vesipaasto - omat kokemukseni
Olen keski-ikäinen mies ja kaksi kertaa ollut vesipaastolla. Ekan kerran se kesti viikon, toisella kerralla kaksi viikko. Join vettä ja kahvia aamulla, muutamat Pepsi Maxit myös. En syönyt ollenkaan kiinteää ruokaa, ainoastaa vitamiinejä, nestysporetabletteja ja ihan tavallista suolaa. Läskiä lähti 3 kg viikossa, tässä luvussa on huomioitu veden poistuminen mitä varsinkin tapahtuu alkupäivinä.
Pari ekaa päivää ovat vaikeimmat, elimistö ihmettelee ettei miksi ruokaa ei tule. Olo on vähän epämiellyttävä ja vatsaa kuristelee. Kolmannesta päivästä lähtien ruoansulatus on lepotilassa eikä nälkää enää ollenkaan ole. Henkinen olo valpastuu ja keskittymiskyky paranee. Sain jopa ihan lisää tarmokkuuttakin ja asioita tuli tehtyä normaalia enemmän. Toisaalta fyysinen toiminta hieman veltostuu ja "kävin hitaalla". Nukkuminen sujui normaalisti eikä mitään päänsärkyjä tai muitakaan oireita kuten huimausta tai pyötyilyä.
Mitään suolihuuhteluita en tehnyt, en oikein uskon että siihen on mitään oikeaa syytä.
Se mikä minua yllätti kaikista eniten oli se ettei näiden paastojen aikana ollut yhtään nälkä tai muutenkaan paha olo. Toki tässä voi olla yksilöllisiäkin eroja. Lihaskadosta kinastellaan varsin paljon, joissain väitetään että lihasta lähtisi, toisaalla taas ettei lähde koska se olisi epäloogista. Erikoista on myös se ettei ruokaa tarvitse ostaa eikä valmistaa, vessassa käydään vaan pissalla.
Jos joku pähkäilee että kannattaisiko vesipaasto kokeilla painonpudotukseen niin annan sille vahvan suosituksen! Sinulla on mahdollisuus laihtua nopeasti, tehokkaaasti ja täysin varmasti! Kaupanpäälle saat lisää itsetuntoa ja jopa eurorian tunteumuksia! Itse olen kokeillut aikaisemmin erilaisia dieettikuvioita mutta vesipaasto on se mitä nykyään vaan käytän jos tarvetta pudottaa paino.
Länsimaissa ei puhuta juurikaan vesipaastosta koska sillä ei kukaan ansaitse rahaa! Muissa kulttuureissa vesipaastolla on pitkät ja hienot perinteet - länsimaissa kaupalliset voimat muistuttavat että ruokaa pitäisi olla syömässä joka käänteestä, pötyä!
Loppuun toki muistutan että vesipaasto ei sovellu kaikille kuten raskaanaoleville, anorektioille yms. Jotkut konsultoivat lääkäriä ennen paaston aloitusta. Lisäksi peruskaloreiden otto pitäisi olla sillä tasolla ettei ylipainoa kertyisi, tässä en aina ole onnistunut ja siksi korjaan tilannetta vesipaastolla.
Kommentit (10)
Nykytietämyksen mukaan vesipaasto on aikuiselle parasta mitä voi terveydelleen tehdä.
Pisin mihin olen pystynyt on kolme päivää, mutta harjoittelemalla on tarkoitus päästä pariin viikkoon.
En ole siis vielä päässyt siihen vaiheeseen, että nälkä katoaisi kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitään paastoja ei tarvita jos liikkuu tarpeeksi eikä syö/juo liikaa.
No mutta, kuten näet, niin suurin osa syö liikaa ja todennäköisesti samalla myös liikkuu liian vähän. Ei varmastikaan ole pahitteeksi, jos osa ihmisistä paastoaisi välillä. Saa ruoansulatus kaivattua taukoa ja saa edes jotain kaloreita karsittua.
Vierailija kirjoitti:
Mitään paastoja ei tarvita jos liikkuu tarpeeksi eikä syö/juo liikaa.
Paastotessa keho menee sellaiseen tilaan jota autofagiaksikin kutsutaan. Siinä se käyttää ravinnokseen viallisia soluja ja korjaa niitä. Jotain mitä ei tapahdu silloin, kun suolistolla on hommia. Tuosta voi olla hyötyä, vaikkei laihduttaa tarvisikaan.
Mielenkiintoinen kokemus jos ei muuta, 5 päivää olen ollut paastolla.
Et kertonut mitä pastosi jälkeen kävi? Varmasti olet jo samaoissa kiloissa nyt ,missä lähtöpainosi oli ennen paastoa.Jos ihminen tykkää jojoilla siitä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Et kertonut mitä pastosi jälkeen kävi? Varmasti olet jo samaoissa kiloissa nyt ,missä lähtöpainosi oli ennen paastoa.Jos ihminen tykkää jojoilla siitä vaan.
Ja miksi ei saisi jojoilla? Tietenkin paaston jälkeen kilot tulevat takaisin, jos ei muuta normaalia ruokavaliotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et kertonut mitä pastosi jälkeen kävi? Varmasti olet jo samaoissa kiloissa nyt ,missä lähtöpainosi oli ennen paastoa.Jos ihminen tykkää jojoilla siitä vaan.
Ja miksi ei saisi jojoilla? Tietenkin paaston jälkeen kilot tulevat takaisin, jos ei muuta normaalia ruokavaliotaan.
Onhan tuossa sellainenkin aspekti, että vatsalaukku kutistuu nuinkin lyhyessä ajassa aika tehokkaasti, että annoskoot saattaa pysyä sen jälkeen pienempinä
Ap vastaa: toiselle paastolle jouduin sen takia koska rilluttelin kesällä jonka takia ylipaino tulikin takaisin. Tämä olikin minulta virhe. En suinkaan halua jojoilla.
Mitään paastoja ei tarvita jos liikkuu tarpeeksi eikä syö/juo liikaa.