Miten lopettaa lapsille huutaminen??

Mitäs tehdä kun eivät usko mitään.

sellanen ilmapallojuttu, eli kun pinna kiristyy ja tekee mieli räjähtää niin taskusta ilmapallo esiin ja puhallat ja tyhjennät sen niin monta kertaa että rauhoitut. Oikeesti toimii! -vähän pienempien tuplien äiti-

Pitävät sua vaan sellasena huutajana.



Auktoriteetti sulta puuttuu eikä sitä huutamalla saa. Päinvastoin. Ilmapallotekniikka on hyvä. Ole rauhallinen, mutta tiukka (sekä reilu!) ja pidä kiinni mitä sanot. Lapset tajuaa tämän ja itsekin rauhoittuvat kun äiti ei kilju naama punasena.

Nyt kyllä tosissani yritän, toi ilmapallo kuulosti kyllä aika oudolta. ap

Otin sieltä niksejä käyttöön liittyen lapsen kasvatukseen ja muuhun. Kun itse huutaa niin lapset huutaa... Nyt en huuda ja jäähypenkki käytössä, elo melko rauhallista ja mukavaa. Täällä alettu keskustelee :) T: Kolmen pojan äiti

kieltämättä kuulostaa hassulta mutta kokeile ihmeessä, enemmän se auttaa kuin huutaminen. Muistat aina vaan pitää sitä taskussa. -3-

Sitten vois lentää sillä vittuun koko tilanteesta. :D harkintaan.

Nelosen kirjoitus oli hyvä, mutta helpommin sanottu kuin tehty!

Ehkä pienin askelein pääsisi eroon, tyyliin huutamaton päivä, kaksi huutamatonta, vko jne.



Itse raivoan joka kuukausi viikon, pms-oireet niin vietävät.



En osannut sinulle vastata, muuta kuin tsemppiä tuplien kanssa.

Itsekin olin melkoinen huutaja ellen peräti karjuja, mutta päätin että se on loppu nyt. Siis pari kuukautta sitten. Ihan hyvin on toiminut, huudan enää n. 10% entisestä!

Pikku vinkkejä:

- jos lapset riehuvat eivätkä lopeta kehoituksista huolimatta, vie heidät päättäväisesti istumaan pöydän ääreen ja esille piirustus- askartelu ym. tarvikkeita. Siitä saa valita oman rauhallisen tekemisen. Jos se ei huvita niin jäähylle (eli omaan rauhaan yksin istumaan, josta ei saa poistua). Muutaman minuutin kuluttua kysyt joko homma huvittaa. Parin kokeilukerran jälkeen jäähyllä istuminen ei enää maistu, vaan lapsi valitsee mieluummin askartelun tms.

- jos lapset eivät siivoa jälkiään tai hoida sovittuja hommiaan, huuto ja komentaminen eivät auta. Jos kaunis pyyntö ei tuota tulosta talutan lapsen mitään sanomatta sotkun tai tekemättömän työn luo ja osoitan sitä sormella. Aluksi piti tehdä näin kymmenkuntakin kertaa lapsen karattua paikalta, mutta nyt toimii jo tosi hyvin. Yleensä yksi kerta riittää.

- jos lapset huutavat ja riehuvat eivätkä kuuntele mitään, kokeile äänetöntä puhetta. Mene lasten luo ja puhu vain huulia liikuttamalla. Jäävät ihmeissään katselemaan. Tehosta elekielellä mitä haluat heidän tekevän. Tästä voi tulla hauska leikki.

Näitä juttuja täytyy harjoitella jonkin aikaa ennenkuin sujuvat. Tärkeintä on ettei itse ole vihainen vaan motivoitunut muuttamaan kodin ilmapiiriä. Usein meillä auttaa myös se että lasten alkaessa tolkuttoman riehunnan poistunkin paikalta yläkertaan tai toiseen huoneeseen, laitan musiikin soimaan ja alan tehdä omia juttujani, silitystä tms. Kohta muksut ihmettelevät kun heidän riehuntansa ei saakaan lisäsäestystä äidin huudosta ja hipsivät hiljaisina katsomaan mitä on tekeillä.

Omien toimintamallien muuttaminen tuntuu vaikealta, mutta se on mahdollista ja palkitsee ihanasti. Suosittelen minäkin Lapsityrannit-ohjelmaa, sieltäkin saa hyviä vinkkejä.

MUTTA jäin miettimään, että yhdistääkö lapsi sitten aina askartelun tavallaan " rangaistukseksi" ja alkaa inhota pöydän ääressä puuhastelua?

Havahduin siihen että huudan ihan liian paljon 2v. ja 4v. tytöille. Tuntui että jatkuvasti tappelevat ja tekevät kaikkensa että hermostun.



- Ihan ekaksi päätin vähentää huutamista ja kiinnittää muutenkin huomiota reaktioihini erinäisissä asioissa.

- Kehun kun kaikki sujuu hyvin (erittäin iloisella äänellä)

- Yhteisiin hiljaisiin leikkeihin ohjaaminen (Legot, palapelit, piirtäminen) saavat tytöt leikkimään yhdessä nätisti. Eli kun meno liian villiä ohjaan näihin rauhallisiin leikkeihin.

- Jos komennan, en tee sitä huoneen toisesta nurkasta vaan menen paikanpäälle ja kyykkyyn (ei turhia huutoja ja uhkailuja). Otan lapsen käsiini ja keskustelen. Olen yllättynyt iloisesti kuinka paljon paremmin jutut menevät 4 vuotiaalle perille kun vain jaksan perustella pelkän komentamisen sijaan ;)



Tässä muutama äkkiä mieleen tullut. Ja näitä ideoita ja oman toimintamallin muutostapoja olen noukkinut kahdesta nykyään tulevasta lapsiriiviösarjasta ;) Jäähypenkki ei ole tällä hetkellä käytössä mutta sekin tulossa ohjelmaan.



Niin ja tein päivärytmikalenterin jääkaapinoveen. Siinä on sekä tekstein että kuvin mikä on päivän kulku.

- Herätys, pissalle, hammaspesu (kuva hammasharjoista)

- Lastenohjelmaa & rasvaus (kuva teeveestä ja rasvasta)

- Aamupala + vitamiini (kuva aamupalasta ja vitamiinilusikalliset)

jne.



Nelivuotias on tykännyt ihan kypällä tästä listasta ja tarkistaa siitä aina mitä seuraavaksi. Näin taistelut siitä tehdäänkö jotain ja koska, ovat vähentyneet murto-osaan ;)



Kun itse en huuda, lapset ovat hiljaisempia ja kohtelevat toisiaan kauniimmin, rasittavat vähemmän, enkä siis joudu huutamaan. Positiivinen noidankehä ;)



Tiukkaa teki aluksi saada muutosta aikaan ja tunsin suurta epäonnistumista äitinä. Nyt moni asia on saatu kohdalleen aikatauluttamalla ja vähemmällä huutamisella, sekä enemmällä kannustamisella.

Piirtäminen tsm ei yhdisty rangaistukseksi, jos ei tee siitä sellaista. siis usein vanhemmat kieltävät älä juokse älä hypiälä sitä älä tätä, mutteivat sano ja vinkkaa MITÄ sitten voisi tehdä. Piirtäminen tsm ei ole rangastus lapsellekaan jos äiti tulee hommaan edes hetkeksi mukaan tai ruuanlaiton lomassa aina käy vähän näyttämässä mallia, värittämässä kurkkaamassa... jos vaik lapset sais väritellä siin ruokapöydällä.

saatte hyviä vinkkejä.



Olen lopettanut huutamisen näiden ohjelmien alkamisen jälkeen. Näyttää aivan järkyttävältä katsella huutavia aikuisia ja lapsia.



Tahdon asia, jos lujasti päättää siihen pystyy.

Meillä on elämä rauhoittunut merkittävästi ja perhe-elämä on parempaa ja asiat sujuu hyvin. Olemme opetelleet keskustelemaan rauhallisesti.

Eli mulla ainakin on niitä päiviä ja hetkiä, jolloin eka spontaani reaktio on karjaista kuin leijona. :( Mä olen opetellut tunnistamaan, milloin olen " vaaravyöhykkeellä" , ja kiinnitän silloin enemmän huomiota omaan käytökseeni. Se heijastuu myös lapsiin.



Eli jos mä olen väsynyt ja kärttyinen, lapsetkin huomaa sen ja ovat silloin itsekin hermostuneita. Ja koko ajan pahanteossa! Joskus riittää, kun muutaman avainhetken ajan jaksaa olla rauhallinen, niin lapsetkin rauhoittuu. Joskus pitää ihan mennä vaikka roskia viemään ja hengittää syvään raikasta ulkoilmaa (tai tunkkaista vessan ilmaa, jos ei voi ulos asti mennä...).



Perusteettomia raivokohtauksia mä pyrin pyytämään anteeksi, ja puhumaan asiat läpi. Toki täytyy silti olla tiukkana, ja lasta täytyy rankaista, jos on pahaa tehnyt. Mutta huutaminen ei ole rangaistus, se vaan lisää ongelmaa. Nurkka toimii meillä tällä hetkellä. Tsemppiä ap, tiedän ihan täsmälleen, miltä susta tuntuu. Mutta tää on tätä äitien elämää, pitää vaan jaksaa yrittää päivä kerrallaan.

siinä olet ihan oikeassa että akuuteimmassa vaiheessa ei heti tule mieleen alkaan askarrella kun itellä käämit sauhuaa ;)



Ilmapalloon puhaltamista minäkin mietin, mutta se herättäisi liikaa hilpeyttä ja puhaltelenkin vain ilmaa, eli syvä rauhallinen sisäänhengitys ja ulos, ja niin monta kertaa kunnes alkaa helpottaa (mieluiten niin ettei se ole aivan ilmeistä lapsille, et nyt mamma taas puhisee ;) ).



Toisinaan jos lapset on ihan holtittomia, eli alkaa vaikka ruokapöydässä räyhään ja pelleileen, annan varoituksen " jos ette nyt rauhoitu syömään, menette omaan huoneeseen rauhoittumaan" ja mikäli eivät rauhoitu vien ne omaan huoneeseen hetkeksi. Itse olen oven toisella puolella ja vedän syvään henkeä, monta kertaa. Sen jälkeen asioista voikin taas keskustella ja katsoa onnistuisiko se kunnolla syöminen.



Eli kannattaa " viedä itsensä ulos tilanteesta" jottei lietso itseään kauheaan raivoon ja holtittomaan huutoon. Vessakin on ihan hyvä paikka omaa rauhoittumista ajatellen ;) Saatan huudella vessasta näennäisen iloisesti " äiti tulee kohta" ja puhallella siellä höyryjä pois lasten sitä tietämättä.



Minäkin tosi usein räjähdin ihan pienimmästäkin. Vaikka muutos oli jo alkanut niin lopullisen niitin huudottomalle linjalle pyrkimiseen toi tosiaan noi ohjelmat. Ihan hirveetä katsottavaa kun aikuinen huutaa kaikkea kamalaa lapselle (heti hävettää oma käytös).



Onneksi meillä nykyään jo aika hiljasta, vaikka pinna välillä palaakin ;)

Meillä ainakin lapsi saa riiviö-vaiheen päälle, jos minä en anna hänelle tarpeeksi huomiota ja läsnäoloa, sataprosenttisesti. Kun ei saa tarpeeksi huomiota kun käyttäytyy hyvin, lapsen on pakko alkaa riiviöksi, sillä silloin hänet viimeistään huomataan, kun on pakko huomata. Negatiivinenkin palaute on parempi kuin olla näkymätön.

Sitten kierre onkin valmis, ja äiti usein tulkitse tilanteen siten, että lapsi on ensin mahdoton ja koska ei tottele, pitää kurittaa ja huutaa.

Luulisin, että usein kierre alkaa siitä, ettei lapsi saa tarpeeksi huomiota kun äiti/vanhempi on poissaoleva, esim. kotitöiden kimpussa koko ajan ja lapselle tulee paha mieli tällaisesta torjunnasta.



Siksi yleensä kun huomaan pinnani kiristyvän, laitan suorittamiset ja kotiaskareet jäähypenkkiin ja yritän keskittyä lapsen kanssa hauskanpitoon - puolen tunnin jälkeen pääsenkin sitten tekemään hommat loppuun ja kaikilla on hyvä mieli. Tietenkään kaikista hommista ei voi tälleen luistaa, mutta suurimmasta osasta kumminkin.

Onko millään muulla loppupeleissä merkitystä kuin sillä, että lapsilla ja vanhemmilla on läheiset välit ja mukavaa yhdessä?

Siellä saavat leikkiä ikäistensä kanssa ja saa itse kivan hetken tehdä mitä huvittaa. sitten hyvillä mielin lapsi kotiin. En tiedä vastasinko ihan kysymykseesi, mutta nuo kerhotoiminnat ovat kyllä oikea piristys koko perheen kannalta.