Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lopetitko pelaamisen äidiksi tullessasi?
06.08.2015 |
Henkilökohtaisesti vituttaa, kun harrastan pelaamista ja moni rouva täydellinen äiti sanoo, että sellaiset lapselliset harrastukset loppuu, kun saan oman lapsen ja lapsi menee aina etusijalle. Että olen koko ajan siinä kiinni ja sitä nyt sitten yllättäen haluan ruveta kutomaan sukkaa ja leipomaan. Ja tätä ei edes ole sanotu vitsillä vaan ihan tosissaan! Anteeksi nyt mutta haluaisin kyllä kuulla kokemuksia (mieluiten pelaavilta), muuttuuko ihmisen perusolemus ja kiinnostuksen kohteet äitiyden myötä oikeasti niin täydellisesti? Minua ei sukan kutomiset kiinnosta paskan vertaakaan, leipoa voin, mutten joka päivä. Kaipa sitä kuvitellaan, että minusta tulee samanlainen ja tulen joskus "järkiini". Tottakai oma aika ja sitä kautta pelaaminen varmasti vähenee, kun viettää aikaa lapsen kanssa, mutta ei mahdu minun kaaliin tuollainen ajatusmaailma, että muuttuisin lapsen myötä jotenkin "paremmaksi" ja yleisesti hyväksyttävämmäksi. Onhan se omituista, kun 30-vuotias nainen pelaa! Mä en jaksa tuota ihmeellistä jankutusta.
Kommentit (25)
Tietokonettako pelaat? Mä pelasin ennen aika harvakseltaan ja lasten jälkeenkin aina silloin tällöin. Pelattiin lasten kanssa myös yhdessä kun olivat sen ikäisiä että jotain osasivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en todellakaan lopettanut. Olen it-alalla oleva nelikymppinen nörtti, it-alalla koodarina töissä. Aina olen pelannut paljon, niin ennen lapsia kuin lasten jälkeen.
Pelaan edelleen pleikalla. Itse asiassa alkaa olla kohta poikani kanssa yhteinen harrastus...:D
MUTTA onhan se pelaamiseen käytettävä aika kortilla. Lapsesta/kodista huolehtiminen tulee ensin, sitten illalla vasta minä.
Pettäminen on päivän teema. Muista pettää!
Ei mua ainakaan kiinnosta kenenkään pelaamiset. Sitten, jos elämässä ei ole vapaa-aikana mitään muuta, niin kyse on riippuvuudesta, ja se on todella huolestuttavaa jos aikoo äidiksi. Siksi koska pienen lapsen kanssa ei voi keskittyä samalla lailla kuin ennen lasta, ja jos pelaamisen keskeyttäminen aiheuttaa, äidissä tai isässä, sellaista raivoa ja ärtymystä mitä se näillä peliriippuvaisilla aiheuttaa, niin tilanne on tosi vakava. Lapselle on hyvin vahingollista jos vanhemmat eivät ole läsnä eivätkä vastaa hänen tarpeisiinsa ja miettivät koko ajan vain sitä pelaamista.
Mutta jos sulla on pelaaminen hallinnassa ja se on sun tapa rentoutua, niin kaikkihan on ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä pelaan kun lapsi on päikkäreillä ja illalla kun nukahtaa. Jotkut katsoo leffoja, toiset lukee, minä pelaan.
Tunnistan ilmiön. Aika moni nainen alkaa lasten myötä toteuttaa sellaista tiettyä marttaidylliä - jokainen vapaa hetki neulotaan, hillotaan, sienestetään, raaputellaan huonekaluja tai askarrellaan jotain söpöstelyjä. Luulisin sen liittyvän yhteiskunnan odotuksiin ja ehkä omaan epävarmuuteen. Miehet taas mielellään pitävät kiinni siitä vanhasta hyödyttömästä vapaa-ajasta, ja tästä sitten kiivaillaan...
Minä en ole pelannut lasten syntymän jälkeen, mutta en pelannut sitä ennenkään kuin muutaman kerran vuodessa miehen pyytäessä. Eli ei ole minun identiteettini kannalta iso juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan tietokonepelejä. Ennen lasta pelattiin miehen kanssa paljon, joka päivä. Valitettavasti vaan mies on jatkanut sitä samaa, eli on kaikki illat ja viikonloput tietokoneella, ja koska jonkun on huolehdittava lapsesta, en pääse viikkokausiin edes avaamaan tietokonetta. Erittäin epäreilua: mies jatkaa harrastustaan, minä en pääse edes pienissä määrissä toteuttamaan sitä. Tästä on riideltykin, mutta mitään muutosta ei tapahdu.
Kahden pelaajan ei kannata hankkia lapsia ellei harrastusaikoja ole sovittu etukäteen tasapuolisiksi.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:19"]
Tunnistan ilmiön. Aika moni nainen alkaa lasten myötä toteuttaa sellaista tiettyä marttaidylliä - jokainen vapaa hetki neulotaan, hillotaan, sienestetään, raaputellaan huonekaluja tai askarrellaan jotain söpöstelyjä. Luulisin sen liittyvän yhteiskunnan odotuksiin ja ehkä omaan epävarmuuteen. Miehet taas mielellään pitävät kiinni siitä vanhasta hyödyttömästä vapaa-ajasta, ja tästä sitten kiivaillaan...
Minä en ole pelannut lasten syntymän jälkeen, mutta en pelannut sitä ennenkään kuin muutaman kerran vuodessa miehen pyytäessä. Eli ei ole minun identiteettini kannalta iso juttu.
[/quote]
Itse asiassa se liittyy enemmän siihen ikäkauteen joka alkaa 30-vuotiaana, ja silloinhan monilla naisilla on pienet lapset. Siinä iässä moni alkaa keskittyä aivan ensisijaisesti konkretiaan, siihen mikä on tässä ja nyt, mitä voi tehdä käsillä ja mitä voi saada aikaiseksi. Tämä tapahtuu usein myös niillä naisilla, joilla ei ole lapsia. Jotenkin herätään tähän arkeen ja innostutaan siitä, mitä kaikkea voi tehdä, ja tajutaan että biologinen keski-ikä alkaa lähestyä, joten jos haluaa esimerkiksi koskaan saada omakotitalon tai juosta maratonin tai kasvattaa omenapuun, niin on parempi pistää töpinäksi. Aika saa erilaiset mittasuhteet, se tuntuu kuluva nopeasti eikä sitä ole enää samalla lailla rajattoman tuntuisesti kuin kymmenen vuotta sitten.
Ihmisillä on erilaisia tarpeita eri ikävaiheissa. Kaikilla ne eivät ole samanlaisia, mut aika monella kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:24"]
Rakastan tietokonepelejä. Ennen lasta pelattiin miehen kanssa paljon, joka päivä. Valitettavasti vaan mies on jatkanut sitä samaa, eli on kaikki illat ja viikonloput tietokoneella, ja koska jonkun on huolehdittava lapsesta, en pääse viikkokausiin edes avaamaan tietokonetta. Erittäin epäreilua: mies jatkaa harrastustaan, minä en pääse edes pienissä määrissä toteuttamaan sitä. Tästä on riideltykin, mutta mitään muutosta ei tapahdu. Kahden pelaajan ei kannata hankkia lapsia ellei harrastusaikoja ole sovittu etukäteen tasapuolisiksi.
[/quote]
Mä en oikein ymmärrä kyllä tällaista, että miten se lapsesta huolehtiminen voi vaatia niin paljon ettei yhtään voi pelata. Kyllä minä ainakin olen ihan kaikissa vaiheissa voinut vaikka lukea kirjaa tai pelata vaikka olenkini lapsista huolehtinut. Mies on ollut paljon työmatkoilla joten olen käytännössä ollut yksinhuoltajakin paljon, ja pelailu on aina onnistunut.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:24"]
Rakastan tietokonepelejä. Ennen lasta pelattiin miehen kanssa paljon, joka päivä. Valitettavasti vaan mies on jatkanut sitä samaa, eli on kaikki illat ja viikonloput tietokoneella, ja koska jonkun on huolehdittava lapsesta, en pääse viikkokausiin edes avaamaan tietokonetta. Erittäin epäreilua: mies jatkaa harrastustaan, minä en pääse edes pienissä määrissä toteuttamaan sitä. Tästä on riideltykin, mutta mitään muutosta ei tapahdu. Kahden pelaajan ei kannata hankkia lapsia ellei harrastusaikoja ole sovittu etukäteen tasapuolisiksi.
[/quote]Hahaa. Minä erosin tuollaisesta miehestä. Nyksä ei myöskään näytä kauhean tyytyväiseltä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitin pelaamisen vuosia lapsen saamisen jälkeen:P. Ja jatkan edelleen. Lapsikin selvisi täysi-ikäiseksi asti ja pelaa myös.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:25"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:19"]
Tunnistan ilmiön. Aika moni nainen alkaa lasten myötä toteuttaa sellaista tiettyä marttaidylliä - jokainen vapaa hetki neulotaan, hillotaan, sienestetään, raaputellaan huonekaluja tai askarrellaan jotain söpöstelyjä. Luulisin sen liittyvän yhteiskunnan odotuksiin ja ehkä omaan epävarmuuteen. Miehet taas mielellään pitävät kiinni siitä vanhasta hyödyttömästä vapaa-ajasta, ja tästä sitten kiivaillaan...
Minä en ole pelannut lasten syntymän jälkeen, mutta en pelannut sitä ennenkään kuin muutaman kerran vuodessa miehen pyytäessä. Eli ei ole minun identiteettini kannalta iso juttu.
[/quote]
Itse asiassa se liittyy enemmän siihen ikäkauteen joka alkaa 30-vuotiaana, ja silloinhan monilla naisilla on pienet lapset. Siinä iässä moni alkaa keskittyä aivan ensisijaisesti konkretiaan, siihen mikä on tässä ja nyt, mitä voi tehdä käsillä ja mitä voi saada aikaiseksi. Tämä tapahtuu usein myös niillä naisilla, joilla ei ole lapsia. Jotenkin herätään tähän arkeen ja innostutaan siitä, mitä kaikkea voi tehdä, ja tajutaan että biologinen keski-ikä alkaa lähestyä, joten jos haluaa esimerkiksi koskaan saada omakotitalon tai juosta maratonin tai kasvattaa omenapuun, niin on parempi pistää töpinäksi. Aika saa erilaiset mittasuhteet, se tuntuu kuluva nopeasti eikä sitä ole enää samalla lailla rajattoman tuntuisesti kuin kymmenen vuotta sitten.
Ihmisillä on erilaisia tarpeita eri ikävaiheissa. Kaikilla ne eivät ole samanlaisia, mut aika monella kuitenkin.
[/quote]
Mielenkiintoista. Mä aloin just kolmekymppisenä kutoa taidokkaita pitsisukkia ja entisöidä huonekaluja. Nyt neljäkymppiä lähestyessä tuntuu, että elämä on ihan liian lyhyt sukankutomiseen, ostan ne mummoilta jos tarvitsen ja menen mieluummin vaikka festareille. Tavaraa olen vähentänyt tosi paljon, ja kaikki askarteluhörselöt tulee nykyään korvista ulos. Joko tässä aletaan perikuntaa varten siivoamaan, vai vieläkö on vaiheita jäljellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lopettanut, säntäsin futiskentälle heti kun vaan kykenin. Jos isä ei ehtinyt sen aikaa vahtia vauvaa, joukkuekaverit oli kyllä innolla apuna eli ipana on kasvanut futiskentän laidalla
Kyllä pelaaminen vähenee väkisinkin, ja varsinkin vähenevät pitkät, nautinnolliset sessiot, joissa voi uppoutua hyvään peliin ja saavuttaa flow-kokemuksia. Onneksi lapsia ei ole mikään pakko hankkia.
En lopettanut. Aika vain ei tahdo riittää, kun päiväuniaikoina ja lasten nukkumaanmentyä pitää saada muitakin hommia tehtyä ja mennä sitten itsekin ajoissa nukkumaan, että jaksaa taas nousta aamulla aikaisin. Lasten ollessa hereillä taas ei keskittymistä vaativia juttuja pysty tekemään, koska lapset tarvitsevat huomiota ja läsnäoloa ja liiallinen keskittyminen johtaa vain molempien osapuolien ärtymiseen. Keskeytyksetöntä aikaa jää niin vähän, etten pysty siinä enää pelaamaan syvempää keskittymistä vaativia pitkiä pelejä (Crusader Kings II, tietokoneroolipelit...), koska sessiot jäävät ikävän lyhyiksi tai unohdan mihin olen jäänyt. Pelailen sitten jotain kevyempää sen sijaan, lähinnä iOS-pelejä. Kai sitä sitten taas ehtii, kun lapset ovat isompia. Toivottavasti.
En ole miksikään äidiksi tullut, mutta lopetin tietokone- ja konsolipelien pelaamisen jotain vähän päälle parikymppisenä. Yhtäkkiä niistä ei vaan saanut enää mitään irti, ei voisi vähempää kiinnostaa. Kai se jotain aikuistumista on?
Ymmärsin niin, että pelaat tietokoneella yms. Itse en ole sellaista harrastanut koskaan, mutta mun peli on tennis. Siis ennen harrastin sitä 17 tuntia viikossa, lapsen syntymisen jälkeen tippui 12 tuntiin.
Kyllä äidilläkin on oikeus tehdä asioita joista tykkää. Senkun pelaat! Se ei ole keneltäkään pois :)
Ennen lasta pelasin Xboxilla, neuloin ja luin paljon. Nyt lapsi on vuoden ja tänä aikana olen lukenut yhden kirjan ja neulonut vauvalle yhdet sukat. Xbox ei ole auennut kertaakaan. Ei vaan jaksa. Toki meillä yöt oli koko 1. vuoden yhtä hulinaa, joten ihan fyysisestikään ei jaksa, mutta ei myöskään jotenkin jaksa keskittyä mihinkään vaativaan. Ja kyllä siihen kodinhoitoon (ruuanlaitto, pyykit) vaan menee lapsiperheessä paaaaljon enemmän aikaa kuin ennen.
Alue: Aihe vapaa
Siis mitä pelaat? Lautapelejä, tietokonepelejä, jalkapalloa? Eihän siinä mitään kaikilla on omat mieleiset harrastukset, mitä sitten vapaa-ajalla tekee oli lapsia tai ei.