Kuinka vähillä vaatteilla tulisitte toimeen?
Pakon edestä (monta muuttoa ja epävakautta asumisessa) jouduin vuosi sitten vähentämään tavarani minimiin. Vasta osui silmään joku uutisjuttu jossa toimittaja ihmetteli, että voihan sitä ihminen tulla toimeen +30 vaatekappaleella, mukaan ei oltu laskettu sukkia ja alusvaatteita.
Minulla on kahdet farkut, mustat ja tummansiniset. Muutama kauluspaita, muutama t-paita, muutama alutoppi, muutama nätti pitkähihainen tunikatyyppinen (ei kuitenkaan sellainen mammateltta), kaksi neuletta, yksi yleispätevä musta hame. Kaksi juhlamekkoa. Kenkiä löytyy mustat nilkkurit, yleispätevät juhlakengät ja siistit kävelykengät. Ja sitten ne sukat ja alusvaatteet. Takkeja kolme, talveen, välikausimalli, kesään.
Parasta: vaatekriisejä ei ole, kaikki käy yhteen ja pyykkään tasan sen kerran viikossa. Olenko hullu? Paljonko te tarvitte/tarvisitte vaatteita? Välillä tulee hirveä hinku ostaa jotain kivaa mutta kun niitä kivoja rätkyjä raahasin sitten viimeksi urakalla Konttiin eikä niitä tunnu sittenkään tarvitsevan...
Kommentit (26)
Mulla on vain kahdet toimistosopivat housut: tummat farkut ja mustat perushousut. Lenkkeillessä tietysti käytän ulkoiluhousuja. Pidän kuitenkin housuja tosi harvoin. Yleensä päällä on hihaton mekko, jotan käytän vaihtelevasti pitkähihaisten paitojen tai neuletakin kanssa.
Ehkä kokonaisuudessaan näin: tarvisin yhdet housut, tunikan, hameen, mekon, pari pitkähihaista t-paitaa ja yhden neuletakin + tietysti alusvaatteita ja sukkiksia sekä kolmet kengät (lenkkeily, siistit talvikengät esim. nahkasaappaat ja jonkinsortin avokkaat) ja kolme takkia (lenkkeily-, villakangastakki ja välikausitakki).
Viidellä vaatekerralla pärjäisin kesät talvet koska olen kerrospukeutuja ja inhoan pynttäytymistä.
Ap vielä lisää, muutama tarkoittaa minulle kolmea/neljää eikä mitään kuutta.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 00:24"]
Viidellä vaatekerralla pärjäisin kesät talvet koska olen kerrospukeutuja ja inhoan pynttäytymistä.
[/quote]
Näinhän se menee, ei jokaiseen asuun tarvi olla viittä eri vaatetta.
No poikkeustilanteessa riittävän lämpimässä ilmastossa ilman vaatteitakin, kylmässä sitten niillä vaatteilla jotka riittävät pitämään lämpimänä. Jos pitäisi jatkaa tätä elämää samaan malliin kuin ennenkin (kuten ilmeisesti tarkoitit), niin kolme vaatekertaa riittäisi hyvin, plus ulko- ja alusvaatteet.
Nimenomaan että elämäänsä jatkaisi entiseen tapaan. Jotenkin nyt järkyttää ne, joilla on kaapissaan vaikka 30 eri t-paitaa ja 15 juhlamekkoa...!
Mun mielestä kyllä naisen pitäisi jollain tapaa huolehtia kans niistä vaatekaapin klassikoista esim bleiseri puuttuu tuosta. Ainakin tuntuu että ihmiset kyylää jos samalla viikolla on samat vaatteet, ja ainakin juhliin pyri hankkimaan uuden asukokonaisuuden.
Jos jatkaisin entiseen malliin, niin minulle riittäisi 7parit sukkia, 7parit alushousuja, 7t-paitaa, 1vetoketjuhuppari, kahdet rintaliivit, kahdet pitkähihaiset housut, kengät ja talvitakki.
Jos pihistelisin, niin sitten riittäisi 4parit sukkia, 4parit alushousuja, 4 t-paitaa, 1 huppari, yhet rintsikat, yhdet housut, kengät ja talvitakki.
Todellisuudessa vaatekaappini pursuilee vaatteita ja käytän ensimmäistä metodia viikosta toiseen, vaatteita vain vahdellen.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 00:29"]
Nimenomaan että elämäänsä jatkaisi entiseen tapaan. Jotenkin nyt järkyttää ne, joilla on kaapissaan vaikka 30 eri t-paitaa ja 15 juhlamekkoa...!
[/quote] Mulle taas 30 t-paitaa on vähän. Jos siis kaikki topitkin lasketaan niin varmaan sadan paikkeilla ollaan.
Mua ärsyttää eniten se että kaikista vaatteista täytyy tehdä STANA LÄPINÄKYVIÄ! Sitten on pakko olla sinne alle jotain toppia. Joojoo trendikästä kerrospukeutumista, tuntuu vaan rahastukselta. Henkkamaukalle tai kiinatrikooseen turha mennä halpojen vaatteiden perässä jos heti saa olla kivan tunikan alle mallaamassa väriin sopivaa toppia.
Siis eli paljon vähemmällä pääsisi jos niitä vaatteita tehtäis yhtään järkevämmin.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 00:33"]
Mun mielestä kyllä naisen pitäisi jollain tapaa huolehtia kans niistä vaatekaapin klassikoista esim bleiseri puuttuu tuosta. Ainakin tuntuu että ihmiset kyylää jos samalla viikolla on samat vaatteet, ja ainakin juhliin pyri hankkimaan uuden asukokonaisuuden.
[/quote]
Kuinka paljon ihmiset muka keskittyvät toisten pukeutumiseen??
Mulla on tällä hetkellä käytössä yhdet housut ja 3-4 pitkähihaista, ehkä 4 toppia, 2-3 t-paitaa ja tietysti alusvaatteita. Juhlatilanteisiin voin valita kahdesta mekosta. Kenkiä on yhdet arkikäyttöön sekä saunatossut, en ole kokeillut mahtuuko esim avokkaat jalkaan.
Näillä pärjään mainiosti. Ainoastaan housuja vois olla toisetkin, mutta en viiti ostaa muutaman viikon käyttöä varten. Tämä on väliaikainen tilanne kun muut ei mahdu päälle mutta ei mun normaali vaatekaappikaan kamalan laaja ole. Pesukone pyörii useamman kerran viikossa mutta sitä se on muutenkin lapsiperheessä.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 00:54"]
Mua ärsyttää eniten se että kaikista vaatteista täytyy tehdä STANA LÄPINÄKYVIÄ! Sitten on pakko olla sinne alle jotain toppia. Joojoo trendikästä kerrospukeutumista, tuntuu vaan rahastukselta. Henkkamaukalle tai kiinatrikooseen turha mennä halpojen vaatteiden perässä jos heti saa olla kivan tunikan alle mallaamassa väriin sopivaa toppia.
[/quote]
Olen niin samaa mieltä! Vielä kymmenen vuotta sitten nuo läpinäkyvät vaatteet olivat ihan oma genrensä, nykyään ei-läpinäkyviä ei löydä mistään halpisliikkeestä. Ja on tosi käytännöllistä ja mukavaa kun sattuu olemaan kuuma kesä ja joutuu kävelemään vähintään kahdessa topissa...
Onks tää sittenkin se normaalitilanne? Jos yhtään banjomönjäblogia avaa niin luulis että niitä hameitakin tarvii sen 50 kappaletta...
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 01:26"]
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 00:54"]
Mua ärsyttää eniten se että kaikista vaatteista täytyy tehdä STANA LÄPINÄKYVIÄ! Sitten on pakko olla sinne alle jotain toppia. Joojoo trendikästä kerrospukeutumista, tuntuu vaan rahastukselta. Henkkamaukalle tai kiinatrikooseen turha mennä halpojen vaatteiden perässä jos heti saa olla kivan tunikan alle mallaamassa väriin sopivaa toppia.
[/quote]
Olen niin samaa mieltä! Vielä kymmenen vuotta sitten nuo läpinäkyvät vaatteet olivat ihan oma genrensä, nykyään ei-läpinäkyviä ei löydä mistään halpisliikkeestä. Ja on tosi käytännöllistä ja mukavaa kun sattuu olemaan kuuma kesä ja joutuu kävelemään vähintään kahdessa topissa...
[/quote]f
Ja ainoa vastine kaupassa - villapaita :D Nyt oikeesti....
Minulla on käytössä oikeastaan kahdet housut, mitä käytän julkisesti. Toiset on farkut, toiset tuulihousut joissa ulkoilen. Parit muut löytyy kaapista, mutta niitä en juurikaan käytä. Paitoja on muutama. Mitään juhlavaatteita ei ole, jos menisin juhliin pitäisi löytää joku paita, alaosaksi laittaisin mustat housut.
Syy tähän on kyllä puhtaasti se, ettei ole varaa vaatteisiin koska olen työtön. Ennemmin ne rahat sitten laittaa lapsen vaatteisiin ja miehen, joka työssä käy ja täytyy olla edes jotenkin edustava. itse en juuri missään käy. Olen isokokoinen, muuten voisin ostaa esim kirpparilta edullisesti mutta minun kokoiselleni ei löydy, harmin paikka.
Vähällä siis pärjään. Oikein hirvittää, että jos pääsisi töihin mitä ihmettä pukisi päälleen. Vaatekauppojen 'xl-osaston' rytkyt ovat kammottavia...
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 01:30"]

Siis tämän takia tilaan melkein kaikki vaatteet netistä, halpa hinta vielä päälle. Heti jos paidassa lukee mitään keinokuituja niin sen läpinäkyvyyden voi jo haistaa - ennemmin puhdasta puuvillaa tai pellavaa niin ei tarvi helvata mallata rintsikoiden sävyä rönttöpaitaan.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 01:34"]
Minulla on käytössä oikeastaan kahdet housut, mitä käytän julkisesti. Toiset on farkut, toiset tuulihousut joissa ulkoilen. Parit muut löytyy kaapista, mutta niitä en juurikaan käytä. Paitoja on muutama. Mitään juhlavaatteita ei ole, jos menisin juhliin pitäisi löytää joku paita, alaosaksi laittaisin mustat housut.
Syy tähän on kyllä puhtaasti se, ettei ole varaa vaatteisiin koska olen työtön. Ennemmin ne rahat sitten laittaa lapsen vaatteisiin ja miehen, joka työssä käy ja täytyy olla edes jotenkin edustava. itse en juuri missään käy. Olen isokokoinen, muuten voisin ostaa esim kirpparilta edullisesti mutta minun kokoiselleni ei löydy, harmin paikka.
Vähällä siis pärjään. Oikein hirvittää, että jos pääsisi töihin mitä ihmettä pukisi päälleen. Vaatekauppojen 'xl-osaston' rytkyt ovat kammottavia...
[/quote]
Joo, ne XL-kamat.... Sinistä leopardikuosia ja empire-vyötäröä? Mitvit?
Pari paitaa pitkä ja lyhythihaisia, kausitakit,farkut, yhdet shortsit ja jotku läpsykkäät jalkaan, alusvaatteita ja sukkia
t. kahden työn tekijä (työvaatteet töissä), ei ehdi vapaa-ajan vaatteet kulumaan