Onko muilla näin tungettelevia sukulaisia ja miten ootte hoitaneet välit?

Eräas sukulainen, joka tuntuu tosi etäiselle ja ei olla ennen lapsia oltu missään tekemisissä, on alkanut tungetella meidän elämään. Hän hokee mantraa, on se nyt kumma ettei lapset ole läheisiä vaikka ollaan sukulaisia. Hassua, mutta eihän me aikuisetkaan olla, vaikka ollaan veren puolesta läheisempä sukua.

Tämä sukulainen vain alkoi ilmoitella tulemisistaa, että saavumme silloin ja silloin teille tai sitten vaan ilmestyi oven taakse. Minulla ei ole mitään tarvetta olla hänen kanssaan, kerta vuoteen riittäisi hyvin. Olen keksinyt tekosyitä ja on ollut oikeitakin, muutaman kerran ollaan nähty. Hän kutsuu omaan katraansa aina meidän kotiin, kertaakaan ei ole tullut kutsua heille tai olla vierailtu heillä. Minusta on sosiaalisesti kömpelö kutsu itse itsensä toisten kotiin, eihän se nyt noin mene. Tekisi mieli rähähtää jo kunnolla, ettei meidän koti mikään huoltoasema ole, jonne pistäydytään vessaan ja siinä sivussa syöttämään ja juottamaan lapset, tokihan meillä nyt aina jotain kaapista löytyy, mutta kuitenkin. Kuvittelee myös mun toimivan aivan intona ilmaisena lapsenpiikana ja antavan kaikki mahdolliset pieneksi jääneet vaatteet hänen kuopukselleen. Koettaa siekeilemättä käyttää hyväkseen.

Olen ihan ystävällisesti yrittänyt useaan otteeseen, sanoa, että meillä on paljon menoja ja haluamme siksi sopia etukäteen tapaamiset yms. Ei tunnu menevän jakeluun.

Onko muilla tällaista ja miten ootte menetelleen, että menee viesti perille? Kovin karkeasti en sentään halua sukulaiselle sanoa, kun on ne pakolliset oltava tekemisissä.