Mikä asia ärsyttää eniten omissa lapsissa?

Jos nimittäin tiedän että taas on noustava klo 7 lauantai-aamuna, teen sen sitten mieluummin iloisella mielellä niin ei mene koko päivä piloille... Enkä tiuski lapsillekaan niin paljon.

Ja kun siivoan niin heti perään on ihan yhtä sotkuista kuin aikaisemmin.

JA kun sanon, että äiti lukee hetken lehteä ja lepää niin ihan varmasti alkaa kamala tappelu lapsilla, ja yksi haluaa ruokaa, toinen haluaa vessaan ja kolmas tippuu sohvalta ja alkaa parkumaan :)

Toinen saa nukkua pidempään (jos pystyy) lauantaiaamuisin ja toinen sunnuntaisin.

Vierailija:

Ja kun siivoan niin heti perään on ihan yhtä sotkuista kuin aikaisemmin.

JA kun sanon, että äiti lukee hetken lehteä ja lepää niin ihan varmasti alkaa kamala tappelu lapsilla, ja yksi haluaa ruokaa, toinen haluaa vessaan ja kolmas tippuu sohvalta ja alkaa parkumaan :)

Ihan samoja tuntemuksia täällä. Olen vaan opetellut olemaan välittämättä. Mulla on tosin onneksi niin hyvä keskittymiskyky, että pystyn kyllä syventymään naistenlehteen samalla kun lapset hajottaa kämpää ympärillä :-) (Huonompi juttu sitten kun tajuan mitä on tapahtunut...)

Voi jeesus että hermoja raastaa, kun lauantai-aamuna rupeaa keittelemään puuroa eikä mitään muuta toivo kuin että saisi hetken elellä leppoisasti, mutta mitä vielä, muksu VINKUU inhotattavalla falsetillaan haluuuuuuuuuuuuuu tikapuuuuuuuuuuut haluuuuu tikapuuuuuuut haluuuuuuuuuuuu tikapuut. Sen pitäisi päästä emännänjatkon kanssa lotraamaan pesualtaaseen eikä se vaan kerta kaikkian siinä tilanteessa käy, monestakin syystä.

Lapsia ei ole kuin kaksi, mutta voi mikä määrä ääntä noista lähtee! Aina ja koko ajan ovat äänessä ja liikkeessä. Korvatulppia kuluu... ***kunpa olisi joskus hiljaista ja rauhallista***





Mutta toisaalta, sellaisia lapset ovat. On terveen merkki, että ääntä lähtee ja jalat vispaa. Siis eipä pitäisi valittaa tästäkään.

Vierailija:

Voi jeesus että hermoja raastaa, kun lauantai-aamuna rupeaa keittelemään puuroa eikä mitään muuta toivo kuin että saisi hetken elellä leppoisasti, mutta mitä vielä, muksu VINKUU inhotattavalla falsetillaan haluuuuuuuuuuuuuu tikapuuuuuuuuuuut haluuuuu tikapuuuuuuut haluuuuuuuuuuuu tikapuut. Sen pitäisi päästä emännänjatkon kanssa lotraamaan pesualtaaseen eikä se vaan kerta kaikkian siinä tilanteessa käy, monestakin syystä.

Lapsi on vähän yli 1v ja ilmeisesti löytyy jo jonkin asteinen uhmaikä? Pitää mennä joka paikkaan mikä on kielletty ja huutaa ja raivota sitten kun ei sinne taaskaan pääse. Aina kun puetaan tai riisutaan niin huutaa naama punasena, rimpuilee, huitoo ja puree. Se on niin mukavaa joka ikinen päivä kuunnella tota s******n huutoa....!

Miks äidin pitää herätä samaan aikaan kuin lasten?

Mutta välillä ärsyttää se kärsimättömyys, jos ei joku asia heti suju, niin suuttuu. Tätä ei tapahdu päiväkodissa, olen kysynyt, mutta kotona sitten.



Keskimmäisessä ärsyttää tietynlainen huolimattomuus. Hukkaa tavaroitaan ja vaatteitaan, kotiin!?



Vanhin nyt on murrosiässä, joten niitä ärsyttäviä asioita löytyy vaikka kuinka, mä myös taidan aika hyvin ärsyttää sitä :)

ja se tekoitku...

että ei ärsytä mikään. Jos joskus tekee tuhmuuksia, saattaa suututtaa sekunnin, mutta aina hellyyden tunne voittaa. Tosin uhmaikä on meillä varmaanpian edessä, poika on 2-vuotias. Pitkän lapsettomuuden ja keskenmenon jälkeen hänet saimme, ja siitä kiitämme joka päivä:)

Vierailija:

että ei ärsytä mikään. Jos joskus tekee tuhmuuksia, saattaa suututtaa sekunnin, mutta aina hellyyden tunne voittaa. Tosin uhmaikä on meillä varmaanpian edessä, poika on 2-vuotias. Pitkän lapsettomuuden ja keskenmenon jälkeen hänet saimme, ja siitä kiitämme joka päivä:)

Lapsi vaatii, että hänen kanssaan jutellaan koko ajan. " Nyt puhu!" tai " Mistä me sitten juteltais?" ovat vakkarisanastoa. On siis 3-vuotias. Eikä seuranpuutteesta ole kyse. Joskus vaan haluaisin lukea lehteä ihan hiljaa hetkisen...

Muut perheessämme on hoikkia. Hänellä vaan on kauhean hyvät ruokahalut, tuntuu ettei tuolle pulleudelle mahda mitään.

On tullut isäänsä, molemmat on sellaisia haahuilijoita, yksinkertaiseen kysymykseenkin vastaminen saattaa keeestääää! Mä olen taas toiminnan ihminen. Kaikki siirtymistilanteet saa välillä mut näkemään punaista.

Ei pysty ikinä ajattelemaankaan mitään. Vanhin (7 v) puhuu tauotta ja on kovaääninen, keskimmäinen (5 v) höpöttelee itsekseen ja kiljuu jos haluaa jotain ja nuorin (2 v) kiipeilee kokoajan mun päällä ja hokee " äiti, äiti, äiti..." .

Ja ne 7-vuotiaan hyökkäyshalit ovat kans omaa lukuansa...

Joskus kun on väsy ja haluais olla vaan edes hetken rauhassa niin tuntuu et kaikki puhuu (=huutaa) samaan aikaan ja klähmii mua (myös mies :-)).



Ja vanhimmassa ärsyttää myös se että jättää kaiken puolitiehen. Jos käsken viedä esim. sukat likapyykkiin ne päätyvät jonnekkin sinne päin vaikka poika väittää vieneensä ne likapyykkiin asti.

Jos yritän hetken keskittyä johonkin, poika roikkuu kimpussa ja selittää ja höpöttää. Ja jos en heti vastaa toistaa sanottavansa n kertaa ja lisää joka lauseen perään vaativan: " äiti" , " äiti" . Sama tenava on myös ihan mahdottoman huono tottelemaan. Käsky tai kielto ei mene koskaan sellaisenaan perille, vaan kaikki pitää höystää uhkauksilla/ lahjonnalla.



Pienempi on vauva vasta ja muuten suloinen, mutta korvakierteessä. Se ei ole tietenkään hänen vikansa, mutta hermot menevät välillä, kun lähes viikoittain rampataan lääkärissä, aina on antibioottikuuri menossa ja pahimmillaan päivät ovat aamusta iltaan täynnä mylvintää ja kanniskelua :( .