Miten uskalsit olla varma siitä, että hän on se oikea?

sen kyllä tietää kun se oikea tulee. Silloin ei tarvitse miettiä eikä epäröidä. Tiedän kokemuksesta. :)

En ole oikeastaan ikinä elämässäni tiennyt mitään varmasti. Olen aina hahmottanut myös muiden vaihtoehtojen olemassaolon, joskus suorastaan tuskailuun asti.



ap

Silti en voi olla varma, että hän on " se oikea" , koska en usko sellaista olevankaan. Uskon, että ihminen voi tulla toimeen ja rakastaa montaakin ihmistä. Kyse on omasta valinnasta, ei mistään kohtalosta, joka on valinnut yhden ja ainoa kumppanin kullekin.

Uskon, että olen mieheni kanssa yhdessä lopun ikäni. Silti ei koskaan voi olla aivan varma.

Ensimmäinen ilta lisäsi varmuutta asiaan, ja parissa viikossa - kuukaudessa tiesin, että tämän haluan. Ei siinä ollut mitään epävarmuutta, vaikka muissa asioissa minulla kyllä on päättämisen vaikeutta.



Sen myöskin huomasi nopeasti, että nyt on ihan eri meininki, kuin niiden monien poikaystävien kanssa, joita olin aiempina vuosina tapaillut.

Minulla oli tämän suhteen alussa pari ekaa vuotta hyvinkin varma olo siitä, että tässä tämä nyt on. Nyt pelottaa tehdä viimeistä siirtoa, ja elellään vaan hiljaksiin eteenpäin..



ap

Vuoden päästä oli pakko tunnustaa, että tässä se on, vaikka en millään meinannut uskoa kerran turpiin saaneena. Heti kyllä huomasin, että tätä ei kannata päästää käsistä ;).

Kun ei kaikkea voi laskelmoida ja järjellistää. Se on vaan joskus otettava riskejä.

Joku toinen mies voisi olla " se oikea" jollain muulla tavoin kuin poikaystäväni. Tuntuu, että tämä olisi siis tahdonvoiman päätös, että tämän miehen kanssa päätän pysyä yhdessä. Mutta sellainen mystinen tunne siitä että hän on se " oikea" puuttuu.

Ei sellaista yhtä ja ainoaa autuaaksi tekevää ole olemassakaan, olette ihmiset katsoneet liikaa siirappia telkkarista.



Kuka tahansa (melkein) voi olla SE OIKEA, jos vaan sattuu oikea tilaisuus kohdalle. Älkää nyt liikaa rasittako päitänne tommosilla satuhaaveilla. Jos rakastaa toista, se riittää.



Mulle on ainakin käynyt niin, että kun luulin löytäneeni " sen oikean" , kärvistelin neljä vuotta lopulta ihan kamalassa suhteessa. Mutta kun olin niin rakastunut niin en nähnyt metsää puilta. Nykyinen mies taas ei vienyt jalkoja alta eikä muutenkaan homma ole ollut mitään järjetöntä tunteiden paloa tai sielujen kumppanuutta, mutten ikinä ole ollut yhtä onnellinen. Ihana, tasapainoinen ja rakastava mies, ja hyvä isä.

En koskaan ole epäröinyt, naimisiin olisin uskaltanut oitis (mitä en exän kanssa olisi).



t: yhä rakastuneita, 10 v takana

He eivät vain tiedä oikeasta rakkaudesta mitään. Mäkin kuvittelin että ex on mulle se ihan sopiva, ok mies....



t: 13

Minulla on ollut viisi reilusti yli puolen vuoden seurustelusuhdetta. Uskon että heistä jokainen oli minulle oikea, enhän muuten olisi tiiviisti alkanut edes seurustelemaan sellaista aikaa. Kuitenkin jossain vaiheessa alkoi miettimään että onko se sittenkään se oikea ja suhteet päättyivät. Jälkeenpäin ajatellen, jokainen suhde olisi voinut johtaa perheen perustamiseen, mukavia tyyppejä oli kaikki, mutta nuorempana ei tajunnut että pitäähän suhteen eteen tehdä töitä, sopeutua ja SITOUTUA siihen. Tämän tajusin vasta viidennen kanssa, enkä epävarmuuden tullessa kuviin lähtenyt ja se tunne katosi. On niitä fiiliksiä vieläkin, että olisiko parempi jonkun muun kanssa tai yksin, mutta ne menee ohi. Takana on jo 10 vuotta ja vaikka päät vieläkin kolisee yhteen niin en ole katunut.

"Joku toinen mies voisi olla " se oikea" jollain muulla tavoin kuin poikaystäväni. Tuntuu, että tämä olisi siis tahdonvoiman päätös, että tämän miehen kanssa päätän pysyä yhdessä. Mutta sellainen mystinen tunne siitä että hän on se " oikea" puuttuu."

Näin minäkin ajattelen ja ahdistaa se ettei ole "sitä tunnetta". Kaikki kun aina puhuu siitä mystisestä "sen vaan tietää", niin mua ahdistaa, koska mää en tiedä! Eli onko tää nyt sitten väärä ihminen mulle? Tuntuu niin vaikealta päättää, että tämän kanssa haluan yrittää loppuelämän parisuhdetta. Haluaisin jotenkin varmuuden siitä, että meille ei tule eroa, vaikka mikäänhän ei näissä asioissa ole varmaa. Mielessä kummitelee se, että entä jos sittenkin tämä päättyy eroon?

Asia on ajankohtaine, kun ollaa parisuhteessa jo siinä "vaiheessa", että pitäs alkaa miettimään jäädäkö vai lähteä. Ja samaan aikaan kaverit paukkaa naimisiin tai eroaa pitkistä parisuhteista...

Hei ap, mikä siinä "viimeisessä siirrossa" pelottaa? Mitä ajatuksia sulla siitä herää? 

Eiköhän ap ole jo päätöksensä tehnyt.

Minullakin on vaikeuksia tehdä päätöksiä tai olla varma mistään valinnoistani, mutta jos on miehen kanssa onnellinen ja rakkautta löytyy, niin en minä ainakaan halua siitä hevillä luopua. Ehkä jossain on joku vielä oikeampi, mutta todennäköisyys törmätä kyseiseen henkilöön oikeaan aikaan ja kehittää suhde on niin häviävän pieni, että en ikinä ottaisi riskiä. Jos jotain olen elämässä oppinut, niin sen, että ihmissuhteet ovat vaikeita ja rakkaus harvinaista. Jos päätyy suhteeseen, joka tuntuu helpolta ja rakastavalta, niin siitä on parasta pitää kiinni!

up!

Nykyisen kanssa (reilu puoli vuotta takana) on alusta asti tuntunut et tää on just se paikka missä mun kuuluu olla. Mies ihan eri tyyppiä kuin aikaisemmat ja tämä ei ole kertaakaan aiheuttanut minkäänlaista ahdistusta sjatuksissani, mut en myöskään ihan pelkkää tunnetta mainostaisi, se on myös sitä että haluaa olla ja sitoutua suhteeseen, että tahtoo rakastaa, niinkuin papillekkin luvataan

Ensin haaveiltiin yhteisestä kodista, perheen perustamisesta, naimisiinmenosta,matkustelusta... Nyt kun haaveet alkavat pikkuhiljaa toteutua en voi muuta kuin olla SATAVARMA... Rakastan tätä miestä enemmän kuin mitään muuta <3