Hei te omakotitalossa asujat mitä kaikkee joutuu tekeen päivittäin
työpäivän jälkeen tai ennen? Olen kauhean mukavuuden haluinen ja en ole olleskaan innostunut pihatöistä, mies hinkuu omakotitaloon. Hän kyllä kätevä käsistään mutta kai siä munkin jotain pitäs tehdä.
Kommentit (7)
Lumityöt lähinnä. Tai riippuu tietysti siitäkin, minkä kuntoinen talo on, eli onko rempattavaa vai ei. Kesällä sitten on kaikki pihahommat, nurmikonleikkuut, kukkapenkkien, marjapuskien ym. hoito. Mutta siis paljon riippuu talosta, että mitä kaikkea joutuu tekemään.
Ihan samanlaista täällä on asua kuin kerrostalossakin. Lumitöitäkin on niin harvoin ollut täällä etelä-Suomessa, ettei niitä voi edes laskea. Olemme tehneet pihankin niin helppohoitoiseksi terasseilla, pensailla ja kivetyksillä, ettei kesälläkään tarvitse tehdä mitään, jos ei halua.
Etenkin talvella tehdään saman verran hommia kuin tehtiin pienessä rivariyhtiössäkin: lumityöt vain omalta etupihalta. Kesällä nurtsia on vähän enemmän leikattavana, mutta eipä se minuuteissa silti juuri kauemmin vie kuin rivarimme takapihan nurtsin leikkaaminen. Meidän piha on ns. japanilaistyyppinen, eli aika vähän viherpiiperryshommia kesälläkään on. Sen verran poikettiin, että meillä on 2 omenapuuta, marjapensas ja mustikkapensas. Nekään ei ole kovin vaikeita pitää hengissä ;)
Jos halutaan jotain rempata, on onneksi kontakteja ammattimiehiin ja miehellä joihinkin pienempiin hommiin (tapetointi yms. pintaremppa) omaakin innostusta. Sähkö-, lämpö-, vesi-, jäte- ja nettimaksut on nyt itse huolehdittava suoraan yhtiöiden kanssa, mutta ne menee meillä suoraveloituksena. Eli oikeasti: rivariin verrattuna elämämme on yhtä " vaivatonta" edelleen, tilaa on vain enemmän eikä seinänaapurit valita metelistä yölläkään :D
Meillä 4 vuotta vanha talo, ei tarvitse vielä remppaa tehdä. Eikä juurikaan pihatöitä, ympärillä lähinnä kalliota ja havupuita, istutukset helppohoitoisia. Tienhoitomaksuun sisältyy myös pihan auraus ja hiekoitus. Muutaman kerran tänä talvena olena luudalla harjannut lumet portailta, siinä kaikki " ylimääräinen" .
pihan voi suunnitella sellaiseksi, ettei puutarhatöitä tarvi tehdä paljon mitään. Nurmikko ei ole pakollinen, olen nähnyt kivoja pieniä tontteja joissa kivetystä ja havuja.
Meillä on niitä nyt vähemmän kuin aiemmin rivarissa ja rivarissakin piti hakea posti laatikosta.
Ja keväällä nurmikon " huolto" ,kesällä sen leikkaus,ja syksyllä haravointia ainakin meillä kun on 5 vaahteraa...
Ja aina pientä fixausta,pesemistä,maalausta jne.
Onhan sitä aina pientä hommaa mutta meidän mielestä mukavaa.