenkin se mitä lapselta odotat, siis mitä tarkoittaa olla kiltisti. Piirtäkää vaikka kuvat, jotka laitatte eteisen seinälle. Sitten sovitte, että saa tarran, kun pukeminen sujuu hyvin ja vaikka kolmesta tarrasta saa jotain kivaa (yhdessäoloa mieluummin kuin tavaraa). Noin pienellä tavoitteet täytyy olla aika lyhyen tähtäimen juttuja. Ja kun se pukemisen hetki tulee, ja raivo alkaa, muistuta siitä mitä sovittiin, osoita sitä piirtämäänne kuvaa, muistuta siitä tarrasta jne. Ja lopuksoi tarra jos sujui hyvin/paremmin kuin yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^^ Tuo tarrasysteemi kuulosti hyvin kokeilemisen arvoiselta. Se on ehkä vähän hankalaa iltapäivisin, kun haen lasta hoidosta, mutta toisi hyvää harjoitusta ja oppisi ns. uuden tavan käsitellä pukemista ja motivoisi eri tavalla pukemaan päälle.
- ap
Meillä toimii kisa yhdistettynä kehuihin ja ihmettelyyn. "Miten sinä olet noin nopea laittamaan housut jalkaan? Minulla on vasta toinen jalka lahkeessa". "Minulla on jo sisävaatteet päällä, mutta sinulla ei. Kisataanko siitä, että kumpi ehtii ensin, sinä pukea kaikki vaatteesi vaiko minä harjata hampaani? Hupsis, hävisin. Huomasin, että hiuksetkin täytyi kammata? (näköetäisyydellä kisattavat)
Sitten kisat niin, että lapsi on toisessa huoneessa. "Jos sinä puet omassa huoneessa ja minä kylpyhuoneessa, niin kumpi on ensiksi valmis? Minulla on jo sukat jalassa, mutta en löydä housujani... Sinun vaatteet löytyvät sängyltä. Joko aloitit?".
Kisailussa täytyy keksiä mielellään uusi tapa joka kerta. Lapsikin voi ehdottaa, että miten kilpaillaan. Kun lapsi kasvaa voin opetella myös häviämistä. Uhmassa ei kannata. Jotkut lapset tarvitsevat lyhyitä selkeitä ohjeita, mutta meidän 4 v kaipaa jo monipuolisempaa jutustelua. Samalla voi testailla, että kuinka monta juttua lapsi muistaa tehdä, kun kerran on sanottu.
Hei
Ehkä kannattaisi koittaa ihan jotain muuta. Sinä kärsit, eikä mikään auta. Jäähypenkki ei taida toimia.
1) Hyväksy, että hän on 2,5. Hänen on mahdoton ymmärtää seurauksia, rangaistuksia ja jäähyjä. Joten älä uhkaile tai rankaise. Olet sitä kokeillut, eikä toiminut.
2) Anna hänen touhuilla omiaan mahdollisimman paljon. Puutu asioihin, jos jotain on menossa rikki tai johonkuhun sattuu. Näin hän jaksaa paremmin kuunnella sinua, kun on oikeasti tarve (vieraita käymässä tai kaupassa)
3) Kaupassa anna hänelle tehtäviä. Sano hänelle: "Nostaisitko kärryyn yhden maitopurkin/makaronipaketin" ja seuraat parin metrin päästä. Jos hän istuu ostoskärryssä, hän voi laittaa valitsemasi tavarat kärryyn tutkittuaan niitä ensin ("Tässä on kurkku. Minkäs värinen se onkaan" jne..). Hän pysyy kiireisenä, oppii sanoja ja on samalla hyödyksi.
4) Pukeutuminen on kauheaa. Varaa paljon aikaa ja lyö homma ihan leikiksi. Tee se vaikka kerran pari niin, ettei ole pakkoa mennä oikeasti ulos. Laita hänen kenkäsi sinun käteesi, puhu hassuilla äänillä, laula, anna hänen laittaa vaatteita hassusti ja pidä hauskaa hänen kanssaan. Tee se niin monta kertaa, että hän toivoo teidän laittavan vaatteita. Kun kaikki vaatteet ovat päällä, teet grande finalen (ettei leikki kestäisi ikuisuuksia, vaan hän tavoittelisi kaikkia vaatteita päälle). Toivotan vain onnea ja kärsivällisyyttä näin kylmillä keleillä.
Eniten toivon onnea ja kärsivällisyyttä. Et varmasti joudu häntä enää rippikouluun pukemaan. Eli se menee ohi ..joskus :)
Pienen tukkapöllyn ja luunapin pitäisi olla sallittuja kasvatuskeinoja, pahoinpitely ja piiskan antaminen on asia erikseen. Kun lapsi ei usko, se ei usko, siinä ei paljon jäähyt sun muut pelotteet toimi, mutta tukkapölly toimii taatusti.
Meillä on ollut koko viime syksy kuvaamaasi aikaa. Lapsi oli tasan 2,5-vuotias. Meni hoitoon ja muutimme toiseen kaupunkiin, ja nämä kaksi muutosta + uhma oli melkoista härdelliä. Aamut olivat sellaisia, että kaikesta hyvästä ja kauniista huolimatta lapsi jumi sohvan alle ja huusi ja itki ja kieltäytyi pukemisesta. Matkalla hän ei pysynyt rattaissa, vaan viskoi kengät ja rukkaset pitkin tienvarsia, ja esimerkiksi kerran kun hain niitä hän luikerteli valjaista ja juoksi sukkasillaan makaamaan lähimpään lätäkköön jne. Lopulta kannoin kirkuvaa lasta olkapäillä, yritin jotenkin ohjaillla isompaa lasta, työnsin toisella kädellä kärryjä jossa olin lapsen heittelemät vaattet ja päikkyyn tultiin lievästi hikisinä. Kun jätin itkevän, ja joskus kirkuvan lapsen hoitoon, olin monasti itsekin itkun partaalla.
Me selvittiin noista ajoista niin, että rauhoitin kello kuuden jälkeen niin, että kuudesta nukkumaanmenoaikaan höpöttelin lasten kanssa sängyn päällä, hulluttelin, silittelin ja vitsailin, ja minnekään ei menty ja mitään ihmeellisempää ei tehty. Kerättiin sillä lailla taas voimia uuteen karseaan aamuun.
Pikkuhiljaa kaikki alkoi sujumaan ja nyt kun lapsi on kolmevuotias niin hän on oikeasti aivan mielettömän ihana ja sillä lailla kiltti mitä nyt lapsen ylipäänsä tarvitsee olla. Muutos on ollut valtava, ja syksyn uhma oli meillä varmasti paljon myös väsymystä ja stressireaktiota.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 15:27"]
Pienen tukkapöllyn ja luunapin pitäisi olla sallittuja kasvatuskeinoja, pahoinpitely ja piiskan antaminen on asia erikseen. Kun lapsi ei usko, se ei usko, siinä ei paljon jäähyt sun muut pelotteet toimi, mutta tukkapölly toimii taatusti.
[/quote]
Heippa. Opiskelen vanhustenhoitajaksi, ja haluaisin kysyä, että sitten kun sinä joskus olet ikääntymisen ja muistin heikkenemisen myötä taas kogniitivisilta taidoiltasi 2,5-vuotiaan tasolla, niin saanko tukistella sua ja nippailla sulle luunappeja? Olen kuitenkin silloin sua melko paljon vahvempi ja mulla enemmän valtaa päättää sinun elämästäsi kuin sinulla on silloin. Mitä luulet, auttaisko pieni kuritus sua jotenkin reipastaman aivokemiaasi niin että osaisit olla paremmin kuten sulta halutaan?
Ja jos kerran sua ei saa satuttaa, miksi lasta saa? Ei se opeta lapselle mitään muuta kuin sitä, että vanhemmalla on enemmän fyysistä voimaa.
Alue: Aihe vapaa
Voi olla ihan uhmakautta ja siis testailee rajojaan. Meillä jos jäähyt ei auta, lähtee esim. lempilelu jäähylle tai lempiunilelu tms. Lelu pyysyy siellä hyllynpäällä useita tunteja /seuraavaan päivään/viikon. Riippuen siitä, miksi se on sinne joutunut ja monennenko kerran se lelu pois otetaan. Meillä tämä toimii paremmin kuin että lapsi laitettaisiin koko ajan jäähylle.
Lyömiseen puutun aina heti. Otan tiukasti kiinni, katso silmiin ja sanon, ettei saa lyödä. Minua lapset eivät lyö, mutta toisiaan joskus muksivat. Meillä on myös tämä tuittupäisempi kuin enkeli hoidossa. Kotona tulee temperamentti esiin tai se alkaa heti kun tarhan portti suljetaan ja päivän paineet purkautuu ulos.
Jos ulkovaatteita ei saada yhteisymmärryksessä päälle, olen pari kertaa vienyt lapsen hoitoon sisävaatteissa ja kantanut ulkovaatteet kädessäni. Kahdesta kerrasta oppi talvipakkasilla, että olisihan ne ulkovaatteet hyvä olla.
Ja meilläkin on nyt iän myötä (tämä tuittupäisempi nuorempi 3v) on alkanaut auttaa tuo, että etukäteen kerrataan, miten kaupassa käyttäydytään ja kyselen kysymyksiä tyyliin "saako kaupassa juosta/kiljua .." tai "kiljuuko muut ihmiset kaupassa vai puhuuko ne rauhallisesti".
Toinen lapsi on meillä paljon helpompi eikä samanlaista vääntämistä ole ollut. Temperamenttiasia jälleen.