Pelkäämisestä lapsen puolesta

Ihan normaalia tämä ei varmaankaan ole, ainakaan mieheni mielestä..mutta tunnustaako kukaan, että käyttäytyisi/tuntisi samoin, kuin minä. Tyttäreni on nyt lähes 2vkk ja noin puolisen vuotta käynyt tarhassa, kun aloitin syksyllä työt. Minun on lähes pakko joka päivä silloin, kun en itse vie lastani tarhaan, tarkistaa soittamalla tai tekstarilla mieheltäni, että kaikki ok ja miten tyttö jäi tarhaan. Ellen saa vastausta tai miestäni kiinni alkaa mielessäni velloa epätietoisuus ja mielikuvitukseni alkaa laukata, kun alan miettiä, että miehelleni on sattunut jotain ja lapsi on nyt yksin kotona. Eilenkin tajusin vasta puolilta päivin töissä, että en ollut ajatellut asiaa ja oli pakko soittaa miehelle ja varmistaa, että kaikki ok. Siis tiedän, ettei tämä ole normaalia, mutta en voi ajatuksilleni mitään. Ymmärtääkö kukaan mitä yritän kertoa saati onko kenelläkään muulla samanlaisia ajatuksia? Nyt tätä kirjoittaessani asia tuntuu vähän hassulta, mutta se tunne esim. töissä kun mietin, että jos lapsi olisikin yksin kotona..apua..kenet hälyttäisin paikan päälle (itsellä melkein tunnin työmatka), mitä kaikkea voisi sattua jne...