PINO NIILLE, JOILLE KOTIÄITIYS EI SOVI.

Meillä kaikki sukulaiset asuvat tosi kaukana ja lähin ystäväkin sadan kilsan päässä.

Kaikki päivät menivät kotona maatessa ja masennuin niin, etten jaksanut enää taloutta hoitaa kunnolla. Siivouskin tuotti tuskaa.

Kun lapsi täytti 3 v. aloin tosi aktiivisesti hakemaan töitä ja hoitopaikkahaun laitoin vetämään.

Ja voi että sitä eroa, mikä minun mielialaani tuli, kun työpaikan sain. Mahtavaa, masennuskin on kadonnut taivaan tuuliin. :)

täällä yksi. Kerta kaikkiaan vain olen parempi äiti jos käyn " aikuisten töissä" välillä.



Minulla oli aiheesta samaa ahdistusta kuin sinulla, mutta se hälveni hyvin nopeasti kun huomasin, että kaikki sujuu oikein hyvin töihin paluuni jälkeen ja lapsi (ulospäinsuuntautunut, reipas optimisti) viihtyi hyvin hoidossa. Aloitti 1v 9kk ikäisenä.

hoitoon ja palaa töihin.

täällä kans yksi. kohta vuoden ollut takas työelämässä ja koen elämäni ihan mukavaksi. En tykännyt olla kotiäiti pikkukaupungissa, minulla ei ollut muita äiti kavereita juurikaan ja kaikki muut siis töissä.



Ensimmäisen lapsen synnyttyä asuin ulkomailla suuressa kaupungissa ja nautin enemmän äitiyslomasta ja siitä, että oli silti paljon tekemistä ja näkemistäja paljon mammakaverieita, kenen kanssa kahvitella ja kiertää kaupunkia/puistoja jne. Silti menin töihin jo kun lapsi oli 1v7kk

Laitoin yksivuotiaan,kolmevuotiaan ja viisivuotiaan hoitoon ja lähdin opiskelemaan. Olin kuitenkin kotona 5 vuotta!

vauva on sitten kuukauden isän kanssa kotona ja sitten menee 9 kuukautisena sisarensa kanssa päiväkotiin.

Rakastan lapsiani eniten maailmassa, mutta olen parempi äiti kun pääsen säännöllisesti POIS kotoa ja täysin muuta ajateltavaa. Kauppareissut eivät ole näitä. Työ ja oma harrastus sekä ystävät joita voisi joskus tavata ilman lapsia.



Jaksan olla taas lasteni kanssa ja nautin suunnattomasti heistä ja heidän puuhasteluistaan. Mutta...joskus on todella paha mieli mutta en kertakaikkiaan voi sille mitään.



Mummuni mainitsee välillä että mitä sinäkin nyt koko ajan olet menossa (en ole mutta jos yritän lapsia saada yöhoitoon tms.) hän kun oli täysin yksin lasten kanssa AINA. 3 pientä 3 vuoden sisällä - mies sodassa. Pitäisikö minunkin " kärsiä" sitten kun kerta hänelläkin on ollut rankkaa. Siksi se sitten muuttuu jos ei koskaan pääse pois kotoa tai on aina lapset mukana.

Työtä kellon ympäri, samaa samaa samaa, aina vaan.

Vierailija:

Laitoin yksivuotiaan,kolmevuotiaan ja viisivuotiaan hoitoon ja lähdin opiskelemaan. Olin kuitenkin kotona 5 vuotta!

Lapsiani rakastan äärimmäisen paljon ja kuolisin niiden vuoksi hetkeäkään epäröimättä ja haluan asettaa lasteni hyvinvoinnin etusijalle.



Tästä syystä lähdin töihin takaisin, enkä ole katunut. Minun maailmani ei vain yksinkertaisesti tyydyty pelkästä lastenhoidosta ja kotielämästä. Minun on pakko saada tehdä myös itselleni tärkeitä asioita työelämässä. Huomasin kadehtivani miestäni hänen aamulla töihin lähtiessään, ystäviäni, jotka puhuivat työasioistaan ja inhoavani sitä, ettei minulla ollut juuri muuta kuulumisia kerrottavana kuin ne peruskuviot, jotka kotiäitinä seurasivat päivästä toiseen samanlaisina. Totesin, että olen niin paljon muutakin kuin vain äiti, etten halua toteuttaa vain äitiyttä. Halusin yhdistää nämä molemmat osat itsestäni.



Olin paljon vetelämpi ja kiukkuisempi, toisaalta väsyneempi ja elämään kyllästyneempi, vaikka ihanaa oli tietysti olla lapsiani lähellä. Tykkäsin kiireettömästä elämästä ja rauhallisista aamuista. Silti olen varma, että töihin lähtö oli hyvä asia. Lapseni ovat varmasti onnellisempia reippaan ja elämäänsätyytyväisen työssäkäyvän äidin kanssa, kuin tympääntyneen ja kyllästyneen kotiäidin kanssa.



Rehellisesti sanottuna touhuan lasten kanssa paljon enemmän ja aktiivisemmin nyt, kuin kotiäitiaikoinani. Nyt haluan käyttää tehokkaasti vähemmän yhteisen aikamme, joten tehdään yhdessä paljon enemmän.



Rakastan lapsiani, mutta myös työtäni ja työidentiteettiäni, itsenäisyyttäni ja sitä elintasoa, joka toteutuu työssäkäynnin myötä.

Olet varmasti paras mahdollinen äiti lapsillenne :) Äitiys on niin paljon enemmän kuin pikkulapsiaikana yhdessä vietetyt tunnit, ettei näistä töihinpaluuhaaveista sentään huonoa omaatuntoa kannata potea. Nyt keskitytte vain löytämään lapsille kivan hoitaja/hoitopaikan ja unohdat syyllistymiset samantien!



Ei ole mikään klisee, että voi olla parempi äiti, jos ei ole sitä 24/7. Toisille kotiäitiys sopii kuin nenä päähän, toisille taas sopii paremmin työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Lapsille on loppujenlopuksi aivan sama, ovatko he kotona vai hyvässä hoitopaikassa arkipäivisin, jos vanhemmilla on aikaa ja halua olla heille läsnä silloin, kun he ovat paikalla (tämä ei toteudu aina kotiäitienkään keskuudessa).



Etenkin noin lyhyet hoitopäivät on lapsille varmasti ihan jees, älä nyt sitä ainakaan mieti. Lähinnä itseäni on ahdistanut välillä kiire, kun ei ole enää mahdollisuutta pötkötellä aamuisin pitkään lasten kanssa eikä omaa aikaa raaski ottaa työn lisäksi (kotiäitinä ollessani kävin välillä iltaisin tanssitunnilla, kun mies tuli kotiin). Myös ikävä vaivasi etenkin alkuun, mutta toisaalta jaksan iloita paitsi ihanista mussukoistamme myös kotiarjesta täysillä työpäivien jälkeen.



Eli pää pystyyn ja rohkeasti uusia haasteita kohti - ethän varmasti ole pitänyt miestäsikään huonona isänä vain siksi, kun hän käy päivisin töissä! Etenkin niin kauan kuin huomaat ajattelevasi lastesi etua noin syvällisesti, olet oikeilla jäljillä ja taatusti loistoäiti, olitpa sitten kotona tai töissä :)

Monella tutulla on samanikäisiä lapsia,joten nähtiin melkein joka päivä kaveriporukalla.

Oltiin varmasti aika näky!!! 3 teiniäitiä ja iso liuta lapsia :D

Oli hauskaa mutta oli pakko päästä kouluun joskus! Kaverini ovat vielä kotona ja arvostelevat valintaani.



Se joka laittoi 1v:n,3v:n ja 5v:n hoitoon

- 12

Saahan täällä näköjään asiallisiakin vastauksia. Toisaalta pino oli juuri meille työn ja äitiyden yhdistäjille.

vaikka kohta on kolme vuotta täynnä. Syksyllä kuitenkin aion palata työelämään ja lapset silloin 1,5 v ja 3 v. Olen kuitenkin tyytyväinen, että olen saanut kokea kotiäitiyden ihanuuden ja karmeuden.



Vaikka miten olen yrittänyt saada päiviin ohjelmaa käymällä puistoissa ja perhekerhoissa, opiskelemalla ja harrastamalla, niin se ei vain riitä. Mä en osaa vain olla ja nauttia hetkestä, mä tarviin toisenlaista säpinää ja deadlineja, jotka potkii persuksille! :) Ja sitä aikuista seuraa!! Mukava huomata, että meitä on muitakin!