Katkenneet välit ystävään, pitäisikö korjata?
Minulla ja eräällä ystävälläni katkesivat välit muutama vuosi sitten. Olimme useamman vuoden todella läheisiä, mutta "loppuvaiheessa" minusta (ja varmaan kummastakin) alkoi tuntua että loppujen lopuksi olemme hyvin erilaisia ihmisiä. Minä olen aina ollut melko introvertti, "kotihiiri" ja ns. mietiskelijätyyppiä. Ex-ystäväni taas sosiaalisempi, menevämpi ja "kokemuksia ja elämyksiä" kaipaavampi. Minusta tuntui aika kauan, että ystäväni yritti tehdä minusta hänen kaltaistaan. Sain useaasti kuulla että "sun pitäis olla vähän rohkeempi!", "sunki pitäis tehdä jotaki repäisevää joskus!" ja "tekis sullekin hyvää vähän sosiaalistua!". Samoin hän kovasti olisi halunnut että olisin lähtenyt hänen kanssaan ulkomaille, koska hänen (huom! hänen) unelmansa oli lähteä vakka kehitysyhteistyöhommiin jonnekin kauas. Tähän sentään sanoin joskus että enhän minä nyt SINUN unelmiasi voi lähteä toteuttamaan, ne ovat sinun haaveitasi. Tästä hän jaksoi sitten kuittailla, aina jos tuli puhe jostakin hänen jutuistaan, kuinka "nehän ovat minun unelmiani, et eikä sinun" yms.
Noh, sitten kävi vielä niin, että minulta kuoli lähiomainen. Jo tätä ennen olin masennukseen taipuvainen, mutta tuo kuolema ns. katkaisi kamelin selän: masennuin pahasti, mutta kilttinä ihmisenä yritin yhä jaksaa ja jaksaa elämää eteenpäin (jopa opinnäytetyön aloitin kaiken surumylläkän keskellä). Tästä kuolemantapauksestakin kuultuaan ystäväni totesi vain lakonisesti että "no, olitteko te ees mitenkään läheisiä?" (siis minä ja tämä kuollut lähiomainen).
Noh, kerran eräissä illanistujaisissa tuli puheeksi tulavaisuudensuunnitelmat, mahdolliset muutot jne. ja siihen menin sanomaan että "kaipa sitä voisin minäkin täältä (opiskelupaikkakunnaltani) muuttaa etelämmäs (siis e-suomeen). Tästä tämä ystäväni skitsahti aivan täysin ja huusi että "samanlaista se on elämä sielläkin, ai aijot muka muuttaa!! Just joo!". No, tämä saatiin sitten myöhemmin sovittua.
Meni pari vuotta ja tämä ystäväni ilmoitti muuttavansa ulkomaille, jo tätä ennen hän oli ottanut minuun etäisyyttä, ei sopinut enää kahvittelut, oli sopinut uusien kavereiden kanssa grillailut, kahvittelut, baareilut, joten minulle ei aikaa enää liiennyt. Toisaalta olin itsekin helpottunut, sillä minustakin tuntui että erkanimme koko ajan enemmän. Noh, hän siis muutti ulkomaille (piti täällä Suomessa oikein läksijäisjuhlat, joista minä kuulin vain jälkeenpäin muilta yhteisiltä kavereiltamme). Hän on nyt asunut jo vuosia ulkomaille, mutta silti välillä yhteiset ystävämme kyselevät minulta että haluaisinko tavata tätä (ex-)ystävääni ja jotenkin "korjata" välejämme. En tosiaan tiedä mitä vastata, sillä se tuntuu todella vaikealta. Tähän asti olen sanonut, että eipä ole tästä (ex-)ystävästä mitään kuulunut, Suomessa käydessäänkin tapaa vain muita kavereitaan, ei minulle edes kerro olevansa Suomessa. Miksi/miten tällaista voisi enää "korjata"?
Kommentit (8)
Neuvoni on että anna olla ja unohda. Yhteisille ystävillenne voit sanoa vaikka just että ystävyys on loppu, eikä sinulla ole intresseissäsi tekohengittää sellaista, joka on selkeästi kuollut jo vuosia sitten.
Ystävyydet tulee ja menee elämäntilanteen mukaan. Ja nyt on niin, että kyllä suhun olisi otettu yhteyttä, jos haluaisi olla yhteyksissä. Ystävyydet elää aikansa ja loppuukin. Hyväksy se. Ei oo mitään korjattavaa, kun ei oo enää ystävyyttäkään.
Onko niin, että ex ystäväsi on mennyt eteenpäin elämässään. Ja sinä et?
En sanoisi että varsinaisesti mennyt elämässään eteenpäin ja minä en: molemmat olemme valmistuneet, hän on ulkomailla, minä Suomessa, minulla on parisuhde, hänestä en tiedä (joitakin lyhyitä seurustelusuhteita on ainakin ollut). Vai mitä tarkoitetaan "elämässä eteenpäin menolla"?
-ap
Niin ja olen samaa mieltä kuin 2, että kaipa minuun olisi selkeästi otettu yhteyttä. Tätä olen myös koittanut yhteisille ystävillemme selittää, mutta tuntuu että heidän on tätä vaikea käsittää, vaan jotenkin olisi minun vastuulla ja minun tehtävänä "korjata" ja "eheyttää" välit, jotta voisimme olla taas isommalla porukalla ystäviä. Tätä en kyllä ymmärrä: kyllähän kaikkien elämät menevät eteenpäin, eikä sellaista likkaporukkaa, mitä on 20+ vuotiaana, voi ajasta ikuisuuteen (väkisin) ylläpitää. Tulee muuttoja, perheenperustamisia, eroja...Tottakai vanohen ystävien kanssa on hyvä, jos välit ovat hyvät ja ystävyys säilyy, mutta kun tässä tilanteessa tuntuu että koko ystävyyden paikkaaminen on jotenkin minun vastuulla. Tyyliin "ole sinä nyt kypsempi aikuinen, ja ota yhteyttä ja sovi tapaaminen ja sitten ootte taas bestiksii ja kaikilla on kivaa!"
niin ja kiitos teille vastaajille. Samoilla linjoilla olen, että aika lailla olen koittanut vaan unohtaa tyypin, vaikka syyllisyyttä siitäkin välillä kannan (en kyllä tosiaan tiedä että miksi?)
-ap