Mies haluaa kanssani lapsen enkä ole kertonut, että mulla vaikeuksia raskautua
Olen todennäköisesti kykenemätön saamaan lapsia. Aiemmassa suhteessani olimme kolme vuotta ilman ehkäisyä enkä tullut raskaaksi. Mies jätti minut, koska halusi perheenlisäystä niin kovasti. Nykyinen mieheni on ehkä jopa herkempikin tuomitsemaan kuin aiempi, ja nyt pelkään hänenkin jättävän minut vajavaisuuteni vuoksi. Aiemman suhteen päättyminen tuosta syystä oli jo itsetuntoni murskannut kriisi, sittemmin olen pärjännyt mutta päivästä ei kulu hetkeäkään, ettenkö inhoaisi itseäni lapsettomuuteni vuoksi. Tiedän, että minun pitäisi kertoa nykyiselleni totuus, mutta en uskalla. En kestä enää hylkäämistä. Rehellisyys on kaiken perusta, mutta ette voi uskoakaan, kuinka vaikealta tuntuisi joutua kohtaamaan jälleen samanlainen kokemus kuin aiemmin. Tiedän myös sen, että jos mies oikeasti rakastaa, hän ei hylkää, mutta se ei ajatuksenakaan tuo nyt lohtua.
Kysyisinkin, että tiedättekö te, voiko nainen mennä yksinään lapsettomuustutkimuksiin? Mitä olen katsonut, niin aina neuvotaan varaamaan yhdessä pariskuntana se aika.
Kommentit (27)
Itsekö olet päätellyt olevasi kykenemätön? Syyhän voi olla jokin ihan pieni juttu, jonka saat korjattua lääkkeillä. Mitä gyne on sanonut?
Miksi aloit suhteeseen miehen kanssa, kuka haluaa lapsia, jos et pysty niitä saamaan? Olisit valinnut jonkun kuka ei ehdottomasti halua lapsia. Ja toi on asia mistä olisi ollut hyvä kertoa jo aikaisemmin, että ihan oikein, jos jättää sinut.
Voi hakeutua yksinkin. Meillä mies oli mukana vain silloin kuin tarvittiin siittiöitä. Muut käynnit minä tein yksin.
Käy lapsettomuuteen erikoistuneella lääkärillä, jos tähän mennessä ei ole vielä selvitetty mistä lapsettomuus johtuu.
T. Yhden luomun, yhden vähän avustetun ja yhden koeputkilapsen äiti
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 21:59"]
Itsekö olet päätellyt olevasi kykenemätön? Syyhän voi olla jokin ihan pieni juttu, jonka saat korjattua lääkkeillä. Mitä gyne on sanonut?
[/quote]
Gyne oli vähän siinä ja siinä, että onko minulla monirakkulaiset munasarjat (ihmettelen, kun oli niin "hälläväliä"-asenteella, eikö sitä monirakkulaisuutta voi noin vain todeta vai eikö vain ottanut kipujani tai huoltani tosissaan?). Kävin yksityisellä munasarjojen ultrassa kovien vatsakipujen vuoksi ja samalla sanoin, että pelkään kipujen vaikuttavan jotenkin hedelmällisyyteeni. Tämä siis ainoa kerta, kun munasarjani on ultrattu ja tuon kommentin perusteella (sekä tietenkin sen vuoksi, etten tullut kolmessa vuodessa raskaaksi) olen olettanut munasarjoissani olevan vikaa. En ole sen aiemman suhteen päättymisen jälkeen sitten käynyt tutkituttamassa itseäni tarkemmin, kun ajattelin, etten enää tulisi olemaan parisuhteessa ja että lapsihaaveeni olivat siinä. Nyt asia on jälleen ajankohtainen ja on jo korkea aika mennä kunnollisiin tutkimuksiin.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 22:04"]
Voi hakeutua yksinkin. Meillä mies oli mukana vain silloin kuin tarvittiin siittiöitä. Muut käynnit minä tein yksin. Käy lapsettomuuteen erikoistuneella lääkärillä, jos tähän mennessä ei ole vielä selvitetty mistä lapsettomuus johtuu. T. Yhden luomun, yhden vähän avustetun ja yhden koeputkilapsen äiti
[/quote]
Voi, onpa hyvä tietää! Kiitos :)
Luulen, että se ajan varaaminen pariskuntana perustuu siihen, että tutkitaan molemmat, jotta selviäisi kummasta lapsettomuus mahdollisesti voi johtua.
Mun mielestä voit aivan hyvin ottaa lääkäriin yhteyttä itseksesi.
Parastahan parisuhteelleenne olis, jos voisit olla miehelle avoin asian suhteen, mutta toisaalta sen verran stressaava ja surullinenhan tuo ongelma on, ja jos sua pelottaa julmetusti, niin ehkä voit lykätä kertomista.
Hyvällä tuurilla tutkimusten jälkeen sulla ei edes ole kerrottavaa miehelle.
Ja millaisia ns. pieniä syitä siihen lapsettomuuteen voisi olla? Tokihan olen aiheesta lukenut paljon, mutta olisi mukava kuulla esimerkiksi muiden omakohtaisia kokemuksia. Esimerkiksi Clomifen, saako siihen kuinka helposti reseptin ja auttaako.. Entäs Terolut, olen kuullut, että jotkut ovat raskautuneet sen avulla (?)..
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 22:08"]
Luulen, että se ajan varaaminen pariskuntana perustuu siihen, että tutkitaan molemmat, jotta selviäisi kummasta lapsettomuus mahdollisesti voi johtua.
Mun mielestä voit aivan hyvin ottaa lääkäriin yhteyttä itseksesi.
Parastahan parisuhteelleenne olis, jos voisit olla miehelle avoin asian suhteen, mutta toisaalta sen verran stressaava ja surullinenhan tuo ongelma on, ja jos sua pelottaa julmetusti, niin ehkä voit lykätä kertomista.
Hyvällä tuurilla tutkimusten jälkeen sulla ei edes ole kerrottavaa miehelle.
[/quote]
Mikäli asiat menisivät niin kuin ihanteellisinta olisi, niin toivoisin juurikin noin, että minulla ei tutkimusten jälkeen ole edes mitään kerrottavaa. :) Tarkoitukseni ei todellakaan ole salailla tätä asiaa loputtomiin ja kuten todettua, niin eihän se loputtomiin onnistuisikaan, mutta haluaisin nyt aloittaa niistä tutkimuksista ja toimia sitten niiden tulosten mukaan. Kävi miten kävi.
Eikö kannattaisi nyt vaan varata aika gynelle? Monirakkulaiset munasarjat vaatii seurantaa ilman vauvan yrittämistäkin.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 22:00"]
Miksi aloit suhteeseen miehen kanssa, kuka haluaa lapsia, jos et pysty niitä saamaan? Olisit valinnut jonkun kuka ei ehdottomasti halua lapsia. Ja toi on asia mistä olisi ollut hyvä kertoa jo aikaisemmin, että ihan oikein, jos jättää sinut.
[/quote]
Juu silleen ne just valitaan: "toi ei haluu lapsia, siihen mä ihastum *pim* "
Onko sillä ex.miehellä jo lapsia? Älä nyt hyvä nainen stressaa asiasta josta et tiedä. Vaikka sulla olis jotain häikkää niin hyvällä prosentilla hoidoilla ja avuilla onnistuu silti. Kerro miehelle tilanne tällä hetkellä ja pelostasi. Tai jos et halua vielä kertoa niin voithan käydä itse vaikka yksityisellä gynellä selvittämässä tilanteesi, ovuloitko, onko tuubit auki, mikä munasarjojen tilanne, verikokeet ym. Ei hätä ole tämännäköinen, se on pieni ja punainen :)
Rehellisyys kannattaa aina, tai ainakin itse kertoisin että asia huolettaa ja aion käydä tutkituttamassa itseäni. Voihan se olla että mies innostuu ja kannustaa sua ja haluaa tulla tueksi. Ymmärrän että hylkääminen pelottaa, mutta paperilla tilanteesi on kuitenkin hyvä :)
Ootko varma, ettei vika ollut ex-miehessäsi?? Jos asiaa ei enempää tutkittu. Vai tutkittiinko miehen siittiöt silloin?
Mistä tiedät ettei vika ollut ex-miehessäsi?
Niin ja pieni optimisti minussa uskoo, että mieheni jyrkästä luonteestaan huolimatta suhtautuisi mahdolliseen lapsettomuuteeni ymmärtäväisesti, tukien ja rakastaen silti. Luulisin, että moni aikuinen ihminen ymmärtää kuitenkin asian olevan arka. Aiempi huono kokemus on vain jättänyt niin syvät jäljet, että on välillä miltei mahdoton luottaa kenenkään aitoon välittämiseen. Ymmärrän toki myös sen (vaikka se sattuu), jos nykyinenkään mieheni ei haluakaan jäädä suhteeseen kanssani mikäli lasta ei taaskaan ala kuulua. En tiedä, yritänkö nyt selitellä teille, etten pohjimmiltani missään nimessä kannata tällaista epärehellisyyttä tai salailua, ja ehkäpä tämä kirjoittaminen tänne auttaa minua pohtimaan asiaa laajemmalti : johtaen siihen, että uskaltaisin puhua asiasta miehelleni, sanoa vaikka, että epäilen että minun on vaikea saada lapsia, ja että pelkään hänen hylkäävän minut.
Ex-mieheni sanoi saattaneensa aiemman tyttöystävänsä raskaaksi, mutta olivat niin nuoria, että tyttö oli tehnyt abortin. Jotenkin se on iskostunut minulle tajuntaan, että vian on siis oltava minussa.
Miksi et käy gynellä??? Jos epäilet monirakkulaisia munasarjoja, gynellä on syytä käydä.
Melkein samassa tilanteessa ollut. Exän kanssa ei tullut, kaksi vuotta ilman ehkäisyä. Ja hyvä niin, oli loppujen lopuksi väärä mies mulle. Nykyisen kanssa yritettiin viisi vuotta ennenkuin saatiin lapsi. Mulla on pco, häiritsi raskautumista. Tällä hetkellä olen kolmen lapsen onnellinen äiti. Ja kaikki lapset on "luomusti" saaneet alkunsa.
Toivottavasti sinullekkin suodaan lapsia. Pidän peikkuja!
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 22:13"]
Eikö kannattaisi nyt vaan varata aika gynelle? Monirakkulaiset munasarjat vaatii seurantaa ilman vauvan yrittämistäkin.
[/quote]
Tuosta seurannasta ei ollut mitään puhetta sen gynen kanssa, joka tätä monirakkulaisuutta epäili :/ Olisi ollut ehkä hyvä tietää tuo jo silloin! Kiitos siis sinulle tiedosta.
Monirakkulaiset munasarjat on yleisimpiä syitä lapsettomuuteen ja sitä voi ja kuuluukin hoitaa. Hoitamattomana pahenee.
Tokihan lisääntymisvaikeudet paljastuvat miehelle ennemmin tai myöhemmin, kun lasta ei ala kuulua.. t.ap