En ole leikkijä tyyppi ollenkaan. En JAKSA leikkiä lapseni kanssa.

Koska mun mielestä leikki on lasten työtä, ja lapset tekee sitä meillä keskenään. Teillekinhän on nyt tulossa leikkikaveri joten eiköhän se auta asiaa...



Toisekseen uskon, että lapsellekin on parempi että saa tehdä äidin/isän kanssa sellaisia asioita josta MOLEMMAT nauttii. Aikaahan lapselle tarvii antaa, mutta ei sen pakko ole just leikkimistä olla.

Kun lapsella ei ole leikkikaveria, niin se kärttää vanhempiaan sitäkin enemmän kanssaan leikkimään. Meillä sitten kun toinen oppi konttaamaan, niin aikuista leikkikaveria on tarvittu tosi paljon vähemmän.



Eikä pelkkä yksi ominaisuus tee sinusta huonoa tai itsekästä äitiä. Se on vain yksi pieni murunen koko lapsen hyvinvoinnissa. Ei kukaan äiti ole täydellinen.

1. Mieti mikä on lapsellesi tärkeää. Onko hänelle leikkiminen tärkeää?

2. Mieti millaisen kuvan annat lapsellesi kun et välitä hänelle tärkeästä asiasta?



Nyt vanhat lakanat esiin ja majaan eväsretkelle.

Ja lukeminen on tosi hyvä juttu.

Kiitos sanoistanne!

Ei aikuisen tarvi leikkiä lasten kans. Riittää kun olet turvallinen aikuinen, rakastava, rajoja asettava ja ruokaa antava. Lapsi kyllä vaistoaa jos se leikkiminen on pakko pullaa aikuiselle. Leikit vain sillon kun sua huvittaa. Riittää mielestäni hyvin se että olet läsnä.



E ymmärrä tätä nykyajan vouhkaamista että lapsen kanssa tulis leikkiä, tehä sitä ja tätä ja tuota. Monesti jopa vanhemmat liikaa " tuppautuu" lasten touhuihin.



Tietysti kirjojen lukeminen ja joku pelien pelaaminen on ihan hyvä juttu. Esim, me luetaan päivittäin useampi kirja.



Mutta kyllä se on lapsen työ se leikki, aikuisilla omat hommasa.



Oon myös miettinyt että millon vanhemmuudesta on tullut tällasta suorittamista... Pitää ehtii kauheesti ja tehä paljon lasten kanssa. Että kokee olevansa jotenkin erikoinen äiti/isä. No joo, ehkä liikaa yleistän mut tässä jotain ajatuksia.

Kyllä alkupäähän listaa tulevat ruoka, vaatteet, koti, terveys, vähintään yksi lähiaikuinen, turvallinen elinympäristö, lempeä koti-ilmapiiri, jne. Nämä ovat paljon tärkeämpiä juttuja. Vasta myöhemmin listaan tulee mahdollisuus leikkiin. Eikä siinä ole tärkeintä se, että aikuinen osallistuu leikkimällä lapsen kanssa, vaan tärkeintä on se, että lapsella ylipäätään on MAHDOLLISUUS LEIKKIIN. Minun mielestäni se ei monissa nykykodeissa toteudu enää parhaalla tavalla, kun perheille ohjelmoidaan niin paljon ohjelmaa, harrastuksia, kyläilyjä, matkailua, ym. Lapsille ei siinä kaikessa jää enää aina kovin paljon vapaa-aikaa, jota voisi käyttää vapaaseen leikkimiseen.

mut onneks nyt kun pikkuveli konttaa niin ne leikkii yhdessä tosi paljon. koitan kumminkin osallistua ja antaa omaa aikaani. luetaan siis ja tehdään myös palapelejä. usein tehdään niin että laitan lapset tuoleihin ruokapöydän ääreen, pienemmälle lelu kouraan ja isommalle esim muovailuvahaa tms ja sitten puuhailen itse, teen ruokaa laitan astioita.. mutta olen siinä mukana, juttelen ja laulan ja eikös se ole yhdessä touhuamista...

että aina vanhemmat eivät leiki mukana vaan lapsi saa itse kehittää luovuuttaan ja mielikuvitustaan. Ja lukeminen on tosi hieno juttu, tuo läheisyyttä ja yhteistä tekemistä. Jos lapsella vielä on esim isä joka innostuu jostain muusta yhteisestä jutusta, se on ihan hienoa.



Ja totta on että kun sisarukset kasvavat, äidin tarve leikittäjänä vähenee. Ensimmäisen lapsen kanssa minulta kuluivat polvet puhki housuista kun olin aina lattialla lapsen kanssa, nyt kolmannen kanssa ei ole enää mitään sellaista, kun isot sisarukset ovat paljon hauskempia seuralaisia.

Oma äitini ei myöskään leikkinyt. Olen jotenkin oppinut, että kuuluu asiaan, että lapset leikkivät keskenään ja aikuisilla on aikuisten jutut.



Olen huomannut, että lapsemme tulee usien ihan levottomaksi siitä, jos hänen kanssaan liikaa leikitään ja viihdytetään. Ei enää pysty keskittymään yksin yhtään mihinkään, vaan kärttää koko ajan äiti sitä, äiti tätä.



Minä myös pääasiassa luen kirjoja ja joskus vaikka piirrän jotain, jos lapsi pyytää. Mutta en leiki. Ja lapsi itse asiassa ei edes tykkää, jos joskus yritän hänen kanssaan leikkiä. Haluaa kuitenkin tehdä kaiken itse ja en osaa päristää autolla oikein jne. Kaipaa pääasiassa jonkun katsomaan mitä hän tekee, ei niinkään osallistumaan itse leikkiin.

eikä se todellakaan tarkoita että olisi huono äiti. Niin kuin itse sanot teet palapelejä hänen kanssaan, kaikilla on joku puoli mistä tykkää. Mies esim usein ulkona lasten kanssa täällä. Minäkään en tykkää lattialla pyöriminen (polvivaivakin kun on) vaan mieluummin luen, leivon, teen ruokaa ja lapset mukana siinä. Leikkivät keskenään tai yksikseen. Ja lapsia on 4, isommat eivät ole mitään traumoja tästä saaneet, he.

Mutta muotoja voi olla vaikka mitä. Et sanonut, minkä ikäinen lapsesi on, mutta jotain ajatuksia. Taaperoiän ohittaneen kanssa voi rakennella ja pelata pelejä. Askartelu ja piirtäminen on vaihtoehtoja. Kotitöitä voi tehdä yhdessä jo aika pienestä.

Mutta erilaisiin rooli/vuorovaikutusleikkeihin etsisin lapsiseuraa.

Leikkiikö lapsesi yksin kotona? Leikki ON TÄRKEÄÄ LAPSEN KEHITYKSELLE.



Kun meidän eskari-ikäiseltä kysyy mikä oli kivointa eskarissa, niin vastaus on muuten järjestään aina :leikkiminen.

tulevat - ei siihen leikkittäjiä tarvita. Leikkimällä he myös oppivat, ei siihen opettajaa tarvita. Toki voi neuvoa tai tulla kinastelussa väliin tms.



En itsekään ole tykännyt " leikkiä" lasteni kanssa, luen kyllä kirjoja, pelaan pelejä/palapelejä, askartelen ja piirrän.